Tuikku & Ledi

Hiljaiseloa

2012-02-16T22:52:00.001+02:00

Ei ole tapahtunut ihmeempiä. Käytiin taas eläinlääkärissä hakemassa uusi Cartrophen-pistos, Ledi liikkuu puhtaasti joten olen toiveikas että nivelrikko ei tulisi enää vaivaamaan. Ollaan joutessamme opeteltu temppuja ja tilasinpa Ledille manttelinkin (alle kympillä kun sain) talvivaelluksen varalle. Muuten se ei kyllä sitä varmasti tarvitse, mutta jos tauoilla ja yöpyessä tarvitsee niin onpahan olemassa.

Nyt kun ollaan tämä viikko oltu Ledin kanssa kahdestaan niin ollaan käyty pitkästä aikaa myös koirapuistossa. Siinä olikin taas pieni kulttuurishokki Ledille kun sen piti koettaa lukea vieraiden koirien viestejä ja koettaa käyttäytyä niiden mukaisesti. Hienosti se kuitenkin leikki kaikenikäisten ja -kokoisten kanssa, tänään kun käytiin uudemman kerran niin tutustui koiriin jo paljon nopeammin ja leikki pennunkin kanssa nätisti. Koska kello on jo melko paljon niin laita tähän loppuun vaan kuvakoosteita tältä kuulta.

Ledin leikkejä

2012-01-23T22:54:00.001+02:00

Ledi kun on nyt ollut ainoana koirana kotona niin ollaan päästy harjoittelemaan kaupunkikäytöstä pitkästä aikaa. Juna-asemalla Ledin nenä tutki ohikulkijat ihan kuin tullikoiralla ikään. Parin vapaaehtoisen syliinkin ui rapsutuksia hakemaan.

Aloin tuossa joku päivä Canista luettuani opettaa Ledille peruuttamista, tavoitteena peruuttaa esteiden yli ja kehittää takapään hallintaa. Johan se peruuttaa peräti kaksi askelta ja ottaa sitten samantien viisi askelta eteenpäin! Syyttäisin kyllä tästä omistajan saamattomuutta asian suhteen. Nyt lappalaiskoirafoorumilla alkoi "temppurinki" jossa otetaan teemaksi opettaa joku temppu koiralle seuraavan kahden viikon aikana, jonka jälkeen tulokset esitellää kuva- tai videomuodossa muille. Ensimmäinen opetettava temppu on perinteinen orava/kurre/pupu, jossa koira istuu sievästi molemmat etutassut ilmassa. Tästä on valittavana myös haastavempi temppu, mutta meille ehkä riittää alkuun tuokin. Ensimmäinen harjoittelukerta nimittäin alkoi sillä, että Ledi ensin söi herkkukäden rannetta myöten, jonka jälkeen hyppäsi päin niin että lensin keittiön seinään. Note to self: huonompia herkkuja palkaksi ja/tai temppuejen opettaminen vasta lenkin jälkeen. Loppuun vielä parit videot talvipuuhista.

Miksi suotta ottaa keppiä kun voi ottaa koko puun?

Umpihangessa

2012-01-15T19:26:00.000+02:00

Aluksi Ledin kyynären kuulumisia. Käytiin tiistaina klinikalla hakemassa viimeinen Cartrophen-pistos ja eläinlääkäri samalla kokeili jalan vieläkö se rutisee. Iloksemme siitä ei kuulunut minkäänlaista rutinaa, joten onpi mahdollista että koirasta ihan eläjäksi vielä on! Pistoksia jatketaan kerran kuussa vielä puoli vuotta, jonka jälkeen otetaan viralliset luustokuvat. Lisäravinteena vielä glukosamiinia (vai mitä se nyt oli).

Tänään käytiin umpihangessa tarpomassa, ihmiset lumikengillä ja suksilla ja koirat edellä miten parhaiten taisivat. Puuterilunta oli yli puoli metriä, joten hirmu kauaa ne eivät juoksennelleet ympäriinsä vaan alkoivat kummasti hakeutua suksien päälle tai lumikenkien kannoille.. tässä kuvia siitä reissusta:

Iiisi on vähän reppana noiden lumipaakkujensa kanssa, niin ennen seuraavaa reissua siltä vähän karvat lyhenee jaloista ja mahan alta. Partaa ei kuulemma saa leikata pois, vaikka kovasti himottaisikin.

Kuopioon palattua kävin Ledin kanssa vielä pitkästä aikaa koirapuistossa. Siellä se leikkikin pitkälti toista tuntia shelttimixin kanssa ja kivaa näytti olevan. Nyt on jaloissa melko rauhallinen sakemanni!

Lumileikkejä - Easy special

2011-12-27T22:16:00.000+02:00

Lähdettiin jouluksi piipahtamaan maalla Etelä-Savossa, jossa olikin onneksi vähän enemmän(!) lunta kuin täällä pohjoisemmassa. Koirat sai viipottaa päivät pihalla ja siitäkös ne tykkäsi. Tuikkukin kävi yhden yön kyläilemässä, mutta palasi nyt toistaiseksi vielä Savonlinnaan. Eivät kuulemma ole halukkaita sitä takaisin antamaankaan.

Reissua edeltävällä viikolla kun jäin kahdestaan koirien kanssa, ajattelin vähän lyhentää Iisin otsatukkaa. Se ilmeisesti vähän lipsahti, ja sille tuli vähän vähemmän rodunomainen trimmaus. Koira itse tuntui olevan muutoksesta kovin hyvillään, ainakin se on selvästi katsellut maailmaa paljon enemmän nyt kun näkeekin jotain. Ensireaktio koiralla tosin oli vähän erilainen: "Miksi minä?"

Ulkoilukuvat ovat melko onnettomia, kun E7 ei liikkeessä pysy oikein perässä. Onpahan kuitenkin joitain muistoja joululta.

Eläinlääkäriin piikille

2011-12-20T22:23:00.002+02:00

Tänään käytiin hakemassa ensimmäinen Cartrophen-piikki, kuukauden kuurina kokeillaan vielä sitäkin.

"Cartrophen elvyttää nivelnesteen ja nivelruston aineenvaihduntaa, sekä estää nivelvaurioissa esiintyvien rustoa hävittävien entsyymien toimintaa. Lisäksi Cartrophenilla on tulehdusta poistava vaikutus nivelten alueella."

Viimeinen pistos käydään hakemassa tammikuun 10. päivä klinikalla, jossa eläinlääkäri katsoo tilanteen uudelleen. Jos kehitystä ei näytä tapahtuneen, niin suositteli että kyynäret kuvattaisiin silloin uudelleen.

Koira kyllä liikkuu ihan hyvin, joten jos pysyy edes tuon kuntoisena niin olen ihan tyytyväinen. Kipuja ei näytä olevan ja koira on muutoinkin ihan oma itsensä. Käytiin yksi ilta tässä pitkästä aikaa koirapuistossa sosiaalistumassa, onhan tuo melko epävarma teinieinari kyllä. Sitten kun se muisti että voi tulla minun jalkoihin turvaan ja luotti siihen että häädän yli-innokkaat toiset koirat pois, niin se reipastui kummasti ja lähti tutustumaan reiluun vuosikkaaseen flättiurokseen ja johonkin hyperaktiiviseen minipinseriin. Lähdettiin pois siinä vaiheessa kun kaikki olivat rauhassa (paitsi hyperaktiivinen räyhäke) ja kaikille jäi toivottavasti hyvä mieli. Vaikka sitä asuu kaupungissa niin näköjään voi mökkiytyä jos ei ota asiakseen lähteä tapaamaan muita koiria..

Kiirettä pitää

2011-12-14T22:50:00.000+02:00

Niin on puuhaa riittänyt ettei tottiksiin ole päässyt ja tänään peruin loppukauden osallistumiset, kun tammikuun alusta ei enää kyytiäkään olisi ollut. Pitää mahduttautua jollekin toiselle kurssille alkuvuodesta. Tammikuussa voisi huvikseen käydä myös mätsärissä ainakin turisteloimassa, kun niitä ensimmäisellä viikolla näyttää olevan parikin tässä lähellä.

Ledi liikkuu ihan hyvin pelkällä nivelvalmisteella, joskaan ei omasta mielestäni puhtaasti. Etenkin liikkeelle lähdöt vaikuttaa jähmeiltä. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä hakemassa Cartrophen-piikki.

Päivitys

2011-11-28T22:14:00.000+02:00

Jaksoin vihdoin korjata blogin ulkoasun virheet, ilmeisesti oli katkeillut linkit Picasaan. Ledin kipulääkitys lopetettiin lauantaina eikä ainakaan vielä vaikuta liikkuvan yhtään huonommin.

Koulu- ja työkiireiden vuoksi koira- ja hevosharrasteet ovat nyt muutaman viikon tauolla.

Asen-to!

2011-11-21T14:21:00.003+02:00

Jep jep.. päätin sitten videoida omia harjoituksia, kun minä koetan opetella palkkaamaan koiraa vasemmalle tai taakse (olen vammautunut palkkaamaan oikealle ja koira alkaa poikittaa eteen) mutta näköjään en vaan osaa ylhäältä päin katsoa onko se suora vai ei. Onpahan hiottavaa..

Virhevideo

Toisekseen en tiedä mikä tähän blogin ulkoasuun on tullut kun itselle ainakin näkyy jotain mustia palkkeja kehyksissä. Oh well ehkä se korjaantuukin itsestään. Loppuun vielä Tuikusta, joka siskoni luona on keksinyt itselleen uuden harrastuksen: naapurikyttäys!

Mömmöissä

2011-11-20T22:46:00.003+02:00

Ledi on nyt kaksi viikkoa saanut kipulääkettä ja nivelvalmisteita. Jo muutaman päivän jälkeen vaikutus alkoi näkyä ja ontuminen väheni ja nyt koira liikkuu jo melko normaalisti, tosin rälläämiset tietysti on kielletty ja lenkit on lyhyitä. Tässä pari videota tältä aamulta. Syy siihen miksi videot tässä blogissa ovat eri kokoisia ja eri laatuisia johtuu ihan siitä, että välillä blogger kykenee tuomaan videoita tänne ja toisinaan ei. Joskus joudun laittamaan Photobucketin kautta joka on huonoin vaihtoehto. Ehkä vaan alan heittämään kaiken YouTubeen. Tässä nyt uusimmat videot linkkeinä, editoin niistä äänet pois kun Iisi oli niin villillä tuulella aamutuimaan että jouduin komentamaan sitä vähän väliä että pysyy takana. Myöskin raskaiden keppien reutominen on kiellettyä, joten siksi toinen video päättyy hieman äkisti kun ei kielto mennyt perille..

Ledi aamulla 1

Ledi aamulla 2

Sitten pari kuvaa. Ledin ensimmäiset heikot jäät, sinnehän se molskahti.

Totuuden hetkihän koittaa sitten viikon päästä kun tulehduskipulääke jätetään pois. Pidetään peukkuja! Tuikku on edelleenkin lenkkilainassa Savonlinnassa, josko sen jouluksi vaikka jo saisi kotiin.

Toipilaan tottiksia

2011-11-13T17:08:00.005+02:00

Kipulääkkeet ja nivelvalmisteet ovat yhdessä toimineet sen verran hyvin että ollaan vähän uskallettu tottistellakin. Ulkona hölkytellessään Ledi ei enää onnu mutta vähän varoo sitä. Siksi ei olla pahemmin riehuttu, keskiviikkona tottiksissa käytiin lähinnä leikkimässä ja ottamassa taas perusasentoja. Tälläkin kertaa pimeä metsätie oli aika jännä kävellä, vaan kun näki kentän niin jo innostui että sehän oli kiva paikka. Edelleenkin pitäisi itsensä saada suoraan ettei ole kiertyneenä koiraan päin ja opetella viemään patukka kainaloon ja palkata koira joko sivulle tai taakse, ettei se ala poikittaa seuraamisessa eteen. Vaan tämän päiväistä videointia pikaisesta tottissessiosta katsoessani palkkaan näköjään edelleen oikealle jos ei joku asiasta huomauta tai itse muista! Olkoonkin että Ledin valitsema "huippupalkka" mallia ratapölkky ei ollut helpoin mahdollinen palkka käsitellä, mutta olisi senkin voinut nakata vasemmalle. Pitänee kuivaharjoitella ilman koiraa. Nyt keskityin puuttumaan sen hyppimiseen seuraamisen alussa niin josko siitä tulisi vielä ihan toimiva peli, kun saisi itsensä ruoskittua kuntoon kehon asentojen ja apujen suhteen. Kouluttaja sanoi että jos koira näyttää yhtään kipuilevan niin sitten ei treenata mitään ettei koira yhdistä treeniä kipuun.Tässä se tosiaan näköjään tulee eteen ja palkkaan väärään suuntaan, mutta tulipahan edes yksi onnistunut liikkeellelähtö ilman pomppua..

Otettiin Ledi mielen virkistykseksi ampumaradalle mukaan ja kun edellisestä kerrasta oli kuukausia aikaa, vein sen kauemmaksi nähdäkseni miten se reagoi. Reaktio yllätti kyllä täysin niin otin seuraavan sarjan nauhallekin.. hetki piti miettiä että miksi ihmeessä se noin innostuu ampumisesta??

Se kuitenkin selittyi sillä että laukaukset tupsahteli hiekkavalliin ja koirastahan se näytti hurjan mielenkiintoiselta ja sinne olisi pitänyt päästä kaivelemaan. Se näköjään nosti itse itsensä treenivireeseen haukkumalla, ei se jatkossa sitten enää noin intoillut radan perään vaan malttoi ottaa käskyjä vastaan teki tottista hyvällä innolla. Harjoiteltiin vastapainoksi myös kärsivällisyyttä.

Toivotaan että koipi pysyy kunnossa vielä parin viikon päästäkin kun kipulääkitys lopetetaan.

Ledini on rikki

2011-11-07T16:46:00.004+02:00

Käytiin perjantaina eläinlääkärissä ontumatutkimuksessa, kun ontuminen yhtäkkiä meni pahemmaksi. Ei siis voinut enää laittaa normaalien kasvukipujen piikkiin joilla minua oltiin aiemmin rauhoiteltu ettei olisi syytä huolestua. Lääkäri kirjasi seuraavaa:

Ledin ontuman syyksi selvisi oikean etujalan kyynärnivelrikkomuutokset. Irtopalaa ei todettu. Annamme koiralle 3 viikon tulehduskipulääkityksen ja pidetään koiraa rajoitetulla liikunnalla. Lisäksi ravintolisänä Arthroflex valmiste ja aikuisen perusruoka tai Hill's j/d. Kontrolliröntgenkuvaus viimeistään virallisten kyynärkuvien aikaan.

Muutoksia oli myös vasemmassa kyynärässä, joskin ne oli pienempiä. Molemmat kyynärnivelet löysät. Seuraavat kuukaudet näyttää mitä kasvukauden lopulla tapahtuu ja muuttuuko mikään ravintolisän ja nivelruoan ansiosta. Aiempi jalan oireilu ei ole vaikuttanut koiran mielialaan mitenkään, nytkin on oma iloinen itsensä. Itse tottakai miettii että rikkoiko se pentuna itsensä juostessaan päin puuta tai olenko itse aiheuttanut sen väärällä ruokinnalla. Itsesyytökset on melko kovia mutta myöhäistäpä menneitä tietysti on murehtia, nyt koetetaan pelastaa mitä pelastettavissa on. Eläinlääkärin mukaan voi olla perinnöllistä tai tapaturmaperäistä. Tässä vielä jonkinlaiset otokset röntgenkuvista, sitten kontrollikuvissa kuvataan koko koira ja päätetään jatkosta sen perusteella. Klikkaamalla suurenee, alimpana verokkina jonkun toisen koiran terveet kyynärät.Oikeaa kinttua kuvasivat enemmän.

Vasen

..ja jonkun toisen koiran terveet kyynärät:

Iisin luukätkö

2011-10-29T10:45:00.000+03:00

Iisi ei ole aina se porukan terävin veitsi, mutta paremman kätkön puutteessa voi lie sohvallekin haudata luita.

Ekat tottikset

2011-10-28T10:40:00.000+03:00

Eilen oli eka tottiskerta. Treenit pääsi vauhtiin lähempänä seitsemää ja siinä vaiheessa oli jo pimeää, kentällä tosin oli isot valot jotka loi jännittäviä varjoja. Kun toin Ledin pimeää metsätietä pitkin kentälle oli se kovin pelokkaan näköinen koiranpentu, karvat pystyssä kävi ihmiset nuuskimassa mutta melko nopeasti kykeni kuitenkin jo syömään ja leikkimään. Koirat oli kentällä yksi kerrallaan, muut odotti aina autossa joka varsin hyvä järjestely.

Tällä kertaa ihmisiä oli yhteensä viisi ja koiria seitsemän, ensi kerralla on ilmeisesti yhdeksän koiraa. Mukana oli kahta muutakin pk-rotua tuomassa väriä. Nuorten koirien kanssa tavoitteena on saada kentästä huippukiva treenipaikka että ne alkaisi nousta sopivaan vireeseen jo autosta ottaessa, joten treenivuoro on kovin lyhyt. Eniten siinä taitaakin oppia toisia koirakoita katsomalla ja kuuntelemalla.

Ledin kanssa katsottii perusasentoon tuloa, sekin on jännä miten itse en ole tajunnut palkata sitä ylhäältä päin ja olen tuskannut kun koiran pää veivaa käden perässä kuin lumottu käärme. Ylhäältä päin namitettaessa se tulee suorempaan eikä myöskään luikertele käden perässä.

Vauhtiluoksetulo tehtiin paljon pidemmällä matkalla kuin yleensä missään aiemmissa treeneissä olen tehnyt, tietysti kun pitkä nurmikenttä on kokonaan käytössä niin sama kait se on koiraa ja omistajaa juoksuttaa. Tajusin samalla että eihän Ledille ole edes opetettu luoksetuloon mitään sanaa, kun se nimellä tulee luo. Pitää alkaa sitäkin kehittää, toivottavaa olisi että siihen saisi sellaisen sanan jota ei ryssisi jokapäiväisessä käytössä. Myös vähän toisenlaista leikkimistä pitää Ledin kanssa kokeilla.

Täytyy käydä eläinkaupassa ennen seuraavia treenejä, shoppailla vähän hihnaa, pantaa, patukkaa ja muuta pientä sälää. Kerran jo hipeltelin sellaista puolimetristä hihnaa mutta syystä tai toisesta en ostanut, ja ketjupantaa en ole ostanut kun tuon niska paisuu sellaista vauhtia että se hetkessä olisi pieni. Vaan eipähän ne montaa euroa taida maksaa. Ketjupannan ei siis ole tarkoitus kuristaa (eikä sitä käytetä kuristavalla), vaan jos PK-kokeisiin mielii niin siellä ainoa sallittu panta on semmoinen niin sama totuttaa jo treeneissä siihen. Arjessa olen tykännyt käyttää leveämpiä pantoja jos on tullut nykäyksiä niin ei käy kurkkuun niin paljon.

SPL Kuopio

2011-10-20T20:45:00.003+03:00

Jee! Vihdoinkin päästiin mukaan SPL Kuopion tottiksiin. Nyt vaan odotellaan että treenit lähtee pyörimään, hyvällä tuurilla Iisikin pääsee mukaan jos ohjaaja vaan on innokas, roturajoitteita ei nimittäin ole. Tuikun kanssa sitten sitä agilityä kunhan saisi aikataulut kohdilleen. Onhan se melkoinen liitäjä halutessaan (ainakin oravien perässä).

Vein tänään Ledille esineruutuun ensimmäistä kertaa kaksi esinettä tarkoituksena vahvistaa sen tuomista, eikä löytämistä ja ruutuun jättämistä. Menihän se ihan ok lopulta mutta ehkä kuitenkin palaan opettamaan sille ihan oikeasti noudon, vaan kun kehtuuttaa.

Pennun salattu elämä: Yksinolon tunnit

2011-10-19T07:00:00.003+03:00

Katselin vanhoja videoita Ledin pentuajalta. Ekoina yksinolon päivinä jätin webbikameran nauhoittamaan mitä kotona puuhaillaan kun lähden. Rauhallisestihan nuo olivat, mutta nappasin pätkän hereilläolosta tänne. Videota edeltää 1,5 tuntia nukkumista joten ei ole perään itkeskelty. Puremisen vimma vaan on mahdoton.. Kuvanlaatu on kyllä olematon kun webbikameralla nauhoitettu.

Loppuun pitkästynyt sakpai.

Naapurimme maa-ampiaiset

2011-10-18T15:33:00.002+03:00

Ajattelin kuvata koirien rallittelua takametsässä, mutta ehdin saada kameran esiin vasta kun leikki oli jo ohitse. Tässä metsikössä erityisen ihanaa on se, että tietyissä paikoissa on hemmetin kiukkuisten maa-ampiaisten pesiä, ja niitä kun erehtyy häiritsemään niin ne lentävät perässä yli sata metriä (useampaan kertaan testattu juttu, valitettavasti), kaivautuvat koirien turkkiin ja tuikkuvat pistimellään minkä ehtivät. Jälleen kerran koirien kivat leikit sijoittuivat väärään paikkaan. Ja sitten me juostiin.

Hullu akka pieksää hullua koiraansa

2011-10-18T13:29:00.001+03:00

Caniksesta lukaisin artikkelin joka käsitteli koiran palkkaamista. Että pitäisi miettiä mikä koirasta on ihan paras palkka jonka se voi saada, joillekin se voi olla oravien jahtaaminen (esimerkiksi Tuikulle), toisille se näköjään on h e m m e t i n ison kepin raahaaminen, sille haukkuminen, sen pureminen. Ledi voi viettä metsässä lähes loputtomasti aikaa purren jotain puunrankaa volisten ja haukahdellen kiihtymyksestä. Luulen ettei se ole ihan tervettä. Se on nyt alkanut nyt olla myös turhauttavaa joka palauttikin mieleeni tuon Caniksen artikkelin. Miksipä koira toisi esineen esineruudusta leikkiäkseen vain semikiinnostavalla juuttipatukalla, jos itse ruudussa on mielin määrin purtavia puunkarahkoja joilla palkata itseään.

Eilen sitten iltalenkillä heitin semikokoisen karahkan olkapäälleni (vain sellaiset 1,5 metriä) ja jatkoin lenkkiä muina miehinä, mutta koirani silmissä olin Maailman Mielenkiintoisin Ihminen. Ensimmäiset askeleet tosin meni koiran haukahdellessa ja volistessa ja hyppiessä MÄHALUUNMÄHALUUNMÄHALUUN mutta kun ei tuottanut menestystä niin se jatkoi seuraavat parisataa metriä sivulla kontaktissa kulkien, "Saisinko saisinko saisinko?". Tässä vaiheessa muut ulkoilijat katsoivat lievän kummastuneena aseistautumistani, todennäköisesti luulivat että se on koirankoulutusväline rankaisumielessä. Asiaa ei yhtään varmaan auttanut kun Ledin rauhoituttua ja jatkettua nuuskuttelua entiseen malliin laitoin kepin huvikseni puuhun ja yllytin pientä saksanpaimenta kiipeämään hakemaan se. Yrittämisestä, kiihtymyksestä ja turhautumisesta aiheutunut mölinävolinahaukku saattoi aiemmin meidät ohittaneista kuulostaa siltä, että nyt sitten pieksin koiraa sillä kepillä. Koira oli kuitenkin menestyksekäs ja kahdesti kiipesi keppinsä hakemaan. Myös loppulenkki meni rattoisasti eikä Ledikään enää suotta kiihtynyt kepistä vaikka se minulla kädessä olikin. Sainhan myös viime talvena kulkea Tuikun kanssa parikin kilometriä lumipallo kädessä odotellen että se ei siihen enää reagoi kiihtyneesti haukkuen (Eläinkokeita, 2010). Aikansa se ottaa mutta lopulta palkitsee!

Nyt pitäisi vaan sunnitella esineruutu sellaiseen paikkaan jossa ei ole keppejä, jotta itse saisi palkattua koiransa silloin kun sen aika on. Toisaalta voisi koettaa myös sijoittaa esineruudun lenkin loppuun kun suurin virta on jo kulutettu, jos sen purkamisen tarve keppeihin ei enää olisi niin mahdoton.

Loppuun kuvat vielä tämän aamuisesta seuraeläimestä, ei ole ainakaan yksinäistä kun joku haluaa Osallistua..

Vessassa..

Työhuoneessa..

Televisiotakin tulee katsottua ihan uudesta perspektiivistä.

Tuikun haukulle loppu!

2011-10-12T19:25:00.001+03:00

Uuteen asuntoon ja toisen samanikäisen nartun kanssa muutettuaan Tuikku alkoi käyttäytyä huonosti. Se haukkui sisällä vähän kaikelle riippumatta olimmeko paikalla vai poissa, ulkona käyttäytyi enemmän tai vähemmän huonosti. Vasta kun Iisi oli erään viikonlopun poissa, huomasin miten erilainen se silloin on. Ei turhaa pöhkämistä tai muutoin päätöntä käyttäytymistä, paitsi ulkona edelleen sitäkin mutta sen siitä saa kun ei ole aikaa koiran kanssa kylliksi harrastaa. Tuikun selvästikään ei ollut hyvä olla, ilmeisesti se stressasi Iisistä sen verran että oli jatkuvasti valmiustilassa, josta haukkuminen ja pöhkäminen johtuivat. Koska koira oireili jostakin ei haukkupannat tai muut rangaistuskeinot tulleet kysymykseenkään, kun koira ei huonotapaisuuttaan noin käyttäytynyt. Naapurit kuitenkin alkoivat jo kommentoida haukkumista, vaikkakin ihan ystävälliseen sävyyn koiraihmisinä itsekin, niin siihen oli puututtava. Kävihän se omillekin hermoille.

Sain vinkin että Tuikullekin voisi tehdä hyvää saada oma paikka asunnosta, jossa se saisi olla rauhassa niin ettei muut koirat sinne voi tulla. No, vaihtoehtoina oli oikeastaan keittiö tai makuuhuone, joten sunnuntai-iltana Tuikku pääsi makuuhuoneeseen nukkumaan ja vietti siellä myös maanantaipäivän meidän ollessa pois. Sovittiin myös että minä ulkoilen Tuikun kanssa kahdestaan aamuisin, jotta voidaan siinä vähän treenailla samalla kun vietetään kahdenkeskistä laatuaikaa.

Yllättävän helposti tämäkin jo melko mittavaksi kasvanut ongelma ratkesi. En valehtele paljoa jos sanon että keskiviikkona Tuikku ei haukkunut sisällä enää ollenkaan. Siellä se makuuhuoneen muhkealla matolla pötköttelee reporankana stressaamatta elämän pikkuasioista, toki tulee halutessaan hyörimään muuallekin kun ovi on auki aina kun olemme kotona. Kiinni sitä pitää päivisin pitää lähinnä Ledin pohjattoman uteliaisuuden ja puuhastelun vuoksi..

Siitä tulikin mieleen että tänään Ledi taas teloi etujalkansa jotenkin ja linkuttaa, eri lailla kylläkin kuin ennen. Näyttää että siitä on revähtänyt tai venähtänyt jotain, mutta seuraillaan tilannetta. Koira parka. Ne sai kehuja ohi kulkevalta koirakolta että miten kuuliaisia koiria mulla onkaan, kun olin käskenyt kaikki maahan riviin makaamaan ohituksen ajaksi (tällä hetkellä helpon tapa saada yksin kolme koiraa kuulolle). Sen jälkeen kun naapurin koira oli käynyt Ledin naamalla on se alkanut haukkua toisia koiria, joten siihen saa taas vaihteeksi panostaa. Tänään kaikki kolme käyttäytyivät kyllä esimerkillisesti.

Tuikku on sen verran suosittu seuraneiti että se taas pihistettiin lainaan lenkkiseuraksi. Jännä ettei kukaan halua Lediä hoitoon? Olen kuullut seuraavanlaisia selityksiä:

"Kyllä minä haluaisin Ledin hoitoon, mutta se viimeksi täällä käydessään kertoi ettei se pidä keskustassa asumisesta, kun täällä on niin paljon autoja eikä saa juosta irti, niin en voi millään sitä tänne pakottaa kun se ei itse halua tulla."

"Kyllä minä Ledin haluaisin ottaa hoitoon, mutta pitää ajatella muidenkin koirien tunteita. Ledi oli täällä viimeksi hoidossa niin nyt on toisten vuoro!"

Jännä, liekö sillä mitään vaikutusta kun vakuutusyhtiöstä selvisi ettei mikään vakuutus kata koiran tekemiä tuhoja hoitopaikassa?

Onhan se kuitenkin melko söpö sylikoirapentu.

Kuvapäivitys

2011-10-11T22:54:00.000+03:00

Äippä on sen verran väsynyt että saatte vain kuvapäivityksen aurinkoiselta lokakuun päivältä.

Lisäksi todiste Tuikun kutistumisesta :o

Harrastesuunnitelmia

2011-10-02T22:59:00.000+03:00

Ensiksi mainittakoon että tänään uloslähdöt onnistuivat vallan rauhallisesti vaikka Iisikin tuli kotiin kolmanneksi häsläksi. Ei vinkunaa, haukahtelua tai hyörimistä. Hyvä me!

Vaikka syksy tuleekin olemaan vapaa-ajan kannalta haasteellinen, suunnittelin että varaisin agihallilta kerran viikkoon tunnin vuoron jossa kävisin muistelemassa Tuikun kanssa aiemmin opittuja ja Ledin kanssa opeteltaisiin alkeita. Siinä voi tunti mennä mukavasti kahden koiran kanssa.

Lediä alan myös ihan tosissaan tuupata johonkin ohjattuun ryhmään, ensi viikon lopussa selviää päästäänkö sakutottikseen vai ilmoitanko sen Ponderan tokoon tai temppukurssille. Minulle tekee hyvää saada ohjattua toimintaa ja koiralle koulutusta häiriön alla. Liikaa ei kuitenkaan pidä ahnehtia aktiviteetteja, kyllä se kaksi kertaa viikkoon koiraharrasteita on ihan maksimi ettei jää opinnäytteet kirjoittamatta. Keväällä sitten on toivottavasti vähän vapaampaa.

Esineruudusta Ledi toi tänään esineen ihan nätisti eikä yrittänytkään lällätellä sen kanssa. Huomenna jos muistaisi tehdä sille leveämmän ruudun kuin tähän asti.

Rauhalliset uloslähdöt

2011-10-01T22:01:00.000+03:00

Tänään ollaan harjoiteltu rauhallisia, hiljaisia uloslähtöjä.

Meillähän kolmen koiran kanssa uloslähdöt ovat sisältäneet Tuikun pöhkämistä (ulkona täytyy olla jotain ihmeellistä joten pöhkän), Ledin inisemistä ja haukahtelua (ulkona on superkivaa joten en pysty olemaan hiljaa) ja Iisi ei muuten vaan pysy aloillaan. Laiskana olen ratkaissut tämän tähän saakka käskemällä kaikki istumaan, jonka seurauksena Tuikku pöhkää edelleen, Ledi vuotaa eriasteista vinkunaa ja kaikki koirat häslää eikä itseasiassa edes pysy istumassa vaikka kuinka käskyttäisi. Uloslähdöt ovat siis olleet kiihdyttäviä tilanteita sekä koirille että itselle. Nyt kun jäiin viikonlopuksi yksin kahden koiran kanssa, ajattelin että mullahan on kyllä aikaa lähteä ulos rauhassa.

Ideana oli, että aina kun koirat ääntelevät tai liikkuvat levottomasti tai kiihtyneesti, kaikki uloslähtöön liittyvä toiminta lakkaa. Ensin sain palata eteisestä työhuoneeseen istumaan aika monta kertaa korostetun rauhallisesti liikkuen. Sitten sain jo olla eteisessä niin että molemmat koirat pysyivät kohtuullisen rauhallisina (olivat aloillaan ja hiljaa). Ledin alkaessa vuotamaan palasin istumaan.

Takkia ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Kenkää ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Tätä toistettiin kutakuinkin jokaisen käteen otettavan esineen kohdalla, mutta alkoi näyttää lupaavalta jo siinä vaiheessa kun pääsin hihnoihin ja pantoihin. Ledihän yleensä viimeistään tässä vaiheessa alkaa haukahdella ja koettaa pujottaa päätään jokaiseen pantaan joka lähettyville tuodaan. Nyt se kuitenkin malttoi katsoa hiljaa kun laitoin Tuikulle pannan, mutta tuodessani sille pantaa se taas innostui ja pudotin pannan lattialle ja palasin työhuoneeseen hämmentynyt teinikoira perässäni. Toisella yrityksellä sain sillekin pannan kaulaan ilman häsläystä tai vinkunaa.

Ovella vietettiinkin sitten toinen tovi, Ledi äännähteli vain parilla ensimmäisellä kerralla kun olin sisäovea avaamassa, mutta sitten aloitti Tuikku. Ovi raolleen - BÖH. Ovi kiinni. Ovi raollee - BÖH. Ovi kiinni. Jne. Sitten päästiin porrastasanteelle. Ledi koettaa mennä jo portaita alas ja Tuikku sanoo BÖH. Takaisin sisälle. Pari toistoa. Päästään alaovelle, ja siinä Tuikun takia joudutaan toistamaan asiaa taas muutaman kerran. Päästään pihalle, josta jouduttiin Ledin innokkuuden vuoksi (hihna pinkeällä) palaamaan sisälle pari kertaa. Vaan päästiinpähän lopulta ulos ja koirat oli samantien kuulolla eivätkä "hälytystilassa"!

Iltalenkillä tämä oli jo aavistuksen helpompaa, toistoja tarvittiin vain puolet aamuisesta.

Loppuun kuva vielä Ledin rakenteesta. Sivusta katsottuna se näyttää massiiviselta ja jopa läskiltä, mutta kapoinen se on kun ylhäältä katsoo. Naamakin sillä on ihan pentukoiran vielä!

Esineruutua

2011-10-01T21:47:00.002+03:00

Tein iltalenkillä taas parit esineruudut koirille. Ensin otin Ledin vuoroon, jätin sen istumaan ja ajattelin että enpä varmistele paikalla pysymistä joka toisella askeleella kuten ennen. Muutaman askeleen jälkeen kun vilkaisin niin perässähän se hiippaili. Otettiin uudestaan ja nyt varmisteluista huolimatta se lähti venymään perään, joten otin sen kiinni ja jatkettiin lenkkiä vähän matkan päähän, jossa laitoin sen puuhun kiinni ja otin Tuikun vuoroon.

Tuikulle en ollut tehnyt esineruutua vähään aikaan joten en vienyt esinettä kuin vajaaseen 10 metriin, olihan pimeää ja pieni koira voi eksyä. Suurempi syy oli kuitenkin se, että oletin että voisin edes vähän päätellä lyhyestä matkasta koska se esineen löytää jotta voisin kehua. Tuikku lähti omaan maltillisen innokaaaseen tapaan etsimään, tosin vähän sivussa siitä jonne luulin esineen vieneeni (puut ovat pimeässä yllättävän samannäköisiä). Ehdin jo ihmetellä mihin se jäi tupeksimaan, kun pusikosta alkoi kuulua haun ilmaisuhaukkua. Ihmekös tuo sinällään kun ei oltu esineruutua tehty toviin ja eilen harjoiteltiin ilmaisuhaukkua. Kutsuin sen luokse ja esine suussaanhan se sieltä kipitti ja luovutti sen nätisti käteen.

Jatkettiin taas matkaa ja kohta laitoin Tuikun puuhun kiinni ja annoin Ledille uuden mahdollisuuden. Nyt vein esineen n. neljän metrin päähän puun taakse jotta se ei lähtisi hiippailemaan perään. Se pysyikin nätisti aloillaan, vaan kun lähetin esineelle juoksi se tohkeissaan ohi kun aiemmin ollaan tehty pitkästä matkasta. Tovin se ihmeissään nuuski pientä aluetta ristiin rastiin ja lopulta meni sivuun ihmettelemään. Se ronttihan oli löytänyt lopulta esineen, vaan ei aikonut sitä luovuttaa. Kun kutsuin sen luokse, hukkasi se innoissaan esineen jonnekin varvikkoon eikä enää itsekään löytänyt sitä. Ledi puuhun kiinni ja Tuikku hommiin. Olin istekin jo Ledin kanssa kävellyt aluetta vähän ristiin joten Tuikulle oli vähän enemmän hommia löytää esine sieltä, mutta maltilla se etsi ja yllättävän nopeasti esine suussaan alkoi pomppia ympäriinsä ja tuli luokse kutsusta. Tuikun kanssa pitänee siis palauttaa muistiin että on toivottavaa juosta itsenäisesti se esine suussa luokse ilman erillistä kutsua :)

Lediä suorastaan suututti jo tässä vaiheessa kun Tuikku oli saanut jo kahdesti huippupalkan ja se ei juuri mitään kehuja. Se louskutti hihna pinkeällä turhautumistaan mutta kun ei saavuttanut sillä mitään, luovutti piakkoin ja saatoin palata sen luokse. Etsin sellaisen paikan jossa saatoin nähdä piilolle ja esineen vietyäni kyttäsin kuin haukka koska Ledi esineen löytää ja ottaa suuhunsa. Nyt sainkin sen kutsuttua luokse, joskin se tovin harkitsi tuoko esinettä vai pitääkö itsellään. Tätä pitää taas harjoitella Ledin kanssa niin, ettei muita koiria ole matkassa. Silloin luovuttamisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Tuikku odotti muuten esimerkillisesti kun Ledi oli töissä, en olisi uskonut että se malttaa olla hiljaa!

Paluumatkalla harjoiteltiin vielä kertaalleen luoksetuloa ja siitä maahanmenoa yllättävien vastaantulijoiden varalta. Se menikin nätisti. Mulla on kaksi hienoataitavaa koiraa!

Pyörää ja noutokapulaa

2011-09-17T00:02:00.000+03:00

Ajattelin nyt vihdoin soitaltaa sakemannitottikseen mutta sielläpä näköjään meneekin jotain uusiksi kun ei enää yhteystietoja ole saatavilla. Noh, odotellaan.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa pyöräilemässä sekä Ledin että Iisin kanssa (Tuike on edelleenkin lenkkilainassa, saan sen ehkä ensi viikolla takaisin?). On se helppoa kun on jonkun toisen hyvin kouluttama koira mukana, Iisi sijoittui ilman erillistä käskyä juoksemaan pyörän rinnalla. Ledi täytyi ottaa aluksi hihnaan siksi että sen sai nostettua tarvittaessa raville siitä. Kyllä muuten kulkee se koira kun saa oikean pykälän silmään, jo ravillakin. Vaan niinhän se on hevosillakin että kehnompikin luuska osaa kovaa kaahottaa mutta hallitusti hiljaa ravaaminen itsensä kantaen onkin jo vaikeampaa. Hyvin se kuitenkin alkoi sujua rauhallisemmassakin tahdissa ja irti. Keksin samalla uuden extremelajin, pyöräily pimeässä valottomalla pyörällä pururadalla kahden koiran kanssa. Kannattaa kokeilla. Tässäpä osa meidän syysvarustuksesta ettei ihan helposti auton alle jäätäisi, vielä pitäisi Iisille ja Tuikulle saaada heijastinliivit kun jälkimmäinen hävitti omansa metsään jäniksen perään lähdettyään.

Inspiroiduin eläinkaupassa käydessäni (taas kerran: kolme koiraa syö ihan jumalattomasti!! Tuikulla yksi 15 kg ruokasäkki kesti kevyesti 3 kk..) ostamaan myös elämäni ensimmäisen noutokapulan. Nyt sitten tarkoitus olisi opettaa Ledille nouto pitämisen kautta. Tuikulla ja Iisillä on hyvä harjoitella ensin kun niissä ei ole enää mitään menetettävää ;) Iisikin PK-noudon kuulemma osaa, mutta kukapa siltä osaa vaatia kun tiedä edes mille sanalle se on opetettu. Sama aloittaa alusta senkin kanssa ja katsoa onnistuuko edes 1/3 yrityksestä!

Lintumetsällä

2011-09-12T20:26:00.001+03:00

Vietettiin viikonloppu metsässä ja lähdettiin lauantaiaamuna jopa mukaan metsälle. En voi suositella energiaa pursuvan, isokokoisen koiran mukaan ottamista jos tarkoituksena on pitää se hihnassa pitkin metsiä rymytessä etenkin jos koira hinkuu edellä kulkevan perään. Siinä saattaa ensimmäisen tunnin aikana rauhallisempikin kaveri hermostua. Ledi pitäisikin melkein lenkittää ensin ennen kuin sitä ottaa reilun kahden tunnin metsästykselle mukaan. Saalista ei sillä reissulla tullut mutta Ledin piikkiin ei kyllä sitä voi laittaa, jokunen lintu nähtiin kyllä.

Sunnuntaina kun minä ja Ledi vielä uinuttiin autuaasti, läimäistiin pöytään kuollut teeri. Jännä, ilman meitä sitä saalista olikin tullut joten ehkä vika sittenkin oli meissä. Lediä tuo raato luonnollisesti kiinnostikin kovin, ja kun hetkeksi oli pieni pentukoira jäänyt yksin, oli teeri siirtynyt pöydältä muutaman metrin päähän maahan. Ehkä se sittenkään ollut ihan kokonaan kuollut, ehdotti Ledi lautasen kokoiset silmät selällään itse viattomuutena. Myöhemmin selvisi että sitä oli ampumahaavasta myös vähän lipsuteltu ja maisteltu, johon Ledi sanoi pennun silmillään "Minä vain halusin nuolla sen terveeksi, kuten hoivaan Iisiäkin!".

Ilmeisesti riistan haju ja maku jäi polttelemaan, koska myöhemmin kun lähdin sienestämään näin koiran jännittyvän, nostavan selkäkarvojaan ja lähtevän jäljittämään jotain. Reaktiosta saatoin arvata että nyt ollaan villieläimen jäljillä, ja lähdin taustatueksi kun se niin epävarmalta näytti että uskaltaako perään lähteä. Kovin oli jäljitettävä mutkitellut aluskasvillisuudessa mutta tiukasti pysyi koira perässä. Parinkymmenen metrin päästä sitten lähti joku kanalintu lentoon ja koira tietysti ihan tohkeissaan, vaan onneksi ei osoita samanlaista paloa riistan perään kuin Tuikutin. Kohta olisi muuten kaksi eri tavalla toimivaan wannabemetsästyskoiraa.

Koko viikonlopun kuului ympäriltä laukauksia ja aiempien hyvien laukauskokemusten perusteella kokeiltiin vielä Ledin suhtautumista haulikon ääneen, lähinnä että voiko sitä metsällä mukana kuljettaakaan ja kuinka lähellä. Ei leikit häiriintyneet yhtään kun vieressä ammuttiin, silmät vähän kääntyi äänen suuntaan mutta pikemminkin uteliaana. Ihan hyvä, täytyy pitää huolta ettei se pääse säikähtämään ilotulitteita kuten Tuikku. Sekin testattiin laukausvarmaksi mutta rakettien välkkeestä ja rätinästä säikähtäneenä se alkoi arastaa pauketta ja mielellään siirtyy kauemmas räiskeestä.

Ledi oli myös taas vähän puuhastellut yksin ollessaan. Yksityiskohtiin menemättä nyt on makuuhuoneen ovessa säppi (joka oli viikon verran asentamatta paikoilleen..) joka toivottavasti pidättelee puuhakasta teinieinaria (ei kai sitä pennuksi oikein voi enää sanoa kun se kohta täyttää 9 kk). Tulipahan ostettua palvattuja naudan luitakin taas jokusen kympin edestä.

Köyhän miehen kosketuskeppi

2011-09-09T17:58:00.000+03:00

Paistoin pannulla joitain möttösiä joiden nimeä en enää muista, mutta ei ne liian hyviä olleet. Ledi sentään tuntui pitävän niin meni sitten sivulletuloharjoitukseksi kun niin näppärä apuväline sattumalta löytyi.

Video 1: treenaaminen on vakavaa ja koira pieksetään pienimmästäkin virheestä

(ei muuten saanut varastettua vaikka ohjaaja olikin keskittynyt enemmän kuvaukseen)

Video 2: "Kyllä se osaa.. ainakin kotona"

Video 3: Pienellä välimatkalla

Kyllä se silti innokkaammin tekee töitä lelun eteen :)

Ravaajatyyppinen koira joka ei halunnut ravata

2011-09-09T00:05:00.002+03:00

Ledihän alkoi liikkua epäpuhtaasti alkukesästä. Kesällä se aina välillä tuntui ontuvan toista etujalkaansa ja välillä sitten liikkui muutoin vähemmän kauniisti, virheet ravissa kuitenkin oli yleensä niin pieniä ettei eläimiin vähemmän perehtyneet sitä mitä ilmeisemmin edes huomanneet. Koirahieroja kokeili toukokuussa löytyykö raajoista tai selästä kipeitä kohtia, muttei sieltä oikein mitään löytynyt. Nyt se ei enää onnu, mutta se peitsaa. Irti ollessaan se mielellään laukkailee sinne tänne, hihnassa kävelyvauhti on yleensä liian hidasta ja peitsauksen voisi pistää sen piikkiin. Irti ollessaan koiran ei pitäisi mielestäni peitsata, mutta Ledistä vaihtoehdot on joko peitsata tai laukata.

Niinpä meidän rauhallinen ja pieni iltapissalenkki muuttuikin juoksutreeniksi sekä koiralle että omistajalle (en ole käynyt juoksemassa sitten kevään...). Koira takaisin hihnaan jotta pystyin nostamaan sen takaisin raville. Ihmeen vaikeaa voi sekin olla, ja välillä Ledillä meni jalat niin sekaisin että luulen sen töltänneen (islanninhevosten spesiaali askellaji) kunnes kompastui kinttuihinsa. Takajalkojen askel on onnettoman lyhyt ravissa, joten nyt ei auta kuin uskaltaa alkaa pyöräillä sen kanssa että se ravi sieltä löytyy ihan tosissaan. Tähän saakka olen varonut juoksuttamasta sitä liikaa ettei se sen vuoksi menisi rikki, mutta ei tästä näinkään näytä hyvää tulevan.

Juostuamme lammen kahdesti ympäri alkoi Ledi ilmeisesti väsyä "uuteen" rankkaan askellajiin, kun ei saanutkaan laukata valtaosaa ajasta. Se putoili ravista peitsiin tai vastaavasti nousi laukalle, joten enimmän aikaa joko pysähdeltiin nostamaan ravi uudestaan tai sain olla pudottamassa sitä hiljaisempaan tahtiin. Välillä meni kauniistikin, mutta puutteelliset sen liikkeet kyllä auttamattomasti on. Hikihän tuota kyllä omistajallekin tuli ja liikkeet varmaan vielä puutteellisemmat, mutta plussaa on että koko kesän jatkuneet selkäkivut taitaa olla ohi!

Sinällään outoa kun muistan vielä ihastelleeni miten hienot liikkeet sillä olikaan, mutta ehkä se sitten pentuna juostessaan ja törmäillessään rikkoi itsestään jotain. Luustokuvistahan tuon näkee puolen vuoden päästä. Katsotaan nyt onko juoksuopetuksesta apua, jos peitsaaminen ei kuukaudessa huomattavasti vähene niin kaipa tuota voisi vihdoin raahautua Jynkkään eläinfysioterapeutille.

Loppuun vielä ällöttävä kuva Ledistä jonka satuin löytämään bannerikuvaa etsiessäni. Hömppä tuli samalla lailla jalkojeni väliin vielä isona ronttinakin kun uusi tilanne jännitti. Onneksi on pitkät jalat.

Kuva: Paula Martiskainen

Syyskuun kuulumisia

2011-09-08T20:55:00.002+03:00

Huippu-uutisia! Meillä on ollut sohva jo viikon ja se on vieläkin ehjä! Nyt lienee syytä koputtaa puuta. Ledi tuntuu muutenkin asettuneen uuteen kotiin, ei ole hajottanut vähään aikaan ainakaan mitään kovin arvokasta. Ovet se toki aukoo yksin ollessaan mutta ei tunnu tekevän mitään kovin hölmöä. Sisäsiisteyskin on palannut mieleen jopa siinä määrin ettei se herätä aamuisin pissalle vaan malttaa odottaa siihen että muut herää omia aikojaan.

Tuikulle sen sijaan tuntuu olevan vaikeampaa sopeutua yhteiseloon toisen nartun kanssa ja uuden asunnon ihmeellisyyksiin (ei tässä kyllä mitään ihmeellistä ole ja onhan se ennenkin muuttanut). Se haukkuu paljon ja sitä ei meinaa saada hiljaiseksi, ja vaikka se tietää ettei saa haukkua niin silti sen vaan on pakko. Tuo on inhaa siksi että Ledi toki yhtyy siihen niiden ollessa keskenään sisällä.. nyt Tuikku onkin taas lenkkilainassa kaverilla niin voin viikon verran keskittyä Ledin koulutukseen ja miettiä mitä Tuikun kanssa teen. Sen haukkuminen ilmeisestikin johtuu jonkin sortin stressistä tai epävarmuudesta, ulkona se meinaa olla ihan mahdoton toisia koiria kohdatessa. Toisaalta kun on kaksi kättä ja kaksi koiraa niin se on välillä tekemätön paikka saada molempia ruotuun jos ehtivät aloittaa, yhtä kun komennat niin toinen perseilee. Ei kovin rentouttavaa. Kumpikin yksinään käyttäytyy hienosti, ja Tuikkukin on treenikentällä oma hienotaitava itsensä (liikkeestä maahanmenot sun muut toimi vaikkei olla treenattu sen kanssa sitten... hmm.. kevään?). Pitäisi kaiketi sitten repiä aikaa lenkkeillä ja treenata kummankin kanssa erikseen jonkin aikaa.

Ledin aivojen virkistämiseksi olen alkanut opettaa sille esineruutua, kymmenisen pientä harjoitusta ollaan tehty ja tänään tein yhden helpon vieraalla esineellä (löysin lenkkipolun varresta räihnäisen kengän) jonka se alkuihmettelyn jälkeen toi ihan hienosti ("Täällä on esine, mutta se ei ole meidän, mitä tälle pitäisi tehdä?"). Pitäisi virkistäytyä kehittelemään koirille taas kunnon namit, Ledillekin sellainen varmaankin löytyisi mutta sille pallot, patukat ja kepit taitaa olla se ykkösjuttu jonka eteen se on valmis työskentelemään. Viimeisen esineen vein ensimmäistä kertaa n. 50 metrin päähän, vaan sieltäkin se sen toi hienosti epäröimättä ja vaihtoi ränsistyneeseen patukkaan : )

Eilen tavattiin myös jättikokoinen nöffiuros. Ledi on ilmeisesti tottunut olemaan aina se isompi koira kun sitä niin jännitti leppoisan herran tapaaminen, vaan alkuihmetyksen jälkeen nuuhkivat toisiaan kohteliaan kiinnostuneena. Samalla reissulla Ledi muuten jäi ensimmäistä kertaa yksin kaupan ulkopuolelle odottamaan, vähän jännitti miten käy ja juoksinkin kaupan läpi pikapikaa kassalle ja takaisin ulos. Herrahan maata pötkötteli asfaltilla kaikessa rauhassa! Taitaa olla tosiaan Tuikku aina se joka keksii jotain pöljää ja vetää Ledin juttuihinsa mukaan.. joten Tuikulle tiedossa extrahuomiota ja treeniä että loppuu se hölmöily! Helpostihan se kiltti pikkukoira jää vähemmälle huomiolle toheltavan teinipennun rinnalla joten kun käyttäydyn huonosti = saan huomiota. Toivottavasti ei ole oikeasti tuota keksinyt! Toisaalta silloinhan asia olisi helppo korjata. Saapa nähdä!

Viikonloppuna Ledille on tiedossa metsästysreissu. Laukausvarma sen pitäisi olla mutta pelataan nyt varman päälle ettei pääse säikähtämään. Kerta on ensimmäinen sekä koiralle että omistajalle, tiedä vaikka Ledistä tulisi vedestä noutava lintukoira ;)

ps. se TOKO1 materiaali osoittautuikin ihan sudeksi, ei siinä mitään kurssiohjelmaa ollut. Pitää kehitellä oma ohjelma.

pps. meinasin huomenna soitella taas SPL Kuopion tottisimmeisellä joko vihdoin pääsisi treeneihin mukaan. Ekan kerranhan soitin jo ennen kuin Ledi oli edes kotona..

pps. käytiin katsomassa saksanpaimenkoirien suojelun SM-kisat Leppävirralla. Aika sympaattisiakin oli osa suorituksista ja koko tapahtuma oli kovin rento, yllätyin positiivisesti. Puolet yleisöstä taisi kyllä olla vähän päissään. Paljon koiria ja pentukoiria, siltikään räyhäämistä tai muuta louskuttamista ei juuri ilmennyt. Tuollaisiin tapahtumiin uskaltaa jatkossakin mennä!

ppps. päivitin Ledinkin bannerikuvaan, joskin on luvattoman huonoa kuvanmuokkausta. Kun olisi parempi kamera niin ehkä molemmista koirista saisi tarpeeksi terävät kuvat.. parempi tulloo joskus, tahi sitten on tulemati.

Puusilmä omistaja

2011-08-17T20:07:00.001+03:00

Olen tässä jo useampana päivänä ihmetellyt Tuikun tapaa jähmettyä paikoilleen ulkosalla ja sen kääntyilyä takapäätään kohti ikään kuin sillä olisi kipuja, saattoi myös napsia ilmaa tai takapäätään hampaillaan. Tähän viittasi myös se, että se saattoi luimistellen kulkea kyyryssä pieniä matkoja kipua pakoon. Enimmän aikaa se kuitenkaan ei osoittanut mitään merkkejä kivusta.

Tänään takametsässä jälleen ulkoillessamme sitten myös Ledi alkoi jahdata häntäänsä hätäisenä ja kun sain sen lopulta kiinni, näin että sillä sätkii hännässä jotakin. Fak mii, ampiainen? Sitten ne iskivät minuunkin kiinni, pieniä, äänettömiä, pirun kipeää tekeviä maa-ampiaisia?! Lähdettiin siitä sitten jatkamaan matkaa niin ne helkutan pörriäisethän tuli vaan perässä. Pistettiin juoksuksi, Tuikku tosin katsoi viisaammaksi syöksyä kanervikkoon matalaksi ja jäädä sinne makaamaan, mutta sain sen suostuteltua kuitenkin perään. Juostiin sitten järveen viilentelemään pistoja. Mokomat tuholaiset vielä oikein kaivautuivat koiran turkkiin ja tuikkivat sieltä, montako kertaa lie Tuikkuakin pistäneet viimeisen viikon aikana enkä älynnyt, kun en nähnyt.

Nyt kun tapahtuneesta on jo puolisen tuntia on itselläni reidessä kipeä ja useamman sentin levyinen paukama, koirat eivät onneksi näytä naamaan saaneen osumaa. Pitänee pysytellä visummin poluilla jatkossa. Tuikku parka.

ps. Ledillä näytti olleen maha sekaisin työpäivän aikana. Laskemisen voi siis aloittaa alusta.

pps. Kuulin että Ledin emä on kuollut. Harmittaa.

4.

2011-08-16T20:30:00.000+03:00

Neljäs päivä putkeen vailla tuhoja tai sisäsiisteysongelmia, jihuu! Olen kyllä kiinnittänyt huomiota ruoka- ja ulkoiluaikoihin ja rajoittanut hupijuomista, sekä koettanut päästä lähtemään töistä aiemmin mikäli vain mahdollista. Toivon kovasti että yhtä hyvin menee koko viikko.

Tänään naksuttelin koirille hyödyllisiä temppuja, kuten Tuikun menemään tiskipöydän alle ja Ledin tulemaan jalkojeni väliin istumaan. Olipahan vähän aivojumppaa molemmille. Palvattu naudanpolvi on muuten koko ajan jomman kumman hampaissa, pienempi luu on joko syöty tai kätketty kun ei ole näkynyt. Harmi että noita oli vain yksi enää jäljellä. Se yksikin kyllä sattuu kun Ledi pudottaa sen varpaille tai naamalle, jos sattuu varomattomasti makoilemaan lattialla.

Huomionhakuinen pentukoira.

Se ihana susikoira

2011-08-15T18:57:00.003+03:00

Vastapainoksi kirjoitukselleni Se hullu saksanpaimenkoira kirjoitettakoon nyt uusi merkintä siitä (ikään kuin Ledistä ei olisi mainittu tässä blogissa tarpeeksi). Tänään Ledi tapasi maailman rohkeimman sheltin. Se oli noin tassun kokoinen 13-viikkoinen rääpäle, joka kuitenkin aika reippaasti tuli koiriani tervehtimään kun tervepäinen omistaja aikansa meitä katsottuaan kysyi haluaisiko minun koirani tulla tervehtimään hänen pentuaan. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, kun Ledi oli taas niitä ihmetellyt ja haukkunut. Tästä syystä ihmetykseni oli suuri että omistaja moista uskalsi ehdottaa. Hän, kuten kaikki muutkin, oli puolestaan ihmeissään kun kerroin että minullakin tämä isompikokoinen on vasta pentu vaikka se on niin jumalattoman iso. Ledihän oli oikein hienosti ja varovasti nuuskutteli pikkurääpäleen ja pikkurääpäle nuuski minun koirat. Harvoin näkee noin rohkeaa aikuistakaan shelttiä!

Ledi on niittänyt kiltin "susikoiran" mainetta myös muutaman muun pikkukoiran ja pikkupennun kanssa, ihmetyttää ihan miten varovasti se osaa olla niiden kanssa. Ihmispennustakin se sai bussissa kokemusta, kun taaperoikäinen muksu silitteli koiria ja sitten yhtäkkiä kävi niiden päälle makaamaan hieroen naamaansa niiden turkkiin. Se nyt oli jo vähän liikaa kummallekin, mutta kovin hienovaraisesti luikertelivat tilanteesta pois. Kyllä tuosta Lemminkäisestäkin vielä hieno koira tulee! Tuikkuhan jo toki on täydellinen ;)

ps. tämäkin päivä selvittiin ilman irtaimisto- tai pissavahinkoja! Töihin lähtö tosin myöhästyi joitain minuutteja, kun kotiin piti palata kolmesti kun kuulin Ledin hyppivän makuuhuoneen ovea auki.. kolmannella kerralla sain sen kiellettyä ja se jäikin sisälle hiljaa, mutta aukihan se ovi oli kun myöhemmin tulin kotiin.. mitään ei kuitenkaan oltu tuhottu eikä sängyssä nukuttu. Ehkä siinä vain on kissamaisia piirteitä: ovet pitää vaan periaatteesta olla auki ettei niiden takana voi säilyttää salaisuuksia!

pps. kaivelin TOKO1 -kurssin opuksen naftaliinista. Josko sen ohjelmaa alkaisi veivaamaan tuossa läheisellä kentällä molempien kanssa, Tuikulle muistinvirkistykseksi ja Ledille ihan uutena. Sivullehan se osaa tulla, mutta muuta se ei osaakaan, paitsi näyttää somalta.

Rauhallinen viikonloppu

2011-08-14T20:57:00.000+03:00

Ihme juttu, koirat olivat viikonloput kuin mitkäkin herrantertut. Oikeastaan ne olivat vain omia itsejään pitkästä aikaa. Ei turhaa häsläystä, ei tavaroiden syömistä, sisälle pissaamista tai tyhjän haukkumista. Ehkä niitä sitten vaan stressaa vieraassa asunnossa oleilu keskenään työpäivien ajan? Toisaalta itsekin olen ollut nyt energisempi kun on saanut nukkua riittävästi ja koirien ei ole tarvinnut olla pitkiä pätkiä sisällä keskenään. Silti olin enemmän kuin ihmeissäni miten lunkisti ne ottivat vieraat vastaan, ihmeen vähällä häsläämisellä päästiin.

Tänään vietettiin viimeistä kesäpäivää rannalla auringonpaisteessa, koirat sai polskia ja kaivella rantahiekkaa kun itse tyydyin kahlailemaan ja makoilemaan auringossa. Ledi keksi että se pystyy seisomaan järvessä takajaloillaan kaulaansa myöten vedessä keppiä odottamassa, enpä ollut sitäkään ennen nähnyt. Siitä lähdettiin sitten vielä kyläkierrokselle tutustumaan uuden naapuruston koiriin jotka omistajineen ovat olleet lähes kaikki ihmeen mukavia! Täällä on näköjään tapana sanoa "nenäpäivää" mutta ei sentään kysymättä lupaa ensin. Sehän vaan passaa, Ledikin kun aikansa saa katsoa erilaisia turreja niin ei se enää seuraavalla kerralla jaksa niitä noteerata. Yläkerran naapurikin ehdotti että voitaisiin pitää treenejä tuossa viereisellä kentällä joku ilta, kun heidänkään koiralleen ei olisi yhtään pahitteeksi moinen.

Toiveissa olisi syksyllä päästä vihdoin sinne SPL Kuopion alaosaston kentällekin ainakin käymään.. kunhan se auto nyt kotiutuu tänne vähän pysyvämmin. Ostin myös uuden pinon palvattuja naudanpolvia, josko Ledi mieluummin niitä jyrsisi yksin ollessaan kuin omia tai vieraiden kenkiä.

Näyttelyvaliot

2011-08-13T11:51:00.001+03:00

Joensuussa tuossa aiemmin kesällä pyysin äitiäni kuvaamaan Ledin liikkeitä että pääsisin itsekin niitä tutkailemaan tietokoneen ruudulta. Huomasin että vallan hengästyy saksanpaimenkoiraa esittäessä, jos oikeasti pitäisi juosta niin lujaa että koiran liikkeet pääsevät oikeuksiinsa!

Eilen iski epätoivo kotiin tultuani ja mietin mikähän on tuoreiden saksanpaimenkoiran omistajien kriisinumero. No, rahalla saa uutta irtaimistoa ja siivoaminen nyt muutenkin on päivittäistä. Ja toisekseen itsessähän se vika on jos ei ole järkevää aktiviteettia järjestänyt tarpeeksi.. ihmetyttää vaan tuo sisälle kuseminen, aamulla yllätin itse teosta vaikkei varmasti hätäkään taas ollut. Onko pennustani tulossa hämmentynyt teini?

Koiran esittämiseen liittyen vielä, koiran pitäisi mitä ilmeisemmin juosta omistajan edessä ja seisoa vähemmän neliömäisesti.. taitaa jäädä kehät meiltä kiertämättä.

Kuva-arvoitus

2011-08-11T22:26:00.000+03:00

Mitä tässä kuvasarjassa tapahtuu? Onko 5-vuotias poronarttu todellakin alkanut mielistelemään seitsemän kuukauden ikäistä sakemannikakaraa??

Ei sentäs, Ledi nappasi tieltä suuhunsa sulahtaneen suklaapatukan kääreineen ja onnistui levittelemään sen puoleen naamaansa. Tuikku vainosi seuraavan puolen tunnin ajan Lediä nuollen joka ikisen suklaapisaran sen naamasta, ja sekös vaivaannutti kakaraa. Pöljät.

ps. Ledille ei ole sattunut toistaiseksi vahinkoja sisälle, kun rajasin sen työpäiviksi ja yöksi pienempään tilaan (eteiseen). Tästä kiitokseksi se tosin oli syönyt tänään Tuikun pannan ja siinä killuvan ledivalon. Pääseepähän taas pannan ostoon, kun pinkki heijastinpanta meni ainakin toistaiseksi Iisille.

Avustajakoirat

2011-08-10T18:05:00.000+03:00

Tuikkuhan on jo vanha konkari tavaroiden kantamisessa. Parhaimmillaan se poimii omatoimisesti pudottamani esineen ja kantaa sitä suussaan kunnes huomaan kaivata sitä. Se haluaa myös kantaa oman osuutensa ostoksista kotiin, suurin saavutus on lähes sen itsensä korkuinen sipsipussi jonka se kantoi kotiin maata viistäen. Yleensä se kuitenkin kantaa vain karkkipusseja tai suklaalevyjä.

Kävellessäni tässä kerran Ledin kanssa osui reitillemme tyhjä kaljapullo, vaan laiskana ihmisenä en jaksanut sitä itse alkaa kantaa niin annoin sen koiralle kannettavaksi. Ledihän muutenkin tykkää ottaa esineitä suuhunsa, joten se ei nähnyt siinä mitään kummallista vaan kantoi pullon kiltisti kotiin pudottamatta kertaakaan.

Seuraavan kerran olin sitten jo takaisin Kuopiossa ja hain kirjapaketin postista. Nyt oli kädet täynnä kaikenlaista niin annoin pahvipakkauksen Ledille, vaikka tämä oli jo jonkun verran painavempi. Kyllähän isoon kitaan tavaraa mahtuu ja niin se kantoi senkin kotipihaan saakka.

Eilen kävin ohikulkiessani kaupassa ja Ledi sai kannettavakseen pizzalaatikon ja Tuikku karkkipussin (tässä vaiheessa ruokavalioni vaikuttaa varmaan todella terveelliseltä). Lapset yleensä kiinnittävät enemmän huomiota tavaroita kantaviin koiriin, aikuiset ei näytä edes huomaavan. Toistaiseksi ei ole tullut yhtä oikeata avustajakoiraa lukuun ottamatta vastaan ainoatakaan koiraa joka olisi kanniskellut keppiä kummoisempaa - no, äidin koira keksi tämän tempun Tuikulta, joten se kyllä kantaa ostokset ja omat lelunsa vaikka kuinka kauas. Olen joko laiska tai hemmetin fiksu, mutta lisä"kädet" ovat tulleet jo monesti tarpeeseen. Ledille pitää vielä opettaa myös kauppakassin kantaminen, sillä Tuikku ei moiseen suostu. Ilmeisesti heiluva ja niljakas hedelmäpussi vaan tuntuu inhalta suussa, joten mitäpä sitä pakottamaan. Koirat kantavat ostoksiaan niin ylpeänä etteivät ehdi noteerata edes räyhääviä pikkukoiria.

Paluu lapsuuteen

2011-08-09T08:08:00.000+03:00

Myönnettävä se on että pentuni on asunnonvaihdon yhteydessä unohtanut sisäsiisteyden. Ei kait se auta kuin aloittaa opettaminen alusta ja laajentaa elintilaa vähitellen. Se oli kyllä muutoinkin asialistalla mikäli joskus sohvan halusi hankkia, kun puuhakkaan pennun hampaat yltää yllättävän moneen paikkaan ja saa jo melko mittavia tuhoja aikaiseksi. Tuikku sen sijaan on jo kokenut konkari eikä hämmenny ympäristönvaihdoksesta.

Soveltavaa matematiikkaa suurta koiraa harkitsevalle

2011-08-05T16:18:00.000+03:00

Eilen laskeskelimme pinta-alaa jonka koiranpentu voi roiskia ykköshädän yllättäessä. Tänään pääseme eilisen mielikuvaharjoittelun avustuksella jo soveltavaan matematiikkaan. Laskutehtävä on seuraavanlainen:

Olohuoneen pinta-ala on 4 x 6 m. Koiria on kaksi, molemmat ovat syöneet kuivanappulaa sekä naudan mahaa edellisenä päivänä n. 6 dl ja maha oli löysällä jo aamulla. Koirat ovat yksin asunnossa 9 tuntia. Vesikuppi on juotu tyhjäksi. Montako prosenttia huoneen pinta-alasta on lopulta ripulissa, kun koirat roiskivat n. 50 cm korkeudelta yhteensä neljästi päivän aikana? Arvioi myös omistajan epätoivo hänen huomatessaan että siivousvälineet ovat yhä edellisessä asunnossa.

Ei tarvinne sanoa enempää.

Lirinää olohuoneessa

2011-08-04T22:00:00.001+03:00

Tultuani eilen kotiin kävelin olohuoneen poikki ja huomasin ohimennen että matto tuntuu kostealta jalan alla. Se ei mitenkään harvinaista ole, mutta myöhemmin mietin että en kyllä käyttänyt koiria uimassa aamulla eikä vesikuppiakaan oltu kaadettu. Nuuskin mattoa ja se haisi vain tunkkaiselle, joten kannoin sen vessaan kuivumaan.

Tänään illalla koirat hönttäsivät omiaan (ks. alempi postaus) ja Ledikin jotain yyhkytti kun nörttäsin tässä koneella. Kohta sitten olohuoneesta kuului lirinää ja menin kurkkaamaan, niin Ledi tulee ovelle vastaan ja matolla on omaa kieltään kertova pieni lammikko. Ennemminkin hämmästyneenä kannan maton vessaan ja suihkuttelen suurimmat nesteet siitä pois ja asetan senkin suihkuun kuivumaan (paljon muuta sinne ei enää mahdukaan).

Piti ihan käydä miettimään mistä lähtien Ledi on ollut sisäsiisti, se kun tuntuu olleen sitä jo kauan. Olisiko huhtikuussa viimeksi ollut sanomalehtiä lattialla, tai sitten on aika kullannut muistot. Siitä tulikin mieleen, jokaisen isokokoista uroskoiraa suunnitteleva voi tehdä itselleen pentusimulaattorin seuraavasti:

1) ota kannuun puoli litraa vettä
2) etsi paljasta lattiaa (kasa tärkeitä papereita tai lempivaatteesi käy myös)
3) liruta koko kannun sisältö hiljalleen noin puolen metrin korkeudesta lattialle.

Onnea! Nyt tiedät kuinka laajalle pentukoira voi virtsaansa roiskuttaa. Se voi yllättäen roiskua seinille jopa yli koiran oman korkeuden! Siivottavaa on siis esim. koko yhden keittiön pinta-alan verran. Voi yksiöni keittiöparkaa, sen pinnoilla on ollut niin paljon koirien eritteitä että iltapäivälehtien kauhistelemat "Vuokralainen tuhosi vuokra-asunnon, katso järkyttävät kuvat" -materiaalikin näytti pliisulta surullisen kuuluisaan pakastimensulatuspäivään verrattuna. Silloin koirien mahat meni sekaisin, olivat onnistuneet lukitsemaan itsensä keittiöön, pentu pissaa, molemmat ripuloi ja ilmeisesti myös oksentavat pelkästä ulosteen hajusta. Klorittipuunauksen jälkeenkään ei toviin tehnyt mieli tehdä ruokaa tai syödä siellä.

Luulen kuitenkin että tuo Ledin sisälle pissaaminen johtuu uudesta asunnosta, tai sitten se on jotain nuorten poikien keksintöä että hei, opettelen nostamaan jalkaa ja pissaan sitten sisällekin. Ei sillä nimittäin ollut edes pissahätä, vaikka luulin että vahinko olisi tullut suu auki uimisesta. Nyt sitten asunnon ainoat matot odottavat pyykkäystä ja Ledi pääsee harjoittelemaan mattojen käyttöä helpommin pestävillä tekstiileillä. Ei meillä kyllä yksiössäkään ollut jatkuvasti mattoja lattialla lähinnä siksi kun Ledi puri niihin reikiä..

Hyvää tässä on toki se, että en ehtinyt ostaa tänne suunnittelemiani isoja hienoja mattoja. Näillä näkymin niitä ei ole pariin kuukauteen tulossakaan, mutta olenkin sanonut että asunto on tuparikunnossa ehkä jouluna. Hienoa sohvaakaan on turha ostaa kun Ledi ei ole sellaiseenkaan vielä tottunut. Opetellaan halvemmalla jossa koiravahingot ei harmita niin paljon.

ps. Leikittiin Iisin kanssa kauneushoitolaa. Nyt ei ole enää rasvaista risupartaa, vaan aika nätti ja silkkinen snautseriparta :)

pps. Siirsin siskonpetini tyhjään makuuhuoneeseen, kun kyllästyin hiekkaisiin ja kosteisiin lakanoihin sekä viereen änkeäviin karvamoppeihin jotka joko tuijottavat tai läähättävät naaman edessä, sekä heräävät puuhakkaina aamulla siinä viiden pintaan ja hierovat kuolaista lelua naamaan, tai pudottelevat mielenosoituksellisesti metallisia ruokakuppeja kaikuvalle lattialle. Pitäköön bileensä, minä nautin vihdoiin omasta rauhasta ja puhtaista lakanoista!

Apinatarhasta päivää

2011-08-04T18:27:00.000+03:00

Joku voisi kertoa noille koirille että vaikka uudessa asunnossa onkin neliöitä tuplaten, ei sisällä silti tarvitse käyttäytyä kuin aivoton. Lähipäivinä kaikuvassa asunnossa onkin kajahdellut turhan usein epätoivoinen "Onko aina pakko perseillä??!" "Pois siitä!" "Nyt RIITTÄÄ!" kun isot koirat pistää painiksi, tai sitten kun eivät riehu niin jäljittävät minua rasittavasti joka paikkaan. Ja ei, lenkityksen määrällä ei ole merkitystä paviaanimaiseen käytökseen. Aivotyötä ne kai vaatii, mutta kun oma jaksaminen ei taas tässä kuussa näytä riittävän työtilanteen vuoksi niin saavat tyytyä fyysiseen rasitukseen. Nyt ollaankin tehty kolmen tunnin lenkkejä kun ollaan tutkittu uutta ympäristöä. Uimassa saa polskia puolisen tuntia päivittäin ja koirapuistokin löydettiin eilen, se tosin oli tyhjä silloin. Ympäristö täällä on muuten mukavan siisti, ei ole koirankakkaa joka nurkalla tai muutakaan roskaa.

Työn alla on postiluukun ja ovikellon rämppääminen, ettei aloitteleva vahtikoira Ledi oppisi haukkumaan rappukäytävän äänille. Tänään reaktiot olivatkin jo huomattavasti pienempiä kuin alkuviikosta.

Pitää ensi kerran ottaa videokuvaa kun Ledi ui ja haukkuu mennessään kun on niin tohkeissaan kepin noutamisesta. Ei mitenkään toivottavaa, mutta enpä ole moista ennen nähnytkään. Eikä se edes uppoa, vaikka vettä joka louskauksella suuhun meneekin. Pöljä.

Sorsakoiralle räpylät

2011-08-02T07:35:00.001+03:00

Muutettiin uusiin lenkkimaastoihin ja ekana iltana muuton päätteeksi käytettiin koirat iltalenkillä. Mentiin läheisen lammen rantaan ja ajattelin että tottahan ne sorsat nyt lähtee koirien tieltä pois. Virhe.

Tuikku lähti sorsien perään uimaan, mutta ajattelin että ei se niitä pitkälle viitsi jahdata. Virhe.

Tiesin ettei se ajoon päästessään huuteluista välitä, mutta siinä vaiheessa kun se oli uinut lammen keskelle niin että sitä oli jo vaikea erottaa lumpeiden seasta, kävi pelottamaan ettei se jaksa uida takaisin niin pitkää matkaa. Eihän siinä auttanut kuin riipaista alusvaatteisilleen ja painua rehevän kasvuston sekaan koiran perään. Kyllähän se sitten kääntyi pois kun pääsin tarpeeksi lähelle, siinä vaiheessa se oli jo aika väsynyt ja olisi hupsu vielä kääntynyt uimaan koko pitkän matkan lähtöpisteeseen, mutta opastin sen kuitenkin lähimpään rantaan uimalla vieressä ja rohkaisemassa jaksamaan. Takaisin muiden luo päästyämme se oli kovin tyytyväisen näköinen itseensä, mokoma porsas.

Asian kruunaa se, että pelastusoperaatiota seurasi kävelytieltä pariskunta, jonka mies kuvasi mitä ilmeisemmin tapahtuman videolle. Youtubessa nähdään.

ps. Tuikulle on kysyntää koirattomien ihmisten keskuudessa, kun se halutaan aina lainaan lenkkikaveriksi ja seuraneidiksi. Mikäs siinä, Tuikku nauttii ainoana koirana olosta ja kaikesta saamastaan huomiosta, rapsutuksista ja herkuista. Olisikohan vuokrakoiratoiminta kannattavaa bisnestä? Tänä aamuna viimeksi mietin että kunpa joskus ei tarvitsisi ulkoiluttaa koiria vaan saisi nukkua puoli tuntia pidempään ;) mukavahan tuo oli silti käyttää koirat uimassa ja kastella siinä sivussa itsensäkin ja lähteä märillä housuilla ja kengillä töihin.

pps. Ostin eilen koirille ledivalot pantoihin. Heijastinliivit on vielä tilaamatta, mutta jo kohta näytään syksyn pimeissä!

Se hullu saksanpaimenkoira

2011-07-29T01:08:00.001+03:00

Käytiin tänään koirapuistossa, meidän lisäksi siellä oli 10 kk ikäinen pikkukoira, näytti lähinnä tiibetinspanielilta. Ledi ehti leikkiä sen kanssa jo hyvän tovin kun sisään tuli pieni chihuahua ja terrieri. Otin Ledin kiinni että pääsevät sisään kunnolla ja ettei Ledi pääse haukkumaan niitä (se on keksinyt koettaa mölistä useammassakin tilanteessa). Tulivat sisään ja muut koirat kävivät tutustumassa niihin, joten laskin Ledinkin nuuskimaan. Se meni nätisti chihuahuan luo, joka lähti juoksemaan karkuun ja Ledi lähti perään - uteliaana, eikä lainkaan sillä mielellä että haluaisi edes kiinni saada. Koppasin sen kuitenkin kiinni ja niin teki chihuahuan omistajakin omalleen ja sanaakaan sanomatta poistuivat.

Ok, kyllähän noin suurella kokoerolla voi sattua vahinkoja vaikkei koira vihainen olisikaan, mutta mielelläni olisin vaikka pitänyt Lediä kiinni että se saisi totutella todella pieniin koiriin. Tuo kun on niin suuri ettei ihmiset tajua sen olevan pentu, niin sitten saa pitkiä katseita että siinä on taas yksi huonosti koulutettu susikoira.

Surullisen huvittavaa on myös se, jos haluaa harjoitella kontaktia ohituksissa noiden kanssa niin pikkukoiran omistajat kääntyvät pois meidän edestä vaikka omat koirat olisivat ihan hiljaa ja nätisti. Harjoittele siinä sitten..

Positiivista on kyllä se, että nyt fleksimammat eivät ole enää laskemassa kullannuppujaan koirieni luokse, vaikka ennen Lediä ne "haluaa tutustua kaikkiin vastaantulijoihin" ja jopa ne viisi tonnia painavat fifit saadaan siirrettyä pois keskeltä tietä makaamasta. Ei sinällään haittaa, omat koirat ohitti viikonloppuna viimeksi viisi laumassa räyhäävää pikkukoiraa nätisti ja hiljaa, joten mukavaahan se on jos on enemmän tilaa kulkea tiellä.

Tuikun olisi muuten ehkä syytä päästä näöntarkastukseen. Tänään se mitä ilmeisemmin luuli perhoskoiraa jänikseksi ja lähti Ledi perässään autotielle - onneksi huomasi virheensä lähempänä ja hiljensi ennen tietä, ja jäivät lopulta suojatielle seisomaan. Hiemanko olin sille kiukkuinen, mutta oma vika tietysti kun irti puistoalueella pidin.

Note to self: luoksetulotreenejä ja pysähtymiskäskyjen vahvistamista.

ps. käytiin keskiviikkona mätsärissä Lemmikkiasemalla totuttamassa Lediä väentungokseen. Koirat heittäytyivät ihmis- ja koirajoukossa pitkäkseen eivätkä jaksaneet stressata asiasta, joten ehkä Ledin uskaltaisi kehäänkin viedä seuraavalla kerralla..

Kuvapäivitys

2011-07-24T22:58:00.001+03:00

Lomalta palanneena saatte tyytyä vain kuvapäivitykseen, tarinaa tuleepi ehkä sitten myöhemmin :) nämä kuvat on Joensuusta.

Ledin valitsema nukkuma-asento.. selkärangaton sakemanni?

Uusi panta on hieno! Koira näyttää sikaniskalta..

..kunnes vaihtaa kuvakulman lintuperspektiiviin. Koirani on vielä kovin kapea!

Retkeilyä ja päivähoitoa

2011-07-17T21:14:00.002+03:00

Käytiin vaeltelemassa itärajalla teltoin ja rinkoin varustatuneena muutama päivä, siitä kuvia myöhemmin jahka ne käsiini san. Tuikku vanhana konkarina hoiti retkikoiran osuutensa mallikelpoisesti, olkoonkin että välillä meinasi nenä viedä mennessään ja koira päätyi fleksiin myyrien ja oravien pelastukseksi. Teltta-, laavu- ja patikointikäytös oli muutoin ensiluokkaista. Reppuja Tuikku ei tällä kertaa saanut selkäänsä koska lähtöä edeltävänä päivänä Ledi oli askarrellut tiensä niistä läpi, ja toinen laukku kaipaa kuonon kokoista paikkaa. Pentu ei päässyt pienen ikänsä vuoksi mukaan vaellukselle vaan pääsi hoitoon Sanna-tädin luokse Savonlinnaan. Hieman jännitti miten siellä käy, etenkin kun matka sinne alkoi yksin ventovieraan ihmisen kyydissä takapenkillä.. mutta se oli kuulemma mennyt ilman ongelmia! Sain myös reissusta palattuani ja puhelimeen virrat laitettuani seuraavanlaisen tekstiviestin:

Hei vaan sinne korpeen! Meillä täällä sityssä menee hyvin, ollaan käyty veneilemässä, uimassa, tavattu Elli-koira ja Parkkosten pikkupojat ja Ledin käytön on joka paikassa ollut täysi 10 :)

Pentuni osaa siis myös veneillä ja oleskella pikku-pikkulasten kanssa! On se hieno. Sain tosin myös myöhemmin kuvaviestin pikku puutarhurista, jonka feng shui -käsityksen mukaan takapihalle täytyy saada suihkulähde. Perustukset alkaa olla jo kunnossa, myös unikkopenkki oli kuulemma saanut vähän runtua ja upeaääninen kumikanalelukin oli mennyt kuin itsestään kolmeen osaan.

Nyt vietetään viimeistä lomaviikkoa maalla jossa saa juosta, painia, uida ja temmeltää pitkin metsiä. Perjantaina pihassa louskutti pilkekone jonka ympärillä miehet hääri kuulosuojaimet päässä puunrankoja siirrelleen ja naisväki pesi mattoja painepesurilla. Näistä vaihtoehdoista Lediä tietysti kiehtoi kovaääninen klapikone ja siellä se makasi seuraten tarkkaavaisena työskentelyä ja koetti tarttua puunrankoihin nykyään jättimäisillä leuoillaan. Siitä eroon päästäkseen miehet heittelivät sille halkoa niin tottahan se parituntisen siellä jaksoi viihtyäkin kunnes työt oli tehty. Mitähän tuo koira pelkäisi (paitsi Kuopion naapuruston chihuahuaa)?

Tuikkukin nauttii maaseudun tilasta ja rauhasta, siitä kuoriutui jo vaellukselle päästessään ihan eri koira kuin kaupungissa olleesaan on. Nauravainen, leikkiväinen, iloinen koiraeläin. Ei meistä kaupunkilaisiksi ole, kummastakaan. Onneksi uusi asunto on vielä lähempänä metsää kuin nykyinen :)

Pentu pyöräilee

2011-07-04T21:02:00.000+03:00

Käytiin tänään ihmettelemässä pyöräilyn maailmaa. Aluksi taluttelin pyörää ja koiria ja sitten nousin pyörän päälle, mikä oli Ledistä aivan käsittämätöntä - akka liikkuu vaikka jalat pysyy paikallaan! Suurin työ olikin saada pentu pitämään nenänsä hieman loitommalla. Vauhti vaihteli koiran kävelyvauhdista kevyeen hölkkään ja matkaa taittui muutama sata metriä. Yllättävän helposti se sisäisti rinnalla kulkemisen, vain pari kertaa se jäi nuuskimaan jotain kun en ollut riittävän nopea "Mennään!" -käskyissäni. Ohitettiin jopa ärrieri pyöräillen! Siitä se lähtee - maltilla kuitenkin, kun pentu on niin keskenkasvuinen.

Niittylahden retkeilyreitti

2011-07-03T21:07:00.036+03:00

Tehtiin viikonloppuna kokeilumielessä pikku vaellus Kuopion lähelle Niittylahteen. Siellä on n. 10 kilometrin rengasreitti joka soveltui erinomaisesti varusteiden testaamiseen. Pakattiin siis rinkat täyteen kuin oltaisiin lähdössä viikon reissulle, koirille omat reput ruokaa täyteen (paitsi tietysti Ledi, jolle oli tarpeeksi tekemistä oman itsensä toimittamisessa perille) ja kohti Niittylahtea.

Lämmintä piisasi lauantaina lähemmäs 30 astetta ja aurinko paistoi, joten heti alussa kävi selväksi että vettä tulisi menemään. Mukaan sitä oltiin varattu reilut 6 litraa mutta kummasti ne hupenivat jo ensimmäisillä kilometreillä auringon alla, kun koirillekin piti osa antaa. Melko kuivaa maastoa näiden helteiden jäljiltä! Koirista Tuikku sai erityisoikeuden olla kiinni lähes koko matkan, kun tunnetusti se tykkää lähteä oravien, jänisten ja isojen lintujen perään. Suojelualueosuuksilla myös Easy oli kiinni varmuuden vuoksi, Ledi nyt ei ymmärrä vielä edes lähteä porukasta omille teilleen. Hienosti se haki paikkansa letkassa ja kulki omalla paikallaan erikseen käskyttämättä, mitä nyt pari kertaa eksyi etummaiseksi ja alkoi pyöriä ympyrää tietämättä mihin suuntaan mennä suoralla polulla. Tästä syystä se varmaankin kulkikin mielellään keskimmäisenä.

Hieman puolen välin jälkeen saavuimme suolammen rannalle ja koiratkin pääsivät hakemaan kauan kaipaamansa viilennystä. Ledi roiskautti järveen ja ui lumpeiden seassa ihan huvikseen ja jäi lopulta seisomaan selkäänsä myöten veteen. Tuikku solahti leidimäisesti veteen ja kävi uimassa pienen kierroksen roiskauttamatta pisaraakaan. Olisi kelvannut omistajallekin, vaan kun oli niin hyvän hyttyssuojan saanut hiestä ja hyttysmyrkyistä (Autan on ihan superia ainetta!) niin ei raaskinut riisua, etenkään kun vastarannalla näkyi jonkun mökki.

Laavulla päästiin keittelemään ruokaa ja tässä vaiheessa pieni saksanpaimenkoira veti naamalleen orvon nälkäisen koiranpentuilmeensä ja Tuikun paikalle kantamista eväistä saikin jokainen karvanaama mahansa täyteen.

Vesi vaan uhkasi loppua joten iltapuhteeksi lähdettiin metsästämään sitä lähimaastosta. Suokin oli melko kuiva, vaan koirat hoksasivat heti mitä etsitään ja hajautuivat nuuskuttelemaan kosteampia kohtia. Jopa Ledi hoksasi että märkää sammalta kaivamalla voi löytää vettä! Koko suosta löytyi vain yksi kohta joka oli riittävän märkä veden saamiseksi, ja Tuikun kanssa yhdessä kaivettiin sinne potero juomapaikaksi.

Yöksi vetäydyttiin teltan suojiin, ihmiset omalle puolelleen ja koirat eteiseen. Tuikku vanhana konkarina asettui mukavasti yhteen nurkkaan ja Ledi pötkähti viereen. Easyn piti kuitenkin päästä isäntänsä kainaloon joten lopulta noin kolmelta yöllä päädyttiin laskemaan kaikki koirat paremmalle puolelle että saisi edes muutaman tunnin nukkua rauhassa ilman että joku on raapimassa hyttysverkkoa tai ynisemässä korvan juuressa - teltan ulkopuolella.

Sunnuntaina herättiinkin sitten sateeseen joten enää ei ainakaan vedestä ollut pulaa. Sinällään hyvä, tulipahan testattua varusteiden vedenpitävyys ja huomattua mahdolliset puutteet. Teltta purettiin sateessa ja matka jatkui kosteissa merkeissä. Lämpötila oli laskenut yön aikana lähes 15 astetta, joten nyt oli huomattavasti mukavempi taivaltaa sateesta huolimatta. Olisi vaan aika ankeaa jos sataisi monta päivää putkeen ja aamullakin pitäisi vetää märät varusteet päälle!

Vaikka matka ei kilometreissä pitkä ollutkaan, oli maastot vaihtelevia ja parit maisemapaikatkin löytyi. Hyttystä, mäkärää ja paarmaa oli kiitettävästi mutta kiitos Autan sekä ihmiset että koirat selvisivät muutamalla puremalla.

Allekirjoittanut suosittelee: Autan ötökkäkarkoite (punkit, paarmat ja hyttyset) sekä Fjällräven Akka R/S3.

ps. metsässä on jo mustikoita!

Hellepäivän puuhia

2011-06-08T20:49:00.000+03:00

Työt on pitäneet sen verran kiireisenä ettei ole energiaa jäänyt vapaa-ajan harrasteisiin juuri ollenkaan. Siksi suunnitellut haku- ja jälkitreenit ovat kuihtuneet olemattomiin joka sylettää suunnattomasti. Agilityhallinkin avaimen palautin toissapäivänä, kun ei ole sinnekään tullut lähdettyä. Vaan ei auta, jostain se on rahaa elämiseen saatava ja aina ei voi olla elämä ruusuilla tanssimista.

Tänään vein lapsukaiset uimaan. Ledi on kerran aiemmin käynyt vedessä, mutta nyt oli vakaa tarkoitus saada se tutustumaan uimisen saloihin. En kyllä olettanutkaan että siinä ongelmaa olisi, kun tuo niin avoimesti suhtautuu kaikkeen uuteen puuhaan. Ensimmäisen kerran se kävi hakemassa kepin kovinkin varovaisesti, vaan kun rannalle sattui samaan aikaan sporttinen noutaja niin iski ilmeisesti sen verran rallivaihdetta ja kilpailuviettiä että veteen juostiin pian yhtä reippaasti kuin muuallekin. Tässä video jo hieman hyytyneestä saksannoutajasta.

Laitetaan nyt loppuun vielä pätkä paluumatkasta, tyytyväisiä koiria on helppo taluttaa : )

Ampumaradalla

2011-05-29T21:46:00.000+03:00

Käytiin Ledin kanssa ampumaradalla katsomassa mitä se tuumaa laukauksista. En uskonut että se niistä välittää mitään, mutta aloitettiin kuitenkin kuulostelu kaukaa ja hiljaisella pienoiskiväärillä. Tultiin koko ajan lähemmäs kun pennun käpyleikit eivät näyttäneet häiriintyvän. Mentiin takaisin kauaspois kun vaihdettiin järeämpiääniseen pistooliin, mutta sekään ei häirinnyt vaan pikemminkin kiinnosti että mikä tuollaisen jännän ääneen päästää.

Viimeisenä otettiin esiin kivääri-kivääri (hienoa kun tiedän näiden oikeat nimet) jossa oli niin murakka ääni että itseäni melkein pelotti. Pentua taas sekään ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. On se hieno.

Ensi kerralla sitten Tuikku mukaan jotta nähdään tuliko siitä ilotulitteiden vuoksi paukkuarka vai pelkääkö se vain rakettien rätinää ja välkettä.

Konnamuorilaisten kevätleiri 20.-22.5.

2011-05-23T23:36:00.000+03:00

Viikonlopuksi lähdettiinkin Haminaan kasvattajan järjestämälle viikonloppuleirille. Ohjelmassa oli tottista, jälkeä ja hakua oman mielenkiinnon ja osaamistason mukaan. Luulin että tiedossa olisi rivitottista armottomassa kurissa ja nuhteessa jonka vuoksi jätin Tuikun hoitoon (se kun olisi vain haukkunut sakemanneja, rasisti kun on) mutta enpä olisi voinut olla enempää väärässä ja harmittikin moneen otteeseen kun en sitä ottanut mukaan.

Perjantai

Junamatka Kouvolaan on lyhyt ihmiselle, mutta aamuenergiselle koiranpennulle jonka hampaat ovat puhkeamassa tuntuu se ikuisuudelta. Ledin ikeniä kutkutti niin maan vimmatusti enkä hoksannut ottaa mukaan mitään puruluuta, ainoa joka tarttui matkaan oli vinkulelu.. muut matkustajat taatusti nauttivat kun meno kuulosti seuraavanlaiselta:

Oltiin ensimmäisten joukossa perillä Rotikossa. Ledikin pääsi verryttelemään matkustamisessa puutuneita jäseniään juoksemalla siskonsa Mörkön kanssa pitkästä aikaa.

Ensimmäiseksi alettiin ahertaa jäljen parissa. Tehtiin pellolle n. 40 askeleen jälki, koiranmakkaramurunen jokaisessa askeleessa. Heinä oli 15-20 cm pitkää ja tuuli aika voimakkaasti sivusta. Ledin kolmas tai neljäs jälki ikinä, mutta tosi tarkasti se jäljesti ja tuulesta huolimatta ei harhaantunut jäljeltä puolta metriä enempää. Omistaja oli pakahtua ylpeydestä.

Illalla kokeilin Ledille ensimmäistä kertaa esineruutua, vahvasti improvisoiden tosin. Koska olin jo aiemmin lenkeillä ja muualla piilottanut sen nähden esineitä ja lähettänyt sen hakemaan/noutanut yhdessä, ja kehunut sitä oma-alotteisesta esineiden nostamisesta mitä se sattuu löytämäänkään, uskalsin kokeilla mitä se tuumaa tästä harjoituksesta. Ruutu oli tallattu ihmisten ja koirien voimin niin lopuksi kävin heittämässä ruutuun lelun ja paremman puutteessa oman lompakkoni. Ei ainakaan voisi jäljestää niitä! Hain koiran ja lähetin sen ruutuun, esineet oli vajaan 10 metrin päässä ja se saikin samantien vainun lelusta ja pienellä houkuttelulla toi sen minulle, noutoa kun sille ei vielä ole opetettu. Palkitsin nameilla ja lähetin uudestaan ruutuun, ja se toikin samantien myös lompakon sieltä (en muuten suosittele kokeilemaan itse: mättäälle tömähtäessään sisältö meinaa uhkaavasti levitä ympäriinsä). Omistaja oli pakahtua ylpeydestä.

Lauantai

Tein aamupäivällä toisen jäljen peltoon, tällä kertaa myötätuuleen ettei tuuli veisi hajua pois jäljeltä. Liitettäköön alle video opetusmielessä kuinka EI kuulu toimia. Jäljen, kuten kaikkien muidenkin lajien opettamiseen on niin monta eri tyyliä kuin on harrastajaakin. Osa ohjaa koiraa paljonkin opettamisvaiheessa, toiset sanovat että koiran pitää antaa itse ratkaista mitä sen kannattaa tehdä (edessäpäin on ruokaa, takana ei => ajan jälkeä eteenpäin). Tässä tapauksessa se ei ihan niin sujunutkaan, mutta nyt kun videolta katsoo niin omia töppäyksiähän ne nekin oli mitä en pellolla huomannut. Pentu paitsi kääntyy katsomaan kun poimin merkkitikun, mutta kääntyy myös aina kun olen antanut hihnan kiristyä niin että se nyppäisee, eli olen ollut pahasti jäljessä jarruttamisessa ettei se menisi makupalojen ohi. Tällä jäljellä se aika huolettomasti lampsii suurimman osan ohitse, ehkä juuri siksi että takaa tuleva tuuli painaa hajun alemmas ja nenää pitäisi käyttää rauhallisemmin.

Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että ne merkkitikut jätetään peltoon ja käydään poimimassa vasta jäljen päätteeksi. Onneksi saatiin sunnuntaina teho-opetusta jäljessä, mutta siitä lisää sunnuntain osiossa.

Illalla käytiin hakumetsässä Ledin ja sen emän Karon kanssa. Kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta ko. lajista. Ledille tehtiin ensin näkölähtöjä niin, että maalimies viipelsi kiven taakse piiloon hurjasti hihkuen ja pentua kutsuen vajaan kymmenen metrin päähän. Lähetin Ledin perään ja se meni jälkeä pitkin piilolle, reippaasti juosten kuitenkin. Toisen lähetyksen uuteen piiloon tein sitten sivummasta ettei se menisi jälkeä pitkin, mutta pentuhan meinasi juosta tietä pitkin samaan aloituspaikkaan ja lähteä siitä jäljelle, ja minä pönttö kutsuin sen pois. Sitten se hämääntyi ja lähti piilolle vasta kun vein sen vähän matkaa metsään ja lähetin siitä, jolloin se oikaisi jälleen jäljelle mutta löysi maalimiehen hienosti.

Kolmannelle näkölähdölle vein sitten Ledin liian sivuun kun suunniteltu lähetyspaikka olikin niin risukkoinen ettei siitä voinut pentua laittaa menemään (Huom! Suunnittele myös lähetyspaikat ennakkoon huolella!). Jouduin sitten viemään sen niin sivuun, ettei se enää osannut kiertää isoa siirtolohkaretta maalimiehen luo enenn kuin kävelin vähän matkaa sen kanssa metsään. Sitten se taas löysi maalimiehen helposti.

Väliin otettiin Karo joka painoi menemään kuin hirvi, kauhealla innolla ja vauhdilla. Taitava oli emäkin, harmi ettei tullut kuvattua sitä. Karon vuoron jälkeen halusin ottaa Ledille vielä ilmavainuharjoituksen. Pyysin maalimiehen menemään kiven taakse vajaan 50 metrin päähän, koska siitä suunnasta tuuli suoraan keskilinjaa (meitä) kohti. Koska pentu ei niin kauas uskaltaisi irtautua, kävelin maalimiehen ja keskilinjan välistä pentu irti nähdäkseni saako se hajun, tarvittaessa oltaisi siksakattu tuulen poikki useampaankin kertaan. Ledi kuitenkin sai vainun välittömästi kun tulimme tuulen kohdalle ja lähti painaltamaan maalimiestä kohti. Puolessa välissä se kuitenkin kääntyi katsomaan tulenko minä perästä, ja kun näki että tulen niin meni häntä viuhtoen syömään palkintoruokia kasvattajan kainaloon. Omistaja oli jälleen naama näkkärillä ja paita oli revetä ylpeydestä.

Riemuksemme Tuula ja Risto toivat lauantai-iltana M-pentueen isän Karloksen näytille, mukava oli nähdä vaikka lyhyestikin. Tokihan isukin piti poseerata lastensa kanssa, alla isä ja leirille tulleet pojat.

Kuva: Risto Siimes

Sunnuntai

Koska lauantain jälki meni vähän plörinäksi kun ei koira eikä omistaja ollut kovin valveutunut, maksimoitiin koiran onnistuminen sunnuntaina. Alustaksi lyhyt ja kostea nurmi, makupaloiksi veriletun palasia (hyväksi havaittuja kuulemma) ja jokaisella askeleella rikotaan maata korostetusti. Pituutta oli n. 30 töppöaskelta. Nyt myös valjaat sai kyytiä ja omistajaa hämmennettiin pujottamalla hihna tulemaan koiran alta ja itse piti häärätä ihan koiran tuntumassa, valmiina palauttamaan se takaisin oikeaan suuntaan ja estää pyöriminen. Tätä kaipasinkin, kun en tiennyt kuinka korjata koiraa jos se tulisi tarpeen. Liekö huolella tehty jälki helpolla pohjalla vai makoisat makupalat, mutta Ledi jäljesti keskittyneesti vaikka omistaja haparoi perässä ja koettaen toteuttaa vierestä annettuja ohjeita. Omistajan toteutus ei kuitenkaan vakuuttanut joten tehtiin seuraavaksi vähän pidempi jälki, ja siellä kun omistajakin pääsi jyvälle tehtiin lopuksi vielä lyhyt 20 askeleen jälki joka menikin sitten kuten pitikin. Olin lähinnä myöhässä kaikessa: jarruttamisessa että jokainen makupala tulisi syötyä, sekä koiran ohjaamisessa takaisin jäljelle jo ennen kuin se alkaa kääntymään muualle siitä. Ledi myös jostain syystä jäljesti enimmäkseen toista jalkaa, vaikka mielestäni jälkeä tehdessä seison kummallakin jalalla saman ajan kun etenen askel kerrallaan. Olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja hyvään opastukseen kuinka lähteä jälkeä opettamaan.

Kuva: Tarja Virolainen

Iltapäivällä mentiin opettelemaan esineruutua "oikealla tavalla". Koira kiinni, vien superkivan lelun muutaman metrin päähän ruutuun sitä hehkuttaen ja palaan passiivisena koiran luo, ja lähetän sen ruutuun. Tämähän toimi jokaisella kerralla, ainoastaan luovutuksessa olisi ollut parantamisen varaa kun eihän minun lihapullat kilpailleet vinkulelun kanssa millään tasolla. Kunhan koiralla on koipi kunnossa ja hampaat suussa, niin pitää alkaa leikkimään sen kanssa kahdella lelulla että tulee myös niitä luovutuksia harjoiteltua. Kasvattajaa lainaten: tuosta koirasta voi tehdä ihan mitä vaan haluaa : )

Viikonloppu oli kyllä antoisa ja mukava, turhaan jännitin että sakemanni-ihmiset olisivat jotenkin jäyhiä. Ei ainakaan nämä! Ensi kerralla ehkä Tuikkukin pääsee mukaan, kun Rotikossa oli tilaa ihan luksuspaljon eikä pelkäämääni rivitottistakaan ollut eikä siihen olisi muutenkaan ollut pakko osallistua. Tykkäsin siitä että jokainen sai henkilökohtaista opastusta koiransa kanssa työskentelyyn sitä halutessaan, mitään ei pakotettu tekemään eikä koiria sullottu väkisin samaan muottiin. Sen sijaan mukaan pyydettiin ja tehdä olisi saanut niin paljon kuin itsellä ja koiralla olisi jaksamista riittänyt.

Kesä hiotaan taitoja ja syksyllä toivottavasti nähdään jo uudestaan!

Kuva: Tarja Virolainen

Ledin oma temppu

2011-05-18T22:02:00.001+03:00

Pentu se jaksaa yllättää. Eilen hassuttelin sen kanssa keittiössä ja se keksi tällaisen tempun, niin kai se on pakko opettaa siihen myös sana!

Se siis itse päätti kiertää takaa sivulle vaikkei sille ole sitä koskaan edes yritetty opettaa o_o olen toki sille sivulta ruokakupin ym. antanut mutta se, että se hoksaa kiertää edestäni sivulle on kyllä ihan uutta. En valita. Vielä pitäisi hioa se suoraksi ja vähentää vartaloapua, joka sujunee helposti kun sanan saa yhdistettyä liikkeeseen.

Tuikku onkin nyt viikon hoidossa ystävällä minun reissujen vuoksi. Ihan hyvä että kumpikin koira saa yksilöllistä huomiota välillä, Tuikku näytti kovin onnelliselta nauravaiselta itseltään kun kävin maanantaina visiitillä.

Perjantaina lähden Ledin kanssa Haminan lähelle kasvattajan järjestämälle viikonloppuleirille. Saapa nähdä mitä siellä oppii, ainakin on jännää nähdä millaisia sisaruksista on tullut. Harmittaa vaan kun Ledi on vähän ontunut pari päivää, toivottavasti mitään ei ole mennyt rikki ja toipuu viikonlopuksi ettei ihan levossa tarvitse pitää..

Tänään sain myös painia kun keskustelimme Ledin kanssa aiheesta "puhdistetaanko korvat vai ei". Ei se kyllä ole neuvoteltavissa oleva asia, mutta kyllähän tuollainen 25-30 -kiloinen pentu jo aika hyvän vastuksen pystyy antamaan. Kyllä ne sitten puhdistetiin, vaikka keljulta varmasti tuntuikin kun kylmää (huoneenlämpöistä) litkua kaadettiin korvaan.

Hampaita on vielä pari hassua maitohammasta jäljellä, purtavaksi kelpaa melkeinpä kaikki joten olen antanut tuhottavaksi halkoja ja puukeppejä jotka onkin ahkerasti hampaissa. Luvattomia tuhoja ei olekaan syntynyt aikoihin, nyt kai pitäisi koputtaa puuta. Lisää viikonlopun jälkeen!

Jälkiluento

2011-04-20T12:37:00.000+03:00

Käytiin eilen Maaningan suunnalla PK-jälkiluennolla, jonka KPSH oli järjestänyt. Sieltä sai aika mukavasti vinkkejä jälkiopetuksen aloittamiseen, treenien vaikeuttamiseen asteittain ja ongelmatilanteiden selvittämiseen. Toki kotiin palattua oli vielä samana iltana pakko tehdä parit jäljet molemmille.

Ensimmäisen jäljen tein luvattoman huonosti tohkeissani ja ripottelin ruokaa sinne tänne, tuulen sentään muistin tarkistaa että puhalsi takaa. Se oli Ledin ensimmäinen jälki mutta en nyt itseäni hirveästi ruoski siitä että sen möhlin, kun loppu siitä muutamasta metristä meni kuitenkin kivasti, vaikka luennolla kovasti painotettiinkin että ensimmäisen jäljen tulee olla tarkkaan suunniteltu ja kokemuksen täytyy olla 100 % onnistunut kaikin puolin, että koiralle jää siitä hyvä fiilis. Toisaalta eihän se itse tiedä mitä teki väärin niin tuskin se kovin masentuikaan.

Tehtiin sitten pidemmät jäljet hiljaiselle nurmikentälle puron laitaan, kummallekin oma mutta Tuikulle vähän pidempi. Ledi jäljesti nyt tarkasti kuono maassa eikä seilannut edestakaisin vaan eteni rauhallisesti ja määrätietoisesti koko 10 metrin matkan. Tuikku oli hieman ihmeissään koska se ei ollut koskaan ennen ajanut kenenkään toisen tekemää jälkeä, eikä osannut arvostaa myöskään jäljeltä löytyvää kuivaruokaa kun on tottunut makkaraan tai muuhun herkkuun (ei, kaikki herkut eivät ole olleet voimakkaasti tuoksuvia). Silläkin loppu meni paremmin kun jälki ei ollut kuulemma enää niin laahattua vaan ihan normaaleja askelia.

Ensimmäisellä jäljellä kävi muuten perinteiset - tein sen kävelytiestä muutaman metrin sivuun ja jätin vanhenemaan muutamaksi minuutiksi ja pissatin pennun sillä välin, niin jo jonkun koira fleksissä siellä jäljellä tai ainakin sinne päin oli vetämässä intopinkeänä. Ei siis tarvitse sinne enää niitä tehdä jos ei ole aikaa vieressä kytätä ettei sinne kukaan mene.

Maassa kuulemma on näin keväisin maahometta, mutta pitää katsoa josko jossain sitä sitten ei olisi (näkyy kuulemma valkeana kökkönä?) tai koettaa löytää kuivempaa paikkaa. Tuikulle voisi myös pyöräyttää esineruudun metsään pitkästä aikaa, pentuakin olen opettanut jo poimimaan ihmiseltä tuoksuvia esineitä maasta. Kevät ja syksy on jostain syystä aikaa jolloin tekee eniten mieli treenata koirien kanssa.

Ihana kevät!

2011-04-10T17:09:00.008+03:00

Otsikko sisältää sarkasmiakin, sillä kurakelit ei liene kenestäkään mukavia. Sen sijaan on mukavaa, että voi ulkoilla tuntikaupalla ilman että tulee kylmä! Välillä melkein toivoo että olisi työtön jotta voisi olla enemmänkin pihalla puuhailemassa koirien kanssa. Parempi ehkä kuitenkin näin ;)

Koirien kanssa puuhastelu on edelleen aika pitkälti keittiötottelevaisuuden ja lenkkeilyn varassa. Agihallille on pääsy vielä huhtikuun ajan joten voisi asettaa sen osalta Tuikulle tavoitteet ja käydä loppukuun treenaamassa. Enemmän kuitenkin nyt polttelee olla ulkona, joten halu ohjattuihin tottiksiin nostaa taas kummasti päätään.

Tänään käytiin pitkällä remmilenkillä ihan vaan siitä ilosta että tiet on sulat ja enimmäkseen kuivatkin jo, normaalit lenkkireitit tosin on vielä kinoksen alla eikä metsään ole asiaa ennen toukokuun puoliväliä. Hienostihan tuo pentukin kulki hihnassa, vaikka harvemmin narussa joutuu olemaankaan. Tuikkua sen sijaan ilmeisesti joko harmittaa kulkea reipasta tahtia eikä saa jäädä nuuskimaan, tai sitten sitä ällöttää kulkea Ledin seurassa koska jäi laamailemana jälkeen ja oli lähes perästävedettävää mallia. Irti ollessa tätä ei esiinny, joten ei siinä mitään fyysistä vikaa ole. Hihnalenkkeily nyt vaan on tympeää sekä koirista että omistajista. No, Lediä ei haitannut, se on aina hyväntuulinen.

Poikettiin matkalla myös agihallille että näkee pentukin vähän muita hoodeja, siellä olikin rataharkat menossa ja meteli oli välillä korvia huumaava terrierien haukkuessa kiihtyneenä. Pentu seurasi vilinää silmät ymmyrkäisinä mutta ei sitten jaksanut sen enempää stressata kun ei meistä kukaan muukaan tehnyt asiasta numeroa. Ensi viikonloppuna onkin yläkerran Musti & Mirrin avajaiset jonne ajattelin ottaa pennun mukaan (todennäköisesti kyllä molemmat) ihmettelemään ihmis- ja koiravilinää. Ledi varmaan nukahtaa puolen tunnin jälkeen kun on niin jännää.

Siistittiin myös vähän takapihaa, meno yltyi niin hurjaksi että pitänee laittaa varoituskyltti "Täällä haravaoin minä!"

Myöhemmin iltapäivällä laskin koirat takapihalle pissalle kun kohta Tuikku hyppi ovea vasten ilmoittaen että hänellä on jotain asiaa. Pentuhan se oli keksinyt sulan maan riemut ja alkanut kaivaa kuoppaa takapihalle, josta Tuikku onneksi tottelevaisena pihapoliisina tuli heti ilmoittamaan. Ledi on kyllä niin kova poika kätkemään aarteita etten usko olevan viimeinen kerta.. onneksi ei ole kukkapenkkejä tai edes kunnon nurmikkoa että tarvitsisi erityisemmin surkutella!

Tuikku oli tässä männä viikkoina hoidossa Savonlinnassa joten sain aikaa puuhastella pennun kanssa ihan kahdestaan, ja se joutui opettelemaan myös yksinolon ihan yksinään. Hyvin meni molemmat, olkoonkin että asunto otti kyllä osumaa pennun kyllästyttyä pitkiin yksinoloihin. Onneksi ei mitään kovin kallista mennyt rikki.

Kai se pitää joku autonromu ostaa jos ei kunnollista löydy, kun haittaa kummasti harrastuksia kun ei pääse niihin kulkemaan. Haku alkaisi nyt keväällä taas ja kiinnostaisi käydä SPL Kuopion alaosaston kentällä katsomassa miten siellä tottista opetetaan. Jos ei onnistu niin pitää katsella joku porukka lähempää.

Tässä video tämän aamun laiskoista keittiötreeneistä (kunnes JOKU) pudottaa kameran.

Tuikku ei oikein ollut vireessä, ulkona on vähän eri lailla tekemisen meininki. Kyllä meillä yleensä on tapana totella ensimmäisestä kehotuksesta..

Tehtiin Ledin kanssa myös lelulla..

Kuvaa ja ääntä

2011-03-30T22:57:00.001+03:00

Olisin toki aiemminkin päivittänyt edes uusia kuvia, mutta JOKU murtautui verkkoaitojen läpi ja puri kameran johdon poikki. Onneksi ei sentään käynyt kiinni tietokoneen johtoihin, mutta niin kauan mennään (uuden) puhelimen varassa kunnes saan aikaiseksi ostaa uuden piuhan Olympukseen..

Tässä kuitenkin linkki yhteen tämänpäiväiseen videoon koirapuistoilusta. Pahoittelen että on Facebookissa, en tiedä näkyykö kaikille. Puhelin tallensi videon nin julmetun isoksi tiedostoksi että sen lataaminen nettiin kesti yli puoli tuntia, joten en ala enää muualle sitä laittamaan. Sittemmin hoksasin muuttaa kyseisiä asetuksia..

Ledi koirapuistossa

Pentu perrrr...honen.

2011-03-28T11:10:00.000+03:00

Pentu on hämmästyttänyt tekemisen innollaan, ja nimenomaan yhdessä tekemisen innollaan. Sille kun heitti pallon ensimmäistä kertaa, toi se sen takaisin eikä lähtenyt juoksentelemaan ympäriinsä keskenään pallolla leilkkien. Käsittämätöntä! Vaikka se asunnossa puuhastelee tylsyyksissään kaikenlaista idioottia (pureskelee sitä sun tätä, varastaa tavaroita ja piilottaa ne) kuoriutuu pikku tuholaisesta keskittynyt ja oppimisenhaluinen palveluskoira kun sille vaan antaa tehtävän. Se jaksaa miettiä ratkaisua jos naksuttelen sille ja päätän palkita esim. jakkaran päälle nousemisesta tai tasapainolaudan keikkaamisesta. Ihmeellistä, koira joka ei käy haukkumaan turhautuneena heti ensimmäisten viiden sekunnin jälkeen! Ensimmäiset asiat jotka sille opetinkin, oli että ruokakupille odotetaan lupaa, samoin eteiseen ja ulko-ovesta kulkemiseen. Hämmästys oli tässäkin suuri, kun parin kerran jälkeen pentu istui kiltisti odottamassa naamallaan harras ilme, vaikka lähtökään ei yleensä parissa sekunnissa tapahdu.

Veljensä Mu(o)tka kuuluu olevan kova jäljestämään, ja tavatessamme pari viikkoa sitten se kulkikin hihnassa nenä maassa jatkuvasti. Ledi sen sijaan näyttää ottavan ilmavainun täysin vaivattomasti, sillä eilen se löysi heittämäni lelun ilmasta ottamansa hajun perusteella! Eikä voinut olla edes vahinko, koska piilotin lelun vielä muutaman kerran niin, ettei se sitä voinut nähdä ja käveltyämme tuulen alle, kääntyi se suoraan lelun suuntana nenän johtamana ja löysi lelun - tosin ihmetteli kehujani ja juoksi syliini jättäen lelun sinne.

Muille koirille huutamiseen olen nyt vihdoin alkanut puuttua kun se ei näytä menevän itsestään ohi, vaikka jonkun verran koiria ollaan tavattukin että saisi varmuutta niiden suhteen. Erikoista tässä on se, että se tuntuu huutavan vain pienille koirille! Vastaantulleille saksanpaimenkoirille ja muille kookkaille otuksille se ei ole sanonut pihaustakaan, eikä muutenkaan ole osoittanut suurempaa mielenkiintoa niitä kohtaan. Pikkukoirat sen sijaan on pelottavia!

Yllätyin myös parkkistottelevaisuusharjoituksissa miten eto rääpäle kuumui, kun leikitimme toista koiraa. Se roikkui valjaissaan hihna kireällä ja huusi MINÄHALUUNMINÄHALUUNMINÄHALUUN! ja kyllä se sitten kävikin leluun kiinni kuin susi, joskin vieraan ihmisen kanssa leikki vähän laiskasti - tosin vikaa oli kyllä vähän leikittäjässäkin.

Tuikku on lainassa Savonlinnassa vielä viikon niin ehtii perehtyä pennun sielunelämään vielä tovin. Ikävä on kyllä Tuikkuakin, se kun osaa niin paljon kaikennäköistä hyödyllistä. Pennunkin kanssa on toki mukava lenkkeillä, ei se karkaile tai vedä hihnassa, mutta ei se osaa esimerkiksi hakea näkemiäni esineitä hangesta. Vielä. Edelleenkin mietityttää mikä se eilen näkemäni mytty oli, kun en puutteellisella varustuksella viitsinyt umpihankeen lähteä.

Nyt kun olen ollut koko viikonlopun kotona, huomaa ettei sisäsiisteyden kanssa ole mitään ongelmaa kun vaan on paikalla laskemassa pennun pihalle tarpeilleen. Perjantai-illasta lähtien ei ole tullut yhtään pissaakaan sisälle, mutta työpäivien aikana tähän tietenkään ei ole mahdollisuutta. Johan tähän luuttuamiseen tietysti on tottunut että sen puoleen en ota asiasta stressiä, eihän kukaan voi määräänsä pidempään pidättää. Hienosti se kuitenkin yöt malttaa nukkua ja viikonloppuvisiitillä Savonlinnassakaan ei tullut yhtään vahinkoa sisälle! Kaikin puolin mainio pakkaus.

Tuikku kun tulee takaisin niin pääsee itse kukin kuntokuurille, karvanlähtöinen valtamerilaiva on pakko saada vähän sutjakempaan kuntoon joten ei auta kuin repiä aikaa ja jaksamista molempien tarpeiden tyydyttämiseen.

Triplalenkkiä omistajalle!

2011-03-10T19:55:00.001+02:00

Jee, pentu osaa olla yksin!

Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä iltaisin tekisi. Töistä kun tulee, niin laskee koriat takapihalle, siivoaa pissakakkapaperit, laittaa koirille ruuan turpoamaan, syö itse, syöttää koirat, lähtee käyttämään molemmat koirat tarpeillaan, vie Tuikun sisään, ulkoiluttaa pennun, vie pennun sisään, ulkoiluttaa Tuikun ja käy nukkumaan. Nyt kun pentu näyttää tyytyvän yksinoloon yllättävänkin helposti (ikä vai väsymys tekee tehtävänsä?) pääsee ensi viikolla ehkä jo takaisin agihallille Tuikun kanssa, kun pentukin saa rokotuksensa niin ei tarvitse pelätä tuovansa pöpöjä sieltä.

Eilen käytiin kaupungilla ihmettelemässä ihmisvilinää. Bussimatka meni taas kuin vanhoilta tekijöiltä, pentu pötkähti Tuikun viereen makaamaan kuten junassakin. Satuttiin torille juuri iltapäiväruuhkan aikaan joten vilinää tosiaan riitti! Käytiin ostamassa uudet valjaat eläinkaupasta ja kuljailtiin puolisen tuntia ihmisjoukossa herättäen ihastusta. Lopulta pikku peenu väsähti niin että kävi nukkumana keskelle Sokoksen kongia ja ihmisvilinää! Taisi tympääntyä kun ei saanut mennä liukuovista sisään, vaikka ne vaikuttivat hurjan mielenkiintoisilta.

Tuikku on paisunut kuin pullataikina kun sekin syö useamman kerran päivään kuten pentukin, vaikka annoskoot olen yrittänyt pitää naurettavan pieninä. Liikunta on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana jäänyt minimiin kun oma jaksaminen ja pennun yksinolon mahdottomuus ei ole oikein laskenut lenkkeilemään. Vaan eiköhän ne tässä kevään aikana karise!

Kohta ei enää kaukoliikenteen bussiin mahdutakaan niin kätevästi.. alla olevien kuvien välillä on noin kolme viikkoa, kohta ei auta kuin kulkea junassa tahi hommata auto!

Yksinhuoltajan arkea

2011-03-04T20:41:00.000+02:00

Blogissa on ollut hiljaista Pentu tuli taloon -postauksen myötä, joka myös on syy hiljaisuuteen. Aika ja jaksaminen oli ensimmäiset viikot aika tiukilla, kun kovien pakkasten vuoksi pentu ei tarennut ulkona, eikä myöskään pienuutensa vuoksi olisi jaksanut lenkkeilläkään. Se ei myöskään osannut/osaa olla yksin, joten Tuikun pää alkoi leviämään tekemisen puutteen vuoksi. Itsellä meinasi pälli levitä pissakakkarumbaan, kun yötkin meni pökäleitä siivotessa ja pennun liikuskelua kuunnellessa, joka ei yhtään edesauttanut aikaisten aamuherätysten onnistumista. Nyt alkaa jo vähän helpottaa kun pentu on kasvanut ja yhteisymmärrystä alkaa jo vähän löytyä!

Ledi on siis nyt 11 viikkoa ja reilut 12 kiloa. Olen pyrkinyt esittelemään sille maailmaa mahdollisimman paljon, ja tähän mennessä ollaan käyty mm. seuraavissa paikoissa

eläinkaupassa
kaverien luona
äitin luona
tallilla
isän luona
juna-asemalla
torilla
metsässä
jäällä

jonne ollaan matkustettu

paikallisbussilla
kaukobussilla
henkilöautolla
pulkassa :D

joissa ollaan tavattu seuraavanlaisia eläimiä, joihin tehty lähempää tuttavuutta

isovillakoira
newfoundlanninkoira
mitteli ja buhund
suomenlapinkoira
kissoja
hevosia

ja ihmisiä kuten

lapsia pulkassa ja ilman
lastenvaunuihmisiä
vanhuksia rollaattoreineen
hiihtäjiä, pyöräilijöitä, juoksijoita
kasa muita satunnaisia vastaantulijoita, jotka haluavat pentua lällytellä.

Ledin "koulutus" on keskittynyt lähinnä kärsivällisyyden ja hyvien tapojen opettelemiseen, kuten että käsiä ei purra eikä ovista sikailla tai ruokakupille rynnitä. Nopsaan se kyllä hoksaa ja kärsivällisyyttä sillä on ihmeen paljon noin pieneksi koiraksi.

Tuikkuhan ei aluksi ollut oikein halukas jakamaan asuntoa ja omaisuuttaan pennun kanssa, mutta viikossa se oli jo lämmennyt ajatukselle niin paljon että kävi leikkimään pennun kanssa ja mitä enemmän pentu fyysisesti jaksaa, sen enemmän iloa siitä Tuikulle tuntuu olevan kun on paini- ja leikkikaveri. Tähän saakka se on ollut turhan pieni rajumpiin leikkeihin.

Kaikin puolin olen saanut olla tyytyväinen valintaani, pennussa tuntuu olevan paljon potentiaalia ja ainakin vielä on kovin terveen oloinen pentu niin pääkopaltaan kuin rakenteeltaankin. Tähän mennessä mikään ei ole sitä säikäyttänyt vaikka on mitä rämähdyksiä sattunut sen lähellä, uteliaana menee tutkimaan että mitä tapahtuu. En ihan tiedä onko se hyvä vai huono :D

Tuikun agilitykurssi valitettavasti jäi kesken pennun vuoksi kun ei ollut lapsenvahtia, että olisi päässyt edes ohjattuihin treeneihin saati viikolla harjoittelemaan, eikä oma jaksaminen enää olisi riittänytkään. Viikon päästä kun saa pennulle rokotukset olisi tarkoitus lähteä taas omalla ajalla treenimään, kun pentukin hallille jaksaa jo kävellä. Pitää tosin miettiä onko fiksumpaa jättää se kotiin kun ottaa sinne piseksimään, tulee kalliiksi kun on 5 euron sakko per läikkä..

Jatkan taas päivittelyä kunhan päästään normiin koira-arkeen kiinni. Maaliskuun viikonloput reissataan ympäriinsä mutta viikolla pitää sinne agikentälle kyllä taas päästä, Tuikkukin on ansainnut ihan omaa aikaa. Loppuun vielä kuva koirien tämänhetkisestä kokoerosta, joka tuntuu kapenevan hurjaa vauhtia..

Pentu tuli taloon

2011-02-07T08:45:00.002+02:00

Lauantaina vihdoin tuli pentu kotiin, laitan kuulumisia kunhan ehdin kirjoitella.. Pentu-sivulta löytyy jo perustiedot sekä linkkejä koiran taustoihin. Videoitakin on melkoinen kasa, pitää miettiä alkaako niitä keräämään pennun omalle sivulle ettei reeniblogi huku täysin pentusaasteeseen.

Vähän on univelkaa viikonlopulta mutta toinen yö meni jo vähän rauhallisemmin eikä leikitty ihan koko yötä!

Lukijatutkimus

2011-02-01T16:40:00.002+02:00

Olen välillä vilkuillut tilastoja pysäkseni kärryillä kuinka paljon lukijoita blogilla on, eli mitä kaikkea tänne uskaltaa kirjoitella. Yllätyksekseni päivittäin käy kymmenkunta vierailijaa, joten olisi mukavaa että lukijana jättäisit kommentin alle - ihan vaan koska tulisin siitä hyvälle mielelle (olenhan utelias). Täällä jännätään tulevaa viikonloppua mutta siitä lisää silloin..!

4. Saanko luvan valssiin?

2011-01-31T23:14:00.000+02:00

Tänään otettiin ensimmäiseksi keinu, kepit ja puomi. Keinua Tuikku ei ole koskaan mennyt, mutta kotikeinuttelu näytti tuoneen itsevarmuutta ja kouluttaja saattoi hytkyttää keinua Tuikun seisoessa loppupäässä - keinun ei siis annettu pudota alas, vaan se laskettiin hallitusti alas koiran syödessä nameja. Toisella kerralla se ottikin sen verran vauhtia että loikkasi suoraan päädystä alas mutta onneksi kouluttaja sai kopin ja siitä tulikin mahalasku hänen syliinsä :D koira ei kuitenkaan ollut moksiskaan kun ei sattunut, joten otettiin taas uudestaan ja nyt olin skarpimpi jarruttamaan valjaista.

Keppejä ei olla menty käsiohjauksella, joten mentiin vaan neljä ja itse opin jopa ohjaamaan joka toisesta välistä katse menosuuntaan. Ei tuntunut yhtään niin toivottomalta kuin aiemmat käsiohjausyritykset!

Puomia Tuikku ei olekaan mennyt pitkään aikaan, joten lopun kontakti oli aika hakusessa. Ei se sentään rynninyt alas mutta pysähtyi vähän turhankin ylös, kontaktialueelle sentään. Pitää nami- tai kosketusalustalla vahvistaa oikeaa paikkaa.

Illan varsinainen teema oli puolenvaihdot valssaten, eli vaihdetaan koiran ohjauskättä ja suuntaa katse koko ajan koirassa (täällä englanninkielinen opetusvideo superhienoilla erikoistehosteilla). Rata oli hyppy-valssi-putki-valssi-hyppy, jonka onnistuin sisäistämään vaivaisella 10 minuutin mielikuvaharjoittelulla! Minäkö muka surkea koreografioissa. Mielikuvaharjoittelu tuotti siis tulosta ja koira meni radan puhtaasti, itse tosin hoipertelin putken suun eteen kun katse piti pitää koirassa, joten kerran se ei sinne päässyt menemään. Itse valssit kuitenkin kuului menneen hyvin.

Lopuksi oli tarkoitus ottaa hyppy-ympyrää, eli hyppyyttää koira kehässä olevien kuuden(?) esteen yli, tehdä valssilla suunnanvaihto ja hyppyyttää kaksi kierrosta toiseen suuntaan. Tiesin että meiltä se ei onnistu koska Tuikku alkoi olla jo aika väsynyt JA meillä on edellen ongelmana ettei Tuikku irtoa edes sen vertaa esteille, että voisin itse juosta sen rinnalla useamman esteen vaan koira tulee perässä esteen vierestä. Tätä ei ehditty menneellä viikolla nimittäin harjoitella vaikka piti. Harjoituksen piti olla koiralle hauskaa "rallattelua" mutta Tuikku ei hyppäämisestä niin paljon nauti että se sitä huvikseen tekisi, joten hommahan läsähti kuin lehmän häntä. Tässäkin kuitenkin valssi toimi varsin hyvin, vaikka tätä ei oltu ennakkoon harjoiteltu yhtään. Käsiohjaukset lähellä toimii kuitenkin hyvin koska käytän niitä normaalistikin lenkillä paljon halutessani koiran tietylle kohtaa lähelleni, ehkä juuri sen takia se agikentälläkin änkeää kylkeen kiinni eikä irtoa kauemmas..

Pitäisi siis ihan tosissaan ottaa yksittäisiä hyppyjä, palkka esteen takana ja opettaa rutiinin kautta että näin on tarkoitus mennä eikä ihan perskärpäsenä. Tuikulle pisteet kuitenkin siitä, että se oli ihan hiljaa makaamassa seinustalla vuoroaan odottamassa vaikka joku perhoskoira/papillon/mitänenyton räykytti metrin päässä Tuikkua tuijottaen, kunnes kävin vuorostani tuijottamassa sen hiljaiseksi.

Kotiläksyksi esteiden takaa kierto, eli nyt lenkillä kiertämään puita ja katulamppuja - harmi vaan että ne kaikki on metrisen kinoksen alla.

Myöhäisillan pyörittelyt

2011-01-25T23:26:00.004+02:00

Syy miksi lähdin agihallille vielä puoli kymmenen aikaan illalla löytyy Vegan kolmannen radan alusta kohdasta 1:40 alkaen, päättyen ennen A-estettä. Katsoin kohdan useampaan kertaan ihmetellen miten se oikein tehdään, piirsin paperille ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaankin huolimatta siitä, että Tuikun kanssa opetellaan vasta alkeita ja Vega on jo agilityvalio.

Muutenhan se meni ihan hyvin, mutta irtoamattomuus korostui tässä pyörittelyssä entisestään. Koira kyllä kääntyy, mutta on niin kädessä kiinni ettei sitä saa lähetettyä edes esteen toiselle puolelle - ei kai, kun ei olla sitä juurikaan harjoiteltu. Sapiskaa omistajalle ja nyt aletaan tehdä eteen lähetyksiä, takaa kiertoja ja palkata muualta kuin kädestä esim. asettamalla palkan esteen/esteiden taa suljettuun rasiaan. Ei vaan toimi kovin hyvin muualla kuin suorilla linjoilla, joten pitää pakottaa joku kaveri mukaan jokusen kerran.

Tuikku meinasi välillä vaipua lötkömoodiin niin myllytin sitä lelun kanssa ihan kunnolla saadakseni siihen taas eloa ja kuljetin sen lelussa roikkuen aloituspaikkaan, joka toimikin yllättävän hyvin: se lähti kuin hauki palmun alta luvan saatuaan ja iski esteiden jälkeen taas leluun kiinni - mutta vaan jos olin sitä leikittämässä, maassa oleva lelu tai heitettymään ei kovin paljoa jaksa kiinnostaa. Myöskin esteen yli pois päin lähettäminen vaikeutui entisestään kun se tiesi että lelu on minulla. Pitää kaiketi ostaa sille joku mokkanahkapehmopatukka, ehkä jopa sellainen johon saa ruokaa sisään. Jos se sellaista retuuttaisi mieluummin kuin palloa josta on välillä hankala saada otetta, juuttipatukkakin kun on ollut mieleinen vaan on vähän turhan iso taskuun.

Tein myös viiden esteen jumppasarjan, loppuun laitoin namipalkan ja "raahasin" koiran pois herkkujen ääreltä. Kopioin törkeästi aiemmin näkemääni ideaa koiran lähettämisestä eteen samoin kuin hakutreeneissä, joka toimi sekin erinomaisen hyvin (se on sille tuttua, toisin kuin epämääräinen liikkeestä huitomiseni 2. treeneissä..) ja taas nähtiin haukiefekti kun koira syöksyi esteille ja nakkien kimppuun. Tämä tehtiin kahdesti ja meni oikein hyvin, koira malttoi keskittyä esteisiin innosta huolimatta ja teki tarkkaa työtä vaikka oma mitoittamiseni olikin hieman ontuva ensimmäisellä sarjalla.

Kaikki esteet koko treenin ajan olivat korkeudeltaan vain 20-30 cm korkeita koska tiesin oman ohjaukseni olevan pielessä ja halusin koiran selviytyvän esteistä siitä huolimatta. Hallin kova alusta on myös saanut kritiikkiä ja senkään takia ei kuulemma kannata korkeita hyppyjä pitää jatkuvasti, etenkin jos koira vasta opettelee hyppytekniikkaa. Tuikulle olisi varmasti ihan tarpeeksi tekemistä vaikka 15 cm korkeissakin esteissä!

Kaiken kaikkiaan siis erinomaisen onnistunut treeni, jos ei muuten niin itselle ainakin selkiytyi mihin pitää nyt panostaa eniten tulevan viikon aikana. Viikon sana on siis I R T O A M I N E N.

Koti keinuu

2011-01-25T19:27:00.003+02:00

Sairastelun ja siitä seuranneen väsymyksen vuoksi blogipäivitykset jäivät tekemättä joten päivitin nyt kolme puuttuvaa paikoilleen.

Laiska ihminen treenaa kotona. Tuikku on edistynyt keinulla sen verran että se saa oikeasti jopa keikahtaa, kun aloittaahan piti siitä että koira kulkee lattialla olevaa kaapinovea pitkin. Alla pätkä kotikeinuilusta.

Aamulla tehtiin lyhyt keppitreeni jonka itse mokasin kaikilla mahdollisilla tavoilla: tein täyden 12 kepin sarjan ja yritin lähettää koiraa vinosta, kun tietysti pitäisi joko tehdä helppo täysi sarja tai neljän kepin vinosta lähetys. Koira ei tietysti onnistunut ja itseltä lipsahti kieltävä karjaisu, jonka ansiosta seuraavilla kerroilla koira hidasteli ja vilkaisi taakse että saako nyt mennä vai ei. Omistaja hakkaa päätään läheisimpään puuhun.

Ilokseni huomasin eilisten treenien kotimatkalla että Tuikku irtaantuu etsimään "pudonnutta" esinettä kaukaakin vaikka se ei olisi näköpiirissä. Lapaset löytyikin polulta mäen alta.

3. agitreeni

2011-01-24T22:38:00.001+02:00

Illan teemana oli vinot lähetykset ja haltuunotto. Koira siis piti saada tekemään kahden hypyn jälkeen suunnanvaihto 90 asteen kulmassa ja lähettää seuraavalle esteelle. Ensimmäiset kerrat meni näissäkin harjoituksissa parhaiten ja sitten kääntyi tasaiseen alamäkeen.. itse teen hallitsemattomia ohjausliikkeitä jotka ovat kyllä ilmeisen tehokkaita vaikkei aina toivottuja. Sitten kun koetettiin tehdä kouluttajan haluamalla tavalla kahdella kädellä ohjaten, seurasi koira väärää kättä ja tuli sievästi jalassa kiinni siivekkeiden yli eikä irronnut puolta metriä esteelle. Treeniä treeniä!

Itselle muistiin vinkkinä, koiraa jättäessä radan alkuun kannattaa jo kävelyreitillään ja kädellä näyttää koiralle mihin suuntaan ensimmäisten esteiden jälkeen käännytään. Jos käännytään vasempaan kuljetaan esteiden vasemmalta puolen mikäli se vaan loogista muutoin rataan nähden.

Myös rengas tuotti yllättäviä ongelmia äkkiseltään, epäilemättä oma ohjaus oli huonoa mutta ei olisi pahitteeksi hyppyyttää sitäkin pari kertaa mahdollisimman vähin avuin. Onnistuin myös valitsemaan itselleni parhaan reitin radalta blokaten koiran kahdesti putken suulta, joten voisi keskittyä käsien lisäksi omiin jalkoihinsa. Ei lopu työt kesken ei. Ensi kerralla on luvassa ohjauspuolten vaihtoa joten ihme on jos en vähintään kerran ole turvallani joko koiran tai esteen kanssa.

2. agitreeni

2011-01-17T22:22:00.001+02:00

Illan teemana oli hyppytekniikka jumppasarjalla. Ratana oli siis viisi estettä peräkkäin, joiden eteen koira jätettiin ja itse mentiin loppuun kutsumaan koiraa. Ideana oli saada koira hoksaamaan että sen täytyy sovittaa vauhtinsa niin että se pystyy hyppäämään sarjan ilman väliaskeleita, in and outtina. Olikin mukava huomata miten koira oikeasti työskenteli selviytyäkseen esteistä, venytti itseään. Kolistelihan se pari kertaa kun esteitä nostettiin. Tätä ja Canis-lehden "pennun hyppykoulua" pitäisikin käydä ainakin kerran viikossa opettelemassa hallilla.

Illan toinen teema oli koiran eteenmeno ja ylipäänsä irtoaminen esteille että se pystyisi suorittamaan ne itsenäisesti ilman että omistaja on vierellä tai vastaanottamassa. Meillä on tässä tekemistä johtuen siitä etten ole saanut aikaiseksi sitä Tuikulle vielä kunnolla opettaa. Lisäksi se väsähti ympärillä olevasta hälystä niin paljon ettei juuri jaksanut lopussa enää kiinnostua esteiden takana odottavasta palkkiosta vaan meni vähän löntystelyksi. Mietinkin pitäisikö sille ostaa kevythäkki jotta se vuoroaan odotellessa voisi oikeasti rentoutua, eikä tarvitsisi kytätä ympärillä meluavia hysteerisiä terrierejä (HALUUN RADALLE HALUUN ESTEILLE HALUUN HALUUN HALUUN UAAAAAAA TUUN LÄPI TÄSTÄ KULJETUSKOPISTA LASKEKAA ULOS RAAPS RAAPS HAUVOUVII OLEN KILIPÄÄ).

Ensi kerralle ohjaaja sanoikin laittavansa meidät ensimmäiseksi että koiralla riittäisi tarmo vähän paremmin. Ajattelin myös lompsia sen kanssa ulkosalla enemmän, koska siellä se on oma lunki itsensä ja ovesta päästyään ravistaakin itsestään sisähallin stressit pois. Vaan kaipa sekin tottuu?

Kotiläksyksi seuraavalle kerralle tuli haltuunotto.

Iltaa, herra Pussi!

2011-01-16T21:29:00.002+02:00

Viikonloppu oltiin reissussa mutta nyt illalla kävin hallilla noutamassa avaimen, joka tarkoittaa sitä että jatkossa saan mennä treenaamaan mihin aikaan tahansa jos ei vaan ohjattuja treenejä molemmilla kentillä ole. Samalla jäin esittelemään Tuikulle esteitä jotka viimeksi tuottivat ongelmia, eli lähinnä pussi ja putki. Ne saatiinkin sille mallille että on todennäköisempää että koira sinne menee kuin että jättää menemättä, vaikka putki olisi mutkallakin.

Luksusta treenata lämpimässä kun vielä koko halli omassa käytössä. Näkyvissä puolikas tämänpäiväisestä möllikisaradasta.

Tehtiin myös erittäin vinot vinokepit neljällä, kun halusin nähdä hetkahtaako se metallisesta keppijalustasta mutta eihän tuo tainnut edes huomata. A-esteellä se hieman arpoi ensimmäisellä kerralla, mutta otettiin sitten vähän reilumpi spurtti niin sitten siinä ei tuottanut ongelmia enää kuin rauhallinen alastulo ja hallittu pysähtyminen. Pitänee omalla ajalla harjoitella tuota loivemmalla A-esteellä ja valjailla, ettei se rymistele sieltä alas holtittomasti.

Välillä otin huvikseen parit hypyt, erityisesti pituusesteen halusin nähdä miten hyvin se sille venyy (kuvassa keskellä). Helpompi näköjään hahmottaa kuin pystyeste! Toki senkin lyhensin kahteen lautaan ensimmäisillä kerroilla, viimeisen otin kolmella. Tuikkuhan on maxikokoinen, mutta edelleen mennään esteitä medikoossa kunnes saadaan opeteltua hyppytekniikkaa ja kerättyä lihaksia. Muutenkin nyt tuntui koiralle tulevan aika lämmin, kun halli ollut päivän täynnä koiria ja ihmisiä. Mittari näytti +18 C niin juokse siinä sitten talviturkissa.

Kameraa nopeampi.

Hilijanen viikko

2011-01-13T20:51:00.003+02:00

Täällä ollaan odoteltu että tuleeko flunssa päälle vai ei, ja sen tuottaman väsymyksen vuoksi enimmäkseen nukuttu. Tuikku on päässyt lähinnä koirapuistoilemaan, nyt tehtiin 1,5 tunnin ahkionvetolenkki. Tuikku on vaan niin reppana että jos ahkio vähän jää kiinni johonkin niin sitten se ei edes yritä kiskaista sitä irti, vaan jää haukkumaan onnetonta kohtaloaan. Tokihan siinä alkaa samantien nälkäkuolemaa tehdä, pakkanenkin kiristyy ja sudet hiipii selän takana joten syytäkin hätääntyä. Tuo on yksi Tuikun ärsyttävimmistä piirteistä välillä kun se on niin reppana, mutta eipähän se sille kai mitään voi. Joskus kun sille opettaa että se oikeasti selviytyy varsin hyvin itsekin annetusta tehtävästä, ei sille yleensä tuota mitään ongelmia tehdä sitä jatkossa. Pitää vaan vähän tsempata. Aika paljonkin.

Agia ei olla treenattu maanantain treenien jälkeen ja viikonloppuna ei ehditä, niin mahtaa seuraavat treenit olla vielä hienommat kuin ensimmäiset. Sunnuntaina tosin saan avaimen hallille, niin voi ensi viikolla alkaa kirimään opettelemalla ne esteet ihan tosissaan omalla ajalla.

1. agitreeni

2011-01-10T22:39:00.007+02:00

Nyt lähtee!

Ei ehkä esteet luonnistu ihan noin vaan, mutta ainakin kouluttaja vaikuttaa lupaavalta. Napakka: saman verran aikaa kaikille koirille, ei jahkailua eikä liirumlaarumia, seuraavan koiran on oltava valmiina kun edellinen lopettaa. Kotiläksyt ja seuraavan kerran asiat jokainen lukee kotona, treeniaikaa ei käytetä siihen. Ei myöskään murjo kaikkia samaan muottiin, vaan lukee koiraa ja muuttaa harjoitusta sen mukaisesti.

Tarkoitushan oli vetää U:n muotoinen rata, joka alkaa pussista, pituuseste, pysty, putki, pysty, rengas. Tiesin että Tuikulle pussi ja putki ja mahdollisesti rengaskin aiheuttaa ongelmia, kun ei niitä ennakkoon päästy harjoittelemaan. Ei siis yritettykään mennä ratana, vaan tehtiin noita kolmea yksittäisenä. Pussiin se ei suostunut aluksi ollenkaan, ennen kuin menin itse sitä kutsumaan avatusta pussin päästä. Putkea se ei mennyt ennen kuin se suoristettiin niin, että se näki valoa tunnelin päässä. Rengas ei tuottanut ongelmaa. Alla radan idea, joskaan en jaksanut alkaa piirtämään itse niin rata ei ole viistossa kuten oikeasti oli.

Kepit otettiin myös erillisenä, tykkäsin kovasti kun ei pakotettu tekemään käsipujottelulla vaan kouluttaja ehdotti, että opetetaan Tuikkua vaan hakemaan oikeaa välikköä josta aloittaa kepit joten minun tehtäväksi jäi vaan lähettää koira ja hän palkkasi keppien välistä. Tehtävä oli niin helppo ettei siinä _voinut_ epäonnistua, mutta olisikin hyvä että Tuikulle tulisi hyvä draivi keppeihin että ne on kivoja!

A-estekin meni mukisematta, vaikka täydessä korkeudessaan se ei alkeiskurssilla tainnut olla. Ensi kerralle pitää ottaa namialusta mukaan, koska kentän nurmikolta ei palkka näy. Valjaat myös, että niistä voi tarvittaessa toppuutella.

Mietin miten paljon Tuikkua pitää innostaa ennen kentälle menoa, mutta heti ekassa leikittämisessä huomasi että parempi on kun ottaa sen vaan kuulolle vaikka temputtamalla tai tekemällä pientä seuruuttamista, eikä villitse. Se nimittäin innostui haukahtelemaan vähän. Omaa vuoroaan se kyllä odotti hienosti ja hiljaa seinustalle kytkettynä, vaikka muut juoksenteli ja haukahteli ympärillä!

Tuikku myös ilmaisi hienosti kyykyssä olevan kouluttajan joka kerta kuten hakutreeneissä.. toivottavasti hoksaisi pian että tällä kertaa se nami kädessä kykkivä ihminen ei olekaan Se Juttu. Pitää huolehtia että sitä ei haukkumisesta palkata, vaikka eiköhän kouluttaja sen itsekin hoksaa.

Nyt pitäisi siis jatkaa keppien opettelua, käydä totuttamassa se putkeen ja pussiin ja kotona hinkata 2020 edes alustavaan kuntoon. Siinähän sitä viikko-ohjelmaa jo onkin. Kotiläksyksi tuli vielä eteen lähettäminen, joka onnistuu kyllä ainakin lähettämällä noutamaan esineen. Pitää lukaista ne ohjeet huomenissa.

Loppuun vielä pari kuvaa sunnuntain porokoiratottiksista, kuvat ottanut Terhi Myöhänen.

"Håh?" Tuikku vaan ei tajuu ;)

Ruttu, Oili ja Tuikku paikallamakuussa. Koirassa ei mitään vikaa mutta Tuikun ohjaaja palasi koiran väärälle puolelle!

Kotimatkalla Tuikku poimi hangesta onnistuneesti puhelimen, tällä kertaa ihan oikean käytössä olevan. Kantoi niin varovasti ja sievästi sen mulle, kuten myöhemmin myös avaimet ja hihnansa, sekä lapasnyytin mutkan takaa (tätä ei olla ennen kokeiltukaan). On se vaan hieno koira!

Illan keppireenit ja puhelimen nouto

2011-01-09T20:59:00.001+02:00

Koiran toivuttua alkupäivän treeneistä, tein vielä päivän päätteeksi keppikujan. Tällä kertaa tein keskiosasta niin kapean että Tuikku joutui jo vähän pujottelemaankin, väliä oli ehkä 15 cm kapeimmassa kohdassa mutta kavennetun osion kepit laitoin vähän vinoon minimoidakseni virheet. Nyt ei siis keskitytty vauhtiin, vaan yritin saada sen hoksaamaan että tarkoitus on mutkitella eikä juosta vaan suoraan. Otin tietoisen riskin kaventamalla näin nopsaan, mutta kun vauhtia pudotti niin hienostihan tuo suoriutui. Pari kertaa yritti yhtä keppiä kiertää väärältä puolelta, kunnes korjasin kepin asennon. Oikein tyytyväinen olin suorituksiin! Itselle on vaan niin kovin vaikeaa lopettaa, haluaisi tehdä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.. vaan on kai sitä jotain oppinut ettei koiraa kyllästytä.

Olin napannut taskuuni myös vanhan Siemensin, joten kotimatkalla pudotin sen taskustani ja näppärä avustajakoirahan poimi sen välittömästi tieltä ja loikki eteeni sitä esittelemään. Hangesta on toki vaikeampi havaita mutta pitää sitäkin kokeilla joku toinen kerta.. toimivalla puhelimella en ehkä ihan vielä halua harjoitella, sen verran runtua tämä puhelin sai kun en ole kieltänyt tavaroiden heittelystä (ellei kyseessä ole suklaalevy!). Tuikku nouti myös menestyksekkäästi tyhjän muovipullon ojasta, nyt ollaan 20 senttiä rikkaampia.

Porokoiratreeniä ja yllätys

2011-01-09T15:26:00.001+02:00

Kymmenkunta porokoiraa kokoontui Hukka-Halliin toko/tottistreeneihin tänään, kenttä oli varattu klo 10-14.

Tuikun kanssa pyysin neuvoja lähinnä seuraamisen opettamiseen lelulla, se kun helposti lähtee edistämää tai karkaa kauemmas ja pahimmillaan alkaa haukkua ja loikkia.

Ratkaisu: lähde seuruuttamaan suoraan leikistä, lelu oikeassa kädessä rintaan painettuna tai vasempaan kainaloon piilotettuna, josta häivytetään pois. Paikaltaan lähtiessä seuraa-komento sanotaan ennen kuin lähdetään liikkeelle, näillä koivilla harppoessa Tuikku jaa helposti jälkeen.

Jos edistäminen on ongelma, kannattaa palkata taaksepäin. Jos taas laahaa, niin Tuikkuakin voisi palkata eteenpäin tai pyörähtää vaikka oikealle että se lähtisi imussa palkan perään.

Paikallamakuun Tuikku handlasi aika hyvin ~10 metrin matkalta kolmen muun koiran kanssa. Itse en vain tiennyt kuinka paljon koiraa "saa" korjata häiritsemättä muita: olisin voinut kieltää sitä maton nuuskuttelusta, mitä nyt en tehnyt. Se tuntui ihmettelevän mitä tapahtuu, kun haukotteli koko ajan. Myös paluusta sain noottia, koira pysyi ihan kiltisti maassa mutta oman epävarmuuteni vuoksi en sitä iloisesti kehunut palatessa, vaan varmaan olin enemmän sen näköinen että prkl jos siitä nouset. Kummasti luo paineita se, että on muitakin ja jos oma koira nousee niin saattaa viereisenkin paikallamakuu mennä pieleen! Muutenkin tuntui että häsläsin, vaikka yleensä mielestäni toimin rauhallisesti koiran kanssa.

Viimeisenä katsottiin vielä perusasennon korjaamista, eli käännöksiä periaatteessa miten voin ohjata koiran hakemaan oikean paikan.

Ratkaisu: pyöritään pienehköä ympyrää vasemmalle, ja pyritään saamaan koira löytämään takapäänsä siirtämään sitä sujuvasti niin, että pysähtyessä perusasento olisi suora. Jossain vaiheessa pyöritään ihan paikallaan, ja sama tietysti toiseen suuntaan mutta tuntuu olevan helmpompi.

Jokainen koirakko oli kahteen kertaan, Tuikkukin tuntui ihmeen paljon väsyvän pelkästä odottelusta kun se katseli kuka missäkin kulkee ja ilmeisestikin stressasi sen verran että joitain karvojakin varisteli. Hyvin ja jaksoi kuitenkin innostua vielä viimeisestä treenivuorosta, ehkä auttoi kun pääsi ulos "nollaamaan" hetkeksi möyryämällä lumihangessa ja juoksentelemalla pallon perässä.

Itse katselin haikeana tyhjiä agilitykenttiä ja pussia, joka huomenna pitäisi osata mennä mutta jota Tuikku koskaan ei ole mennyt. En sitä nytkään mennyt harjoittelemaan kun sinällään siihen lupaa ei olisi ollut: meillä oli tokokenttä varattuna ja kun en hallin avainta ole ostanut, ei muille kentille ole asiaa. No, hukassa sitä huomenna joka tapauksessa ollaan.

Kotimatkalla kaivelin jotain takistani ajatuksissani ja ihmettelin sitten kohta että mikä Tuikulla on suussaan, kun se juoksi ohitseni ja jäi eteen esittelemään aarrettaan. Taskusta oli pudonnut nenäliinapaketti, ja se oli huomannut sen! Kannatti näköjään opettaa se poimimaan pudonneita tavaroita. Samssa taskussa oli myös puhelin, joten nyt varmaan vanhalla kännykällä alan opetella että ottaisi myös kovia esineitä suuhunsa (purematta rikki). Kylläpä oli huima lopetus hienolle päivälle :)

Jäällä

2011-01-08T16:34:00.001+02:00

Tarkoitus oli kulkea metsän läpi jäälle ja tehdä siellä lenkki, mutta eipä ollut ainoatakaan moottorikelkan jälkeä jota pitkin kulkea ja varareittikin meni mönkään kun jäälle oli noussut vettä niin paljon. Saatiin sitten kuitenkin kolme tuntia tuhlattua niin poluilla, umpihangessa kuin kävelyteilläkin.

"Kuinka voin palvella Teitä tänään?"

Polkua pitkin metsän läpi..

"Saakelin hidas romu!!" Tuikku kurittaa ahkiota.

Umpihangessa oli sen verran raskasta liikkua, että vapautin Tuikun palveluksesta ja kuljeskeltiin vajaa kilometri, kunnes tultiin aluueelle jossa vettä oli noussut jäälle niin paljon, ettei liikkuminen ollut kummallekaan mieleistä. Alla olevissa kuvissa mentiin kuitenkin vielä kuivin jaloin.

Noustiin sitten tielle ja lämpimillä lihaksilla oli hyvä vetää vähän raskaampaakin taakkaa.

Tuikku veti kaiken kaikkiaan ehkä puolet matkasta, ylämäkiä ja umpihangessa en viitsinyt vedättää. Se veti jopa minua ahkiossa, olkoonkin että alamäkeen mutta se oli kyllä hauskaa molemmista! Loppumatkasta ahkion kanssa liikkuminen näytti niin tervaiselta että vedin sen itse kävelyteitä pitkin kotiin, koiraa ei sentään tarvinnut ottaa kyytiin. Jos reppuja kantava koira aikanaan herätti ihmetystä, niin ahkiota vetävä "pikkukoira" herätti kyllä kommenttia ja keskustelua lähes jokaisen vastaantulijan kohdalla, ihan myönteisen sävyisiä tosin.

"Eihän noin pieni koira jaksa vetää noin isoa pulkkaa!"

"Tämä taitaa olla niitä rekikoiria?"

"Katso, tuolla on laitettu koira töihin!"

"Mutta tämähän taitaa olla vasta pentu, eikös ne rekikoirat ole suurempia?"

"On se kun lunta joutuu paikasta toiseen kuskaamaan."

"Ottaisikohan se minutkin kyytiin?"

Kekekekeke!

2011-01-06T19:23:00.006+02:00

Aamulla kokeilin takapihalla huvikseni miten meiltä sujuu kepit kädellä ohjaten. Kaksi keppiä tuntui liian vähältä mutta neljä taas oli liikaa ja koiraa ei paljon jaksanut kiinnostaa. Luovutinkin aika nopeasti kun sekä minusta että koirasta on 100 x mukavempaa opetella niitä kujana, olkoonkin ettei maanantaiksi ehditä sitä opetella. Tänään lähetin Tuikun kujaan kerran myös viistosta, joskaan erehtymisen vaara oli aika minimaalinen kun kuja oli polulla umpihangen keskellä ja lähetin parkkipaikalta.

Myös keinukontaktia tehtiin sitä ennen sisällä, koira oli näemmä yön aikana unohtanut sujuvasti kaiken eikä uskaltanut koko kaapin ovelle astua. Nopsaan se kuitenkin taas hoksasi ettei se ehkä olekaan maailman vaarallisin asia ja kipitteli sitä innoissaan eestaas. Pitäisi vaan saada se hoksaamaan vielä tehokkaammin että SE juttu siinä on pysähtyä lopussa ja saada siihen yhdistettyä sana. Omassa pääkopassa vaan tuntuu hassulta sanoa koiralle "kiipee!" kun se tassuttelee tasaista pintaa ja sanan pitäisi vielä tarkoittaa pysähtymistä, mutta tokihan siihen voisi valita minkä tahansa sanan (minkä vaan hengästyneenä jaksaa ulos vinkaista, huomautti teoriatunnin pitäjä). Kepeille mentäessä kuulun huutavan "kekekekekekeke!", siitä otsikko.

Tuikku sai myös saksanpaimenkoiraterapiaa, toiset keppitreenit pidettiin koirapuiston viereisellä aukiolla ja puistoon meni parivuotias saku-uros omistajineen jo kun vasta pystyttelin keppejä. Tuikun käytös niitä kohtaan on parantunut kyllä vuosien mittaan huimasti, vaikka se edelleen arastelee niitä aluksi niin ei se enää huuda niille täyttä kurkkua kun näkee jossain hamassa horisontissa. Edistyminen olisi ehkä ollut nopeampaa jos niitä olisi täällä enemmän, mutta nyt olin kovin tyytyväinen miten Tuikku ensinnäkin malttoi kuunnella ja treenata (hieman hajamielisesti) kun muutaman metrin päässä aidan takana istuu vieras saksanpaimenkoira treenejä seuraamassa. Keppitreenin jälkeen mentiin sitten puistoon myös kun omistaja sanoi että se ei ole mikään ongelma. Eihän Tuikku nyt leikkimään käynyt, mutta ei pelännyt myöskään vaikka vähän arastelikin, meni jopa oma-aloitteisesti toista kohti haistelemaan. Niin ne pentuajan ikävät muistot hiljalleen haalistuu.

Olen jättänyt kujan suut aika leveiksi ja keskemmälle hieman kaventanut tiimalasimaisesti. Huomisen tavoitteena on lähettää koira eteen kepeille joiden päässä odottaa palkka, mutta jännittää vähän meneekö se kepeille vai juokseeko vierestä jos siihen on mahdollisuus. Tätä ehkä harjoitellaan polulla joka on "satavarma" ettei koira juokse ohi kun ympärillä on hanki, koska olisihan se aika mälsää jos koira pääsisi palkkaamaan itseään väärästä suorituksesta. Lisäksi otetaan pari vinosta starttausta joko niin että odotan palkan kanssa keppien päässä/juoksen sivulla, tai jos eteen lähetys on onnistunut niin miksei niinkin. Pitää tuumailla ja pitää mielessä että ei tee liikaa toistoja ja vaikeuta liian nopeasti.

Arpinaama

2011-01-05T22:14:00.002+02:00

Meillä OLI hieno treenilenkki josta piti tänne tulla hehkuttamaan, mutta mieliala laski aika rankasti kun kotiin tultua huomasin että koiran naama on veressä.

Aloittakaamme siis alusta. Lähdin ulkoilemaan uusien agikeppien kanssa etsien sopivaa paikkaa minne pystyttää ne. Poikkesin matkalla koirapuistoon jossa oli yksi ennenkin tapaamani nuori narttukoira jonka käytöksestä en ole ennenkään oikein pitänyt. Omistajan mielestä hänen (suurehko) koiransa pyytää toisia koiria leikkiin nojaamalla niiden selkään tai asettamalla tassunsa niiden sään päälle. Ei lie tarvitse sanoa enempää hänen koiranlukutaidostaan. Kuitenkin kun ennenkin ovat sietäneet toisiaan ilman suurempia yhteenottoja, niin ajattelin että pyörähdän siinä sen verran että koira saa tehtyä tarpeensa.

Koiran käytös on vaan näköjään mennyt huonompaan suuntaan koska ensin löi Tuikun maihin ja Tuikku jopa alistui nuoremmalleen, kun toinen näytti olevan aika tosisissaan. Tällä ei kuitenkaan ollut juuri vaikutusta, kun se hetken kuluttua teki saman uudelleen. Kolmannen kerran kun se vielä yritti tulla rähisemään, mäjäytin sitä agikeppikassillani ja pyysin samalla omistajalta anteeksi, mutta sanoin että nyt riittää tuollainen käytös. Se koira koetti vielä käydä takaapäin Tuikun jalkaan kiinni. Tilanteen vähän tasaannuttua jatkoimme matkaa, mutta näköjään tikkasi poskeen reiän. Onpahan juteltavaa heidän kanssaan seuraavan kerran.

Mutta: pystytin keppikujan polulle ja näköjään uuden lelun hypetyskin tuotti tulosta, kun koira siitä niin innostui. Innostui se keppikujastakin, katsoin äimänä kun se riemuissaan pinkoi siitä läpi sata lasissa. Vaikka olin onnesta mykkyrällä kun se meni niin hienosti, niin maltoin olla tekemättä toistoja kyllästymiseen saakka. Kotimatkalla tehtiin vähän seuraamista ja liikkeestä maahanmenoja, ja kotipolulle tein vielä keppikujan, jonka läpi Tuikku sai juosta parkkipaikalle pallon perään. Erittäin hieno aloitus, ettenkö sanoisi! Lopuksi laitoin keppikujan takapihalle, pitää huomenna katsoa onko se laisinkaan käytännöllinen siinä. Vauhtia ainakaan ei juuri mahdu ottamaan, mutta muualle jos pystyttää niin pennut tai känniääliöt ne todennäköisesti varastaa ja hajottaa. Nopeahan nuo näköjään on pystyttää minne vaan, ei sen puoleen.

Koska oltiin ulkoiltu vasta vajaa tunti, nappasin kotipihasta valjaat ja ahkion ja lähdettiin uudelle kierrokselle, Tuikku valjastettuna rekikoiraksi tällä kertaa. Vähän nihkeästi lähti aloitus kun oli pitkä ylämäki, käytännössä minähän sen tyhjän ahkion vedin ensimmäiset sata metriä. Siitä se sitten lähti kuitenkin menemään, koirakin sai taas rytmistä kiinni ja lähti reippaalle raville kun aloin itsekin hölkätä, kannustaen toki samalla kovasti. Muutaman sadan metrin jälkeen vaan tuli sen verran kuuma toppavaatteissa että untuvatakin ja lapaset lastasin ahkioon, mutta ei tuntunut koiraa enää siinä vaiheessa haittaavan. Käännyttiin kotiinpäin ja sitten painettiinkin satanen lasissa, jos olisi ollut vastaantulijoita niin todennäköisesti olisivat hyppineet puskiin pois alta kun kohti rynnii amatsooni kera koira-ajoneuvon, molemmat kiljuen ja mölisten: minä koiraa kannustaen ja koira riemusta haukkuen. Ihan parhautta!

Paluumatkakin kulki koirapuiston ohi, ja tällä kertaa siellä oli Tuikun kovin paljon rakastamat colliepojat joten poikettiin vielä sinne että pääsi juoksemaan ja painimaan niiden kanssa. Reilut pari tuntia meni ulkona kaiken kaikkiaan, nyt alkaa koira näyttää jo vähän siltä että on saanut tarpeeksi tekemistä kun ei enää kanna leluja syliin!

Huomenna jatkuu keppi- ja kontaktiharjoitukset. Keppikujaa koetan malttaa olla kaventamatta liian nopeasti, mutta ahdistaa jos maanantaina pitäisi pystyä näyttämään miten koira kepit menee ja jos se ei osaa pujotella kädellä näyttämälläkään (kääk, pitääkö tätä nyt harjoitella erikseen ihan sitä maanantaita varten??) niin sitten on aika köyhä esitys. Tokihan sitä voi sanoa että opetellaan vasta kujamenetelmällä.. pitää myös kysyä viisaammilta kannattaako ensin opettaa juoksemaan kujaan myös viistosta ennen kuin lähtee kaventamaan.

Pitäisi myös ostaa toinen ämpäri että saa tehtyä pystyesteen, jotta voi jossain vaiheessa alkaa opettaa takaa kiertoa. Eipähän ole ongelmia vapaa-ajan vieton suhteen!

Koiruuksia kaupassa

2011-01-05T18:18:00.002+02:00

Piipahdin kotimatkalla Lemmikkiasemalla ja mukaan tarttuikin uusi agilelu josta toivottavasti saadaan mieleinen palkka, nameja sekä uusi naksutin. Sieltä poikkesin vielä Maksimakasiiniin ostaman pikaliimaa, kun harhauduinkin eläinosastolle ja nappasin mukaan kevyemmän hihnan kuin nuo nahkaiset ovat.

Paras löytö oli kuitenkin agikepit: 12 kpl aurausmerkkejä 10 eurolla! Nyt vaan hankeen niitä upottamaan. Viime yönä tosiaan nostin kaapin oven pois saranoiltaan ja tein siitä keinun rullatun retkipatjan kera. Unohdin hetkellisesti että koirani on pissihousu, mutta asian taas muistuttua mieleen otin retkipatjan pois ja nyt opetellaan ihan vain lattialla olevan kaapin oven ylitystä ja 2+2 kontaktia.

Tuikku mietti mitä aurausviitat tekevät sisätiloissa.

Maanantaina olisi eka treeni ja tasokoe: radan alussa näyttää olevan pussi jota Tuikku ei ole koskaan tehnyt kuten ei keppejäkään.. tähän hätään en ehdi pussia opettaa mutta näkeepähän ainakin totuudenmukaisesti sen meidän tasottomuuden. Kepeistä se toivottavasti ehtii seuraavan neljän päivän aikana saada edes hajun. Kujakeppejä olen miettinyt mutta koetetaan varmaan myös perinteistä kädellä ohjausta.

Two on - two off ja kadonnut nenä.

Lauma kasvaa

2011-01-04T23:05:00.003+02:00

Emminä malta enää olla hiljaa. Tuikulle tulee pikkuveli kevään aikana, mutta tarkempaa infoa siitä sitten kun asiat on lyöty lukkoon.

Tänään oli agin jatkokurssi 1:n teoriaosuus jossa ei paljon uutta tullut. Pitää nyt ihan oikeasti alkaa ihmetellä ostaako avaimen hallille vai varaako omia vuoroja ja jakaa kustannukset jonkun kanssa puoliksi, jolloin tietysti on sumpliminen että koska aikataulut sopii yhteen. Tietysti jos aamulla ennen töitä pääsisi treenaamaan niin ei ainakaan tungosta olisi, ja silloin avain tulisi halvemmaksi koko kevään ajalle.. mutta jos taas haluaisi valmistua koulusta ja pentuakin kasvattaa, niin onko sitten kuitenkaan aikaa ja jaksamista treenata agia useammin kuin kerran viikkoon?

Tänään myös laskeskelin kävellessäni aikoja paljonko matkat kodin, työpaikan ja Hukka-Hallin välillä tekevät. Melkeinpä kaksi tuntia yhteensä jos kesken työpäivän mielisi lähteä! Treenin kanssa siis joutuisi olemaan kolme tuntia poissa, joita illalla joutuisi tahkoamaan. Kotoa hallille kävelee 20-25 minuuttia (oivallinen verryttely/jäähdyttelyaika!), kotoa töihin 25-30 minuuttia. Koiraa kun ei voi töihin ottaa niin edestakaisinhan siinä sitten saisi läpytellä. Tietysti jos treenin oikein oivallisesti suunnittelisi niin kävisi puoli tuntia parina aamuna viikossa ohjattujen treenien lisäksi niin saisi vähän säästettyä aikaa.

Tuikkuhan ei alkeiskurssin aikana ehtinyt edes kaikkia esteitä opetella vaikka itse olinkin treenejä seuraamassa, silloin ei juoksuista koiraa saanut ottaa mukaan. Pitää siis tutustuttaa se mm. renkaaseen ja keinuun ja keppeihin.. sekä tahkota kontakteja, kontakteja ja kontakteja... koska olen ilmeisesti kadottanut molemmat naksuttimeni, pitänee käydä ostamassa uusi (parempi!) ja miettiä miten kontakteja ja keppejä voisi kotona treenata. Irroittaa kaapin ovi ja tehdä siitä keinu? Remontti-Reiska goes Niksi-Pirkka!

(kuva Hukka-Hallin sivuilta)

Sai muuten etsiä sitä uutta hallia ihan urakalla.. lähdin töistä ennen viittä ja tunnin kuluttua löysin perille muutaman puhelun ja autoliikkeiden pihalla harhailujen jälkeen. Teollisuusalueella (tms) kun ei turhaan merkitä talonumeroita eikä Hukka-Putken mainoksiakaan näkynyt missään, ainakaan iltahämärässä en erottanut. Vaan löytyipähän kuitenkin ja ehdin vielä ensimmäisenä paikalle.

Laitoin muuten jo muutaman seuraamani blogin tuohon oikean reunan laatikkoon, jos et halua että blogisi siellä on niin vinkkaa, otetaan pois.. lähinnä laitoin itseäni varten että töissä kahvitauollakin ne löytyisi kätevästi yhdestä paikasta.

Rekikoira

2011-01-03T09:04:00.003+02:00

Neljä päivää saaressa mökillä, hermolomaa niin koiralle kuin omistajallekin! Ei naapureita, ei liikennettä, ulkoilumahdollisuudet silmänkantamattomiin. Koska tavarat raahattiin jään yli ahkiossa, tuli väistämättömästi mieleen että tokihan koirakin voisi osuutensa tehdä. Heti ensimmäisenä aamuna sitten valjastin Tuikun Merun kantoreppuihin, olkoonkin ettei niitä varsinaisesti vetämiseen ole tarkoitettu vaan teddyvuorattu Y-valjas sai kelvata harjoitteluun.

Tokihan se hieman ihmeissään oli aluksi, kun viisi vuotta on kielletty vetämästä ja nyt sitten kannustettiin tekemään päinvastaista. Muutamassa minuutissa se kuitenkin hoksasi jutun juonen ja veti tyhjää ahkiota niin moottorikelkan jäljellä kuin umpihangessakin. Tästä sitten tulikin seuraavien päivien missio, kouluttaa porokoirasta rekikoira.

Ei sille tietenkään hirmuisia kuormia minään päivänä vedätetty kun ei ole tottunut. Aluksi vähän lunta, toisena päivänä 10 litran vesikanisteri ja kolmantena päivänä tehtiin retki laavulle niin pakattiin tavarat ahkioon ja vedettiin porukalla, koska puolet matkasta mentiin umpihangessa. Tuikku veti taakkaa vain kovalla alustalla, ja melkoista haipakkaa se innostui juoksemaankin etenkin kun otin itse sukset alle! Kyllä se vaan työkoira on, kun niin tärkeäksi aina muuttuu kun saa jonkin tehtävän suorittaakseen. Toiveissa on että ehkä voisi innostua vetohiihdostakin, sekä koira että omistaja.

Vuosi vaihtuu ja agility alkaa

2010-12-29T16:16:00.007+02:00

Blogipäivityset ja koiran kanssa puuhailu on jäänyt vähemmälle työkiireiden vuoksi, ei olla paljon normilenkkejä kummoisempaa tehty. Nyt lähdetään neljäksi päiväksi mökille niin tulee ulkoiltua ihan urakalla ja työkiireetkin helpottaa lomalta palattua.

Valitettavasti Hukka-Putken mätsäri jää siis väliin sunnuntaina, mutta heti maanantaina alkaisi agilityn jatkokurssi I teoriaosuudella. Katselin jo tänään jos ottaisi yhden oman vuoron viikossa sen lisäksi, kun alkeiskurssikin kesällä keskeytyi juoksujen vuoksi niin kirimistä varmasti on.

Jalostuspäivien näyttelyyn en ole vielä ilmoittautunut, onhan siihen aikaa vielä 7.1. saakka.. Tammikuussa tapahtuu kaikkea muutakin jännää mutta niistä sitten tuonnempana.

Onnea ja menestystä vuodelle 2011!

Eläinkokeita

2010-12-12T21:33:00.001+02:00

Tänään keksin pitkästä aikaa heitellä Tuikulle lumipaakkuja pitkin tietä kun se tykkää juosta niiden perässä kuin mieletön. Se nousi mukavaan vireeseen siinä niin tein muutamat maahanmenot, kokeilin myös pientä välimatkaa. Pari metriä oli ihan ok vielä mutta viiden metrin etäisyydestä kun sanoin Tuikulle "Mmmaahan", istui se korvaansa lotkauttamatta paikoillaan ihan kuin olisin sanonut jotain täysin vierasta ja merkityksetöntä. Kun palasin pari metriä lähemmäs, käsky taas ymmärrettiin.

Lumipaakkujen saalistaminen on vaan niin kiihdyttävää puuhaa että Tuikku repeää helposti haukkumaan. Aikoinaan sai tehdä töitä ettei se haukkunut kuuroksi sillä välin kun kumartui poimimaan maasta lunta. Nyt se malttaa odottaa, mutta lumipaakku kädessä kävelyä se ei kestänyt, vaan tahditti askelia haukkumalla vaativasti "HEITÄ HEITÄ HEITÄ HEITÄ HEITÄ". Kokeilin sitten huvikseni kuinka kauan se oikeasti jaksaa haukkua, kun itse kävelen täysin passiivisena eteenpäin. Olettaa kun voisi että se jossain vaiheessa hoksaa ettei saavuta käytöksellään mitään. Parisataa metriä meni kevyesti, kuuli varmaan naapurustokin missä mentiin. Sitten se harhautui nuuskimaan jotain roskaa niin heitin kokkareen ja poimin uuden. Taas mentiin toiset parisataa metriä haukkua paukuttaen, kunnes se malttoi pysyä hiljaa useamman askeleen ajan.

Kolmannella kerralla se pysyi hiljaa alusta saakka, yhden katuvalovälin kävelin ennen kuin heitin sen sille. Sehän hoksasi nopeammin kuin uskoinkaan!

Koirapuiston ohi kävellessä tuli mieleen että kannattaisi varmaan pitää samat säännöt puistoon menossa olipa siellä koiria tai ei. Helposti kun antaa koiran mennä menojaan jos näkee ettei siellä ketään ole, mutta sitten kun on niin vaatii siltä seuraamista ja kontaktia ja odottamista. Onpahan taas jotain mihin kiinnittää enemmän huomiota.

Liikkeestä maahanmenoja

2010-12-11T19:59:00.002+02:00

Aika hiljaista on ollut kun itseä tupannut väsyttämään, iltalenkillä on otettu esineiden etsimistä, noutamista ja kantamista. Eilen ja tänään tein liikkeestä maahanmenoja, koirasta on tullut ihme treenihirmu kun ensinnäkin se ihan haluamalla haluaa tehdä kaikennäköistä ja sitten se myös tekee kunnolla. Maahanmeno on aina ollut sen bravuuri mutta en silti odottanut että se noin helposti putoaa vauhdistakin. Maahanmenoonkin voisi jossain vaiheessa ottaa etäisyyttä että se tekisi sen myös kaukona, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen miten hyvin se vierellä kulkemisesta putoaa. Palkkasin sen samantien siihen, pitää vähitellen jatkaa matkaa.

Missään ohituksissa ei ollut ongelmia vaikka koiria tuli joka suunnasta ja vaikka minkä kokoista. Muutoinkin koira on tosi hyvin kuulolla. Ilmeisesti asiaan vaikuttaa aika paljon se, että namipussi roikkuu mukana..

Tammikuun alussa on 10 porokoiran tottelevaisuustreenit, voisi alkaa jo suunnitella mitä siellä haluaa harjoitella ja hinkata niitä jo nyt keskenään. Häiriön alla kun on taas ihan eri asia toimiiko ne vai ei.

Avustajakoira

2010-12-07T22:54:00.003+02:00

Tuikku poimii nyt melko suurella varmuudella "pudonneet" lapaset ja muut tutut pehmeät esineet ja tuo ne minulle pyytämättä ilmeisesti vaikka kotiovelle asti jos en noteeraa sitä (tätä en ole uskaltanut vielä kokeilla, vaan olen palkannut sen heti kun on saavuttanut minut ja luovuttanut esineen - käteen, ei pudottamalla maahan!). Hiljalleen se oppii poimimaan muunkinlaisia esineitä: heijastin nousee ja tänä aamuna kokeilin poimiiko se pudottamani avainkaulanauhan, jossa roikkui mm. henkilökortti ja muuta kovaa sälää. Ei nostanut, nuuhkaisi kyllä. Kun kehotin sitä kääntymään takaisin ja kannustin sitä poimimaan, ravisteli se sitä villisti ja toi sen minulle pomppien kuin varsa kesälaitumella. En ole esineiden kaltoin kohtelusta kieltänyt, tosin edellisen kantotreenin jälkeen suklaalevy oli aika ryvettyneessä kunnossa kun halusin sen pitävän siitä kunnolla kiinni ja niin kauan että saan esineestä otteen, kun Tuikku nyt meinaa pudottaa sen heti kun ojennan kättä kohti. Esine toki vaihdetaan aina nameihin.

Noin muutenkin kuuliaisuus on lähestulkoon ensiluokkaista. Ohituksissa tai haukkumattomuuksissa ei ole ollut ongelmia ja koira jopa leikkii toisten kanssa. Kuinkahan nopeasti steriloinnin vaikutukset alkavat näkyä..?

ps. unohdin sen mätsärin ihan totaalisesti. Neljän aikaan iltapäivällä muistin että kymmeneltä aamulla olisi pitänyt olla siellä..

Liikkeestä paikallejättöjä

2010-11-30T20:04:00.002+02:00

Iltalenkillä tehtiin muutamat liikkeestä paikallejätöt, ensin istumaan ja välimatka semmoiset 15 metriä ja loppulenkistä kokeilin onko seisomaan jääminen miten mielessä, vähän heikosti näköjään. Eipä silti ei sitä koskaan hirveästi harjoiteltukaan, mutta helpostihan tuo löytyi eikä yrittänyt hiipiä perään.

Pudonneen esineen noutokin etenee, ensimmäisellä kerralla sillä on hieman vaikeuksia ymmärtää mitä siltä halutaan. Viitseliäämpi ja tosikompi olisi ensin opettanut toimintaan/esineeseen sanan, vastarannan kiisket yrittää ensin opettaa toimintaa ja sitten yhdistää siihen sanan, jos on niin onnekas että saa koiransa ymmärtämään. Yleensä kun yrittää oikaista ei lopputulos ole kovin varma, vaan eipähän tässä kilpailuihin treenatakaan.

Paikallaolo kesti myös kahden tutun collien ohituksen, vieraammilla koirilla en olisi uskaltanut jättää (kun eihän ne tuntemattomat tiedä, että se koira siinä pysyy ja joillain on ihana piirre laskea koiransa tutustumaan vaikka toinen olisi TÖISSÄ).

Saatiin myös kehuja toiselta koirakolta kun Tuikku kulki niin nätisti (oma-aloitteisessa) kontaktissa ohi!

Vaarallinen käsipaino

2010-11-30T18:50:00.000+02:00

Eilen aloin huvikseni opettamaan Tuikulle että nostaisi käsipainon suuhunsa. Esineen makusteluun saakka kaikki meni hyvin ja otin sitten käsipainon käteeni ja pyysin koiraa tarttumaan siihen, josta palkkasin seuraavaksi. Sehän vallan innostuikin ja töytäisi käsipainoa kohti ennen kuin ehdin sanoa mitään ("Ota!), olin juuri tuomassa käsipainoa uudelleen koiran lähelle ja nyt koira sitten kopsautti kuononsa käsipainoon. Sen pituinen se, seuraavilla yrityksillä se perääntyi haukkuen kun yritin tarjota käsipainoon tarttumista. Sehän kävi päälle, mokoma!

Ohitukset luopumalla

2010-11-29T22:16:00.000+02:00

Täällä on aika hyvä kuvaus siitä, miten meillä ohituksia nykyään vedetään. Vaikka ohitukset olisivat hiljaisia, haluaisin että ne olisivat myös rentoja ilman jäykistelyä tai tuijottelua. Tuikulle ainakin tuntuu sopivan tuo tyyli, joskin vielä jotkin koirat ovat liian vaikeita eikä se pysty kääntämään katsettaan pois ainakaan pamahtamatta haukkumaan (mm. ikävien huskykokemusten jälkeen se on epäluuloinen kaikkia vaaleita huskyja muistuttavia koiria kohtaan).

Toimintakyky vrt. älykkyys

2010-11-29T20:02:00.001+02:00

Bongasin jokunen päivä sitten toisesta blogista osan koiran älykkyystestistä. Siinä koiran päälle laitetaan viltti ja koiran pitäisi selviytyä sen alta itse pois. Arvelinkin että Tuikku ei mahda testiä läpäistä..

Kyse ei kuitenkaan lie ole vähäisestä älykkyydestä vaan osin nöyryydestä ja toimintakyvyn puutteesta (-1 pieni). Tuikku kun alistuu aika mukavasti kaikenlaiseen käsittelyyn ja se luultavasti oletti että nyt kuuluu jököttää paikallaan. Kun ei tarkempia ohjeita tullut, se kävi istumaan peiton alla. Kun kutsuin sitä, lähti se kävelemään sokkona peitto päällään kunnes se sattumalta jäi kulmasta kiinni ja liusui pois selästä. Eipähän ainakaan panikoi pienestä. Toimintakyvyn puute näkyy kyllä monissa arkipäiväisissä asioissa, luonnestestituomarikin aikanaan sanoi että ei sillä itsenäistä ongelmanratkaisukykyä paljon ole mutta kyllä se sitten tekee kun ohjaaja rohkaisee ja neuvoo. Toisaalta tämä voi olla hyväkin piirre, jos koira olisi oma-aloitteisempi voisi se keksiä myös paljon vähemmän toivottuja asioita. Tähän luultavasti on myös kytköksissä Tuikun varovaisuus, sitä kun ei todellakaan voi kuvailla rämäpääksi. Hyvää siinä on mm. se, että se pysyy 60 cm aidan sisässä koska sille ei ole tullut koskaan mieleenkään hypätä aidan yli - sehän olisi ihan liian hurjaa ja mahdollisesti vaarallistakin ;)

Mätsäri 4.12.

2010-11-28T22:28:00.001+02:00

Koska suunnitelmissa oli pyörähtää kehässä tammikuussa, on ensi viikonloppuna hyvä tilaisuus käydä katsomassa miten paljon työtä kehässä edukseen esiintyminen vaatii. Moni näyttely on mennyt pieleen siksi etten ole viitsinyt kouluttaa koiraa esiintymään saati edes saanut sitä pysymään hiljaa. Nyt ainakin jälkimmäisen osalta toivottavasti ollaan paremmassa tilanteessa, mutta viikon päästähän tuon näkee.

4.12. KPSH:n pikkujoulumätsäri

Telkkistentie 6-8, Kuopion Kelloniemessä

Linkki mainokseen

Luustokuvien lausunnot tulivat!

2010-11-28T19:29:00.000+02:00

Ilolla ilmoitan että koirani on parasta A-luokkaa! Ennestään oli silmät terveet ja polvet 0/0, nyt tuli lonkat A/A ja kyynäret 0/0 sekä selkä terve!!

Kuvannut eläinlääkäri kun pelotteli että lonkat on C tai korkeintaan B, mutta sanoi että matalat lonkkamaljat on kyllä rodulle tyypilliset joten voi olla että nousee siihen beehen. Vaan että puhtaana aana tulivat takaisin, jihuu!

Iltalenkkikin meni putkeen, ohituksiin sattui helppoja koiria. Olen myös pyrkinyt opettamaan Tuikulle että se poimii kaikki minulta "pudonneet" tavarat suuhunsa ja tuo minulle. Tässä välillä se piti jokusen kerran lähettää takaisin hakemaan esine kun se vaan nuuskaisi sitä, mutta kannustuksen myötä se tänään ensimmäistä kertaa itsenäisesti poimi esineen suuhunsa ja ilmestyi kulkemaan rinnalleeni sitä esitellen. Vähän jännitti kun en kääntynyt katsomaan mitä se tekee enkä siis enää kehunut siinä vaiheessa kun se esineen suuhunsa otti, halusin testata onko se hoksannut jutun. Nyt toivottavasti koira pitää huolta että lapaset ja muut pysyvät matkassa, tai ainakaan itse ei tarvitse kävellä sataa metriä takaisin hakemaan pudonneita tavaroita (niin pitkään kun ne ovat näkyvissä - seuraava harjoitus onkin pidentää välimatkaa ja lopulta jättää esine mutkan taakse).

Säätöä

2010-11-28T14:29:00.000+02:00

Sunnuntain kunniaksi aloin leikkiä Artisteerilla, blogin ulkoasu voi olla välillä hyvinkin epätoimiva.

Wemppu tuli kylään

2010-11-27T19:55:00.000+02:00

Äitin isovillakoira Wemppu tuli hoitoon viikonlopuksi joten aika on mennyt lähinnä koiravaljakkoa talutellessa ja juoksuttaessa metsässä, nyt molemmat imeskelevät palvattuja luita ennen iltalenkkiä. Kaikki ohitukset ovat menneet hipihiljaa.

Mietin tuossa jalostusnäyttelyn lisäksi että voisi alkaa hinkata seuraamisia ja paikallaoloja siihen malliin että ensi vuonna suorittaisi BH-kokeen vihdoin, kun sekin mielessä on kummitellut. Sitä varten voisi alkaa katsella ohjattuja treenejä, koska toisten koirien kanssa toimiminen tunnetusti on astetta vaikeampaa kuin kahdestaan (viime keväänä Tuikku huusi kahdet ensimmäiset treenit yhtäsoittoa ihan vaan siksi kun oli muitakin koiria ja se oli niin perin ihmeellistä).

Sinne poropaimennustestiinkin voisi yrittää vihdoin ensi vuonna päästä.. jos joku muukin olisi menossa ja majoittumassa niin aina parempi, yksin voisi olla aika eksyksissä.

Jalostuspäivien näyttely 2011

2010-11-26T01:32:00.001+02:00

Tuli tuossa mieleen että kahden vuoden tauon jälkeen voisi koettaa saada itsensä innostumaan näyttelyistä ja kävisi Kuopion Sorsasalossa jalostuspäivien näyttelyssä. Se toki edellyttäisi että vihdoin opettaisin koirani esiintymään. Haastetta kerrakseen, kun ei itseäkään oikein nappaa mutta periaatteena on hakea se ERI vaikka veteraanikehästä!

Jalostuspäivät 2011

Ihana Reetu!

2010-11-25T23:59:00.002+02:00

Tänään hilpaisin koirapuistoon joka oli tyhjillään ja ajattelin joutessani tehdä parit esine-etsinnät ennen kuin jatkettaisiin matkaa. Ehdin kävellä alueen läpi kun puistoon alkoikin pukata porukkaa, ensin Maisa ja Väiski, heti perään joku satunnainen tyttökoira ja sen kanssa ihana porokoirauros Reetu! On Reetu toki minustakin mukava koira, mutta se on yksi Tuikun poikaystävistä aka bestiksistä. Oli ihan mielenkiintoista seurata ensinnäkin sitä kaaosta kun viisi koiraa vetää päätöntä rallia ympäriinsä ja selvittelevät arvojärjestystään, mutta myös muuta koirien välistä kommunikaatiota. Tuli sinne vielä kuudeskin koira sitten myöhemmin.

Tuikun ja Reetun leikkejä katsellessa pukkaa aina pahasti koirakuume päälle. Olisi se niin mukavaa kun Tuikulla olisi aina kaveri jonka kanssa leikkiä, se kun ei leiki kuin harvojen ja valittujen kavereidensa kanssa. Reetun se hyväksyi aikanaan ihmeen nopeasti, lie ovat niin samantyylisiä leikeissään (kuten lappalaiset usein tuntuvat olevan). Toisaalta se meteli oli myös melkoinen kun Tuikku ja wannabeporokoira Maisa haukkuivat komentaen toisia koiria ja Reetu ulvoi vieressä, puuttui enää muut puiston lappalaisvahvistukset Priita ja Arska väykyttämästä niin olisi ollut kunnon konsertti.

Alkukahinoitten jälkeen kuitenkin koirat löysivät parinsa kuka kenenkin kanssa saa leikkiä ja melutaso laski lähelle nollaa. Kotiin lähdettiin kun 1,5 tunnin ahkeran juoksemisen ja painimisen jälkeen koira oli sekä kuolassa että lumessa ja omistajan varpaat ja sormet jäässä paikallaan seisomisesta, mutta oli mukava taas jutustella toisen porokoiran omistajan kanssa ja ihmetellä että on ne melkoisia otuksia.

Yllättäen kello olikin jo yli kymmenen illalla kun tultiin kotiin joten ihan hyvä etteivät koirat enää viimeiseen tuntiin haukkuneet. Tuikku oli myös hienosti kuulolla puistossa, vaikka se oli häntä tötteröllä ja haukkuen ryntäämässä päinvastaiseen suuntaan toisia koiria komentamaan, tuli se ensimmäisestä kutsusta luokse - joka kerta. Malttoi jopa mielensä vaikka Maisa meinasi tulla osingoille, sillä kun sattumalta oli sama luoksetulosana niin en sitten enää myöhemmin käyttänyt.

Usein kun tulee marmatettua vain epäkohdista niin kerätään tähän nyt Tuikun arkipäivän taitoja:

kulkee pyynnöstä sivulla hihna löysällä tai irti
ei vedä hihnassa muutenkaan
useinmiten käyttäytyy varsin fiksusti tilanteessa kuin tilanteessa
tottunut reissaaja (auto, bussi, juna, pyörän rinnalla tai jalkasin)
ei hauku kotioloissa ja on muutenkin huomaamaton
ei ole koskaan tuhonnut mitään mainittavaa
työskentelee mielellään ja oppii nopeasti.

Hieno koira se on!

Huomenna tuleekin äitin isovillakoira Wemppu hoitoon viikonlopuksi, päästään metsään retkeilemään.

Ei ihmeitä

2010-11-24T23:33:00.000+02:00

Ohitukset ok, tosin tuli vastaan vaan pikkukoiria. Ulkona ei muutenkaan pöhkimistä tai haukkumista. Parit esine-etsinnät, noudot ja paikallaolot. Yksi mitä vielä voisi alkaa työstämään Tuikun kanssa on se, että sen on pakko koirapuistossa ängetä minun ja toisten koirien väliin kun mennään sisään, saa tosi napakkaan komentaa että se suostuu odottamaan että ehdin edes kävellä sen rinnalle. Voisi ottaa tavoitteeksi että T tuleekin minun jäljessä kohtaamaan toiset koirat..

Samaa vanhaa

2010-11-23T19:54:00.000+02:00

Ohitusten sujuminen tuntuu olevan kaikkein eniten kiinni planeettojen asennosta ja tuulensuunnasta kuin mistään muusta. Nyt meni nimittäin hyvin kaikki. Nyt on nollatoleranssi paitsi mölyämiselle puistoon mennessä, niin myös ääntelylle ovesta ulos astuessa (ei pöhkimistä!) ja ohituksille ja kaikelle pöhkittävälle. Pöhkimisestä vaihdetaan suuntaa niin kauan kunnes saadaan jotain älykkäämpää toimintaa aikaiseksi.

Puistoon päästiin aika sievästi, enää pari pöhkimistä ja pieni urina aiheutti uudelleen yrittämisiä, joten kolmannella tai neljännellä kerralla päästiin hiljaa sisään. Aiemmalla kerralla päästiin suoraan, kun tuli tuttu koira ulos portista niin Tuikun huomio kiinnittyi siihen.

Kyllä se vaan pitäisi ottaa namipussi mukaan ulos vaikka sinne lähtiessä miten tuntuisi siltä ettei huvita treenata. Koira kun kulkee oma-alotteisesti kontaktissa sivulla pyytäen että tehdään jotain niin on vähän ankeaa sanoa että sori, ei tänään. Tehtiin sitten kotimatkalla muutamat luoksetulot (vauhdilla ja normaali) sekä liikkeestä paikallejättöjä hihnanrepimispalkalla. Sisällä kokeilin juustopalkalla ensimmäistä kertaa ikinä miten hyvin Tuikku osaa eri liikkeet ilman käsimerkkejä, siis istu, maahan ja pupu. Seiso puuttuu tästä sarjasta mutta samallahan sen opettaa kun peruutuksenkin, joka on listalla.

Nyt pieni toimintakyvytön koirani inisee kun aktivointipallo kieri sängyn alle paikkaan josta se ei uskalla sitä hakea, pelottavien kompostiverkkojen luo. Ne taas on sängyn vieressä siksi, että koira ei päiviään nukkuisi sängyllä. Omistajan tyhmästä päästä ja hetkellisestä heikkoudesta kärsii kuukausitolkulla, kun koettaa poisopettaa sängyssä nukkumista.

Urakkavoitto!

2010-11-22T19:18:00.000+02:00

On se kumma, kun haluaa ohitella niin ei ole ohitettavia, vaan kun lähtiessään ajattelee että ääh enpä jaksa hakea nameja kun väsyttää enkä jaksaisi treenata, niin sitten tulee koiria 5 peräkkäin 100 metrin matkalla kotiovesta koirapuistoon. Eihän ne hirmu hyvin menneet.

Eilen päätin että koirapuistoon menemisessä mölyämiselle on nollatoleranssi. Aluksi Tuikku haukahteli mutta n. 10 kerran jälkeen se enää pöhähteli satunnaisesti tai urisi. Kielsin joka kerta ja käännyin samalla takaisin tulosuuntaan. Noin 25:llä kerralla Tuikku istui hiljaa portilla odottamassa että otan pannan pois ja avaan portin, ja meni rauhassa sisään.

Tämä vahvistaa tulkintani siitä että Tuikku menee sen verran kierroksille puiston muista koirista että siksi sen on vaikea päästä sisälle hiljaa, ja normaalisti se ryntää haukkuen sisään häntä tötteröllä ja kaahaa muita päin kuin keilapallo uhkuen omaa suuruuttaan (oma paperitiikerini, omaa epävarmuuttaan se ilmeisesti peittelee). Nyt noiden lukuisten puistoontuloyritysten aikana sen häntä oi laskenut normaaliin asentoonsa ja haukkutörmäilyn sijaan se meni nuuskuttelemaan muiden jälkiä, ja tervehti muita asiallisesti. Tämän olisi toki voinut omistaja hoksata jo neljä vuotta sitten..

Toivotaan että kyse ei ollut hetkellisestä mielenhäiriöstä vaan että päästäisiin vahvistamaan tuota toimintoa jatkossakin. Ehkä mulla joskus vielä on hiljainen puistokoira..? :o

ps. jos muuten kelle tulee kehitysehdotuksia mitä koiran kanssa voisi kokeilla kun tilitän näistä jutuista niin mielellään otan vastaan :)

Hajatelmia iltalenkiltä

2010-11-21T21:24:00.003+02:00

Olipahan turha lenkki sinällään että tarkoitus oli treenata ohituksia mutta tietenkään niitä ohitettavia ei silloin tule vastaan. Valkea pikkukoira ja suomenlapinkoiran pentu ohitettiin, wau. Tehtiin sitten pari paikallaoloa ja halusin myös katsoa hoksaako Tuikku merkitä esineet joita pudotan kulkiessani, tai jopa palauttaa ne minulle.

Ensimmäisen kerran kun pudotin lapasen koiran jäätyä taakse nuuskimaan, ehti se nuuskia niin kauan että naru kiristyi ja veti sen lumihangesta mukaan ja lapanen tuli sille vähän yllättäen eikä se ehtinyt sitä juuri nuuhkaista. Kun lähetin sen hakemaan niin sitten se hoksasi jutun juonen ja loppulenkillä toi itsenäisesti lapasen joka kerta, vaikka en sille siitä mitään sanonut vaan kävelin eteenpäin. Avaimet sen sijaan oli erilaiset ja epämiellyttävät suussa, niin niille piti taas lähettää takaisin noutamaan ne.

Halusin myös katsoa onko Tuikulla miten hyvin mielessä operaatio Hiljaa koirapuistoon, joka oli menestystarina jo yhdessä välissä. Eipä ole enää, ilman koiran ohjeistusta pomppi se haukkuen portille ja vissiin viidennellä tai kuudennella kerralla päästiin sisään. Tässäkin tosin mokasin kun olin jo käsi portilla kun Tuikku sanoi "muf." ja laiskuuttani laskin sen silti sisään. Eli edelleen pitää päättää tarkkaan se toiminta josta palkkaa, ja se on meillä hiljaa istuminen portin ulkopuolella kunnes annetaan lupa tulla sisään. Asiaa helpottaakseni jätän Tuikun istumaan muutaman metrin päähän portista ettei toiset koirat ihan nenän edessä huutele aidan takaa. Jos koirat eivät olisi portilla ei olisi meilläkään ongelmia äänenkäytön kanssa, mutta onpahan tekemistä! Joskus kun vielä saisi rajoitettua sitä haukkumista aidan sisäpuolella.. mutta sen verran reilu pitää olla että ei se tuttujen koirien kanssa hauku, vieraat ja huonosti käyttäytyvät (tai pelottavat) vaan.

Se oli kyllä mukavaa lenkissä että Tuikku otti paljon itse kontaktia ja kääntyi jo pari metriä edistettyään ottamaan uudelleen kontaktia ja jäi sivulle. Helppohan se tosin oli käyttäytyä kun ei niitä vastaantulijoita ollut..

Pitää nyt miettiä sitäkin että mennäänkö koirapuistoon natsikurissa vai opetellaanko sitä hiljaa olemista kuten tänäänkin, lähtemällä poispäin portilta aina kun ääntä alkaa kuulua. Natsikuri kun ei auta jos puistossa on joku iso tumma koira tai muuta ihmeellistä ja vähän jännääkin, mutta turhan pöllöilyn se karsii. Ainakin kun taskussa on kalkkunaleikettä.

Pururatalenkki

2010-11-21T14:56:00.004+02:00

Nyt kun tuota koiraa on kolme päivää narussa katsellut niin ilmeistä on että se ei edelleenkään ole kuin taikaiskusta oppinut ohittamaan isompia koiria lunkisti. Vaihtoehtoina nyt on siis joko ottaa se tiukkaan kontaktiin ohituksissa, tai sitten laiskan koiranomistajan vaihtoehto eli alkaa poimimaan siltä oikeaa käytöstä naksuttimella (joka on edelleen kadoksissa). Kontaktissa ohitus siivosti kyllä onnistuu mutta mie kun haluaisin että elämä olis helppoa ja huoletonta, niin sen vuoksi varmaan koetan alkaa poimia siltä oikeata ohitusmallia. Kiellettyä on mölyäminen ja tuijottaminen, kaikki jäykistelystä poikkeava käytös on plussaa. Maan nuuskuttelu tai kontaktin ottaminen jopa toivottavaa.

Huomasi taas senkin miten koira on korvattomampi kun sen kanssa ei ole kahdestaan, vaan kun jutustelee kaverin kanssa niin koira tuuma että "ei kuulu mulle" ja puuhastelee omiaan. Heti alkulenkistä sentään oli narusta jotain hyötyäkin, kun metsässä viipelsi orava/joku pieni petoeläin ja Tuikku sen perään sinkosi. Sai "EI MENE!!" -kielto vahvistusta kun oikeasti sai koiran pysäytettyä. Muutoin naru kapealla pururatapolulla lähinnä sotkeutui jalkoihin..

Pitää oikeasti etsiä se naksutin tai ostaa uusi, mitään "jes!" tms sanaa en viitsi alkaa opettamaan kun miulla se ei vaan toimi. Iltalenkille pitää tehdä suunnitelma että miten ohitukset hoidetaan, ehkä tiukassa kontaktissa kun sitä naksutinta kuitenkaan löydy. Joku päivä voisi laittaa Tuikun myös raahaamaan reppuaan kerta sellainen on ostettu. Viikolla voisikin tehdä eväsretken Vuorilammelle ja lyödä sapuskat koiran laukkuihin.

Se ihmetytti tämänpäiväisessä lenkissä että Tuikku ei nostanut yhtään jälkeä, pari kertaa veti vainua mutta ei kuitenkaan sitten yrittänytkään lähteä ajamaan sitä. Ilmeisesti se tuosta narusta kuitenkin hiffaa että se on kiinni ja ettei sellaiseen ole mahdollisuutta. Todennäköisesti koira olisi ihan yhtä hyvin tai huonosti hallussa ilman naruakin, kun sitä vaan sanallisesti kehottaisi pysymään 15 metrin säteellä ja estäisi poikkeamasta metsään. Sitäkin voisi joku päivä kokeilla, vaatii vaan skarppiutta etenkin koiran jäädessä selän taakse nuuskimaan.

Narutreeniä

2010-11-20T07:02:00.000+02:00

Tuikku tuli tänään kotiin parin viikon hoitoreissultaan kun itse olin tutustumassa Sveitsin koiranpitokulttuuriin. Kuulin ettei T ollut malttanut käyttäytyä aina ihan kunnolla niin uteliaana lähdin koiran kanssa ulos. Ensin otin kaapista 15-20 metriä pyöreää narua josta toisen pään sidoin vyölenkkiin ja toisen pään koiran pantaan (harmi kun sille ei ole valjaita). Tarkoituksena oli siis lähinnä vain tarkkailla miten koira toimii ulkoillessaan "irti" ja palkata kun tulee sivulle pyytämättä, sekä estää sitä jäämästä liian kauas jälkeen. Toiveissa oli siis ettei sille tarvitisi juuri puhua lenkin aikana, mutta rakas naksutin on kadoksissa (pitäisi muutenkin kyllä ostaa uusi, joten ei kamalasti harmita) joten piti ainakin kehujen verran ääntään avata.

Heti kun päästiin ovesta ulos niin joku olikin juuri kulkenut koirineen meidän pihan läpi niin sille piti sanoa hurr durrr kun yllättyi, mutta ei sinkoillut sinne päin vaan ihan komentamatta lähti mukaan oikeaan suuntaan. Kohta tulikin pikkukoira vastaan ja Tuikku hidasti vauhtiaan palautuen sivulle pitäen katseen kuitenkin koirassa. Välimatkaa ollessa enää kolmisen metriä se kääntyi katsomaan minua pyytäen toimintaohjeita, josta se toki palkattiin. Pikkukoira meni räyhäten ohitse.

Toisen pikkukoiran kohdalla sama juttu, mielenkiintoista seurata koiransa reaktioita "ulkopuolisena" kun ei anna koiralle toimintaohjeita mutta sen tarvittaessa saisi kuitenkin pysäytettyä narusta. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin huomauttaa koiraa tuntemattomille että olen Tuikkua ulkoiluttanut enimmäkseen irti viimeiset kolme vuotta joten luotto koiran toimintaan ja tottelevaisuuteen on aika kova, ei tässä sentään ohitusongelmaista raivohärkää olla ulkoiluttamassa.

Toinen pikkukoira jähmettyi ja aloitti rähinän heti meidät nähtyään. Tuikku vastasi jäykistelyyn ja nosti hännän korkealle ylös pitäen katseen koirassa (ja jättäytyi taas sivulleni). Meidän ollessa enää parin metrin päässä Tuikku ylläen naksautti päänsä toiseen suuntaan ja pudottautui nuuskimaan tienpiennarta, josta se palkittiin. Siinä ei taatusti mitään mielenkiintoista hajua ollut, mutta T tekee toisinaan noin laukaistakseen ohitustilanteet jos sille ei ohjeistusta minun puolelta anneta. Sivusilmällä se kuitenkin seuraa meneekö toinen ohi vai tuleeko se päälle.

Muuna aikana Tuikku alkoi muutenkin aika mukavasti itse hakeutua sivulle (jossa se kyllä normaalistikin lenkit kulkee ellei anneta lupaa edetä). Aina välillä se vilkaisi saadakseen luvan mennä ohitseni mutta palkkasin kuitenkin siinä pysymisestä ja kontaktin ottamisesta. Harmitti vielä enemmän kun se naksutin oli hukassa, Tuikun aktiivisuus on ihan toista luokkaa naksuttimen kanssa. Huomasi tosin jo tällä lenkillä että pitää jo ennakkoon määritellä itse hyvin tarkkaan mistä palkitsee: siitä että koira tulee sivulle vai siitä että koira ottaa kontaktia, mennäänkö ohi vapaasti vai kontaktissa, palkataanko hiljaa olemiststa vai hiljaa olemisesta ja kontaktista..?

Koirapuistossa poiketessamme tapasimme Reinon joka on.. iso koira, en vaan kuollaksenikaan muista sen rotua. Doobermannia isompi mutta tanskandoggia pienempi. Reinokin ulkoilee aina irti, koska se on niin hyvin koulutettu että ei tarvitse kenenkään, paitsi koiraa tuntemattomien, pelätä että se sieltä tulee tutustumaan. Juteltiin omistajan kanssa tovi koirankoulutuksesta mutta koska koirat eivät tosistaan juuri välittäneet niin jatkettiin sitten harjoittelua vielä yksi lenkki. Se on kyllä jännä että kun haluaisi ohitella toisia koirakoita niin niitä ei näy missään, mutta sillon kun niitä haluaisi välttää tulee niitä vastaan koko ajan..

Poikkesin Salen pihan poikki ja pujoteltiin pylväitä ihan vaan nähdäkseni hoksaako Tuikku narua ja että sen pitäisi kulkea samalta puolen pylvästä. Kerran se lähti edistämään sen verran että lipsahti väärälle puolelle, mutta se on niin symppis kun sille ei tarvitse sanoa kuin pehmeästi "eeei.." niin sitten se korjaa toimintaansa. Yhtenä esimerkkinä kun Sanna leikki porolelulla Tuikun kanssa ja porosta oli irronnut joulusukka siihen lattialle. Kysyin sitten Tuikulta että missä tossu on? vaikka ei sille sellaista sanaa ole opetettu. Se nappasi poron suuhunsa ja kun sille sanoi että "Eei se.." niin se laski irti ja nappasi joulusukan suuhunsa sen sijaan :) huomautettakoon että tuo pehmeästi sanominen ei toimi koiran perseillessä.
Salen pihasta lähtiessä näin että ohitse on menossa joku spanieli niin kiiruhdin sitten kohtaamaan ne risteyksessä (tulivat oikealta). Oletuksena oli että Tuikku ei ehkä osaa käyttäytyä kun ohitustilanne ei ole normaali me-mennään-tätä-laitaa-ja-te-omaanne vaan koirakko tuli ensin oikealta meidän eteen ja sitten kääntyi siitä meitä kohti. Tämän olisi toki halutessaan voinut ennakoira ottamalla koiran haltuun mutta kyseessä oli tarkkailulenkki, niin sitten katsoin mitä tulee. Haukkuhan siitä karkasi ja hyppäsi pönöttämään niiden eteen mielessään ilmeisesti mennä tutustumaan spanieliin. Käännyin kuitenkin jo haukun kohdalla ympäri ja korjasin koiraa sanomalla sille "tästä!" joka yleensä tarkoittaa että TÄHÄN suuntaan eikä sinne. Tulihan se sieltä toisella huomautuksella, harmittaa vaan jos spanielinomistaja ehti säikähtää kun oma siihen jäi pöllöilemään parin metrin päähän.

Jatkettiin uusien koirakoiden etsimistä ja koirapuistotiellä tulikin vastaan pari pienehköä koiraa joten nyt oli mahdollisuus vielä saada onnistunut ohitus lenkin päätteeksi. Ei siinä ongelmia ollutkaan vaikka omistajan huomio herpaantuikin hieman, sillä toinen ohitettavista koirista näytti melkoisesti porokoiran pennulta. He menivät koirapuistoon niin poikkesin sitten perään kun Tuikku ei toisten koirien kanssa ollut saanut muutamaan viikkoon leikkiä. Meillähän edelleenkin on voimassa sääntö että koirapuistoon mennään ääntäkään päästämättä ja minun tahtiini, eikä niin että sinne portille rynnätään omia aikojaan louskuttamaan. Harmi vaan että kun Tuikku oli sivullani istumassa ja odottamassa että ensimmäiset kaksi koiraa pääsevät puistoon, niin portilta kuului vaan että "mä lasken tän jo irti" ja kun sieltä sinkosi meitä kohti se porokoiran näköinen otus niin vapautin sitten Tuikunkin sivulta vastaamaan tervehdykseen. Lopulta pääsivät aidan sisäpuolelle mutta jouduin Tuikkua kieltämään seuraamasta koska se oli edelleen siinä parikymmenmetrisessä narussa..

Tuo "päällekarkaus" nostatti tietysti hieman kierroksia joten meidän piti ottaa portille lähestyminen uusiksi ja hakea vauhtia uudestaan tieltä. Nyt sitten onnistuikin kulkea hiljaa sivulla, istua pannan ottamisen ajan ja odottaa että kävelen portille ja kutsun sen sisään. Nyt tosin asiaa vaikeutti että se porokoiran näköinen otus oli siinä portilla ja odotti vain tilaisuutta pujahtaa ulkona odottavan Tuikun luokse.. mutta propsit Tuikulle että se tosiaan malttoi odottaa ihan rauhassa ja hiljaa vaikka se väkkärä minun jaloissani pyöri! Tuollaiset tilanteet vaan nostattaa Tuikun kierroksia että melkein voi arvata että sisään päästyään se pistää toiset ojennukseen näiden huonon käytöksen vuoksi. Se väkkärä oli nuori narttu ja omistaja sitä komensi että riittää jo, ei saa tapella. Hänen koiransa oli vuoden ikäinen niin sanoin että ei lie huolta kun oma on kohta jo viiden, ei luulisi olevan epäselvyyksiä arvojärjestyksessä. Sen kyllä saatoin myös arvata että jossan vaiheessa nartut varmaan rähisee, mutta kun Tuikulla ei ole tapana tapella kuitenkaan niin eikun vaan rallaavat. Toinen koirista oli Tuikun kokoinen urospentu, tämän väkkärän paras kaveri niin vielä suurempi varmuus että nartuille tulee erimielisyyttä kumpi sen kanssa saa leikkiä. Ei mennyt kauaakaan kun akat kalisteli hampaitaan ja röyhysi, aikani sitä katsoin ja sitten karjaisin että riittää niin se loppui siihen. Tuommoiset kalistelut lopetan yleensä sen vuoksi että toisen nartun omistaja todennäköisesti on enemmän huolissaan ja toisekseen eipähän ainakaan ehdi yltyä vakavaksi, mutta mielellään annan koirille tovin aikaa selvitellä järjestystään.

Tovin koirat vielä leikkivät keskenään (tytöt pojan kanssa vuorotellen..) mutta sitten jatkettiin matkaa kotia että kaveruksetkin saivat jäädä kahdestaan riehumaan. Kotimatkalla ehdittiin vielä ohittaa kaksi collieta, Tuikun suosikkipojat mutta T ei noteerannut niitä mitenkään vaikka pojat huutelikin että HAU HAU! Omistaja on iloinen.